lauantai 28. huhtikuuta 2018

SEKAVAA HÖPÖTYSTÄ LUKUFIILIKSESTÄ JA VIIKONLOPUN MARATONISTA


Ajattelin näin vapaan viikonlopun kunniaksi tulla kertomaan kuulumisia. Mulla on nyt työharjoittelua kirjastolla takana kolme viikkoa. Oon tykännyt ihan älyttömästi! Tämä tosin on aiheuttanut sen mitä vähän pelkäsinkin. Lainoja kertyy mielettömät määrät, kun pääsee nappaamaan uutuudet heti lainaan. Ja muutenkin kun pyörit päivät pitkät mielenkiintoisten kirjojen keskellä. Siis tämähän on ihan unelma. Minusta. Veikkaan vain, etteivät hyllyni omat kirjat ole samaa mieltä tästä. :D Haha. No ei siitä sen enempää. 

Mä veikkaan, että useimmat meistä tietävät sen fiiliksen, kun olisi sata mielenkiintoista kirjaa mitä haluaisi lukea nyt ja heti. Ja kohta huomaat, että sulla on 10 kirjaa kesken ja yhtäkään et meinaa saada luettua loppuun. Noh, mulla on ollut tämä tilanne jo vähän liiankin kauan :D. Toisaalta, on tämä kuitenkin aika positiivinen asia, että mielenkiintoista lukemista on mielin määrin. 

Jotenkin kuvittelin, että kun on säännöllinen työaika ja työ mikä liittyy kirjoihin, ehtisin lukea ja blogata enemmän kuin normaalisti. Väärässä taisin kuitenkin olla. :D On ollut niin paljon tekemistä joka päivä töiden jälkeen, että lukeminen jäänyt vain illalle ja kun kirjaan tarttuu niin silmät painuvat heti kiinni. Mutta nyt!! Ihan parasta, että viikonloput ovat suurimmaksi osaksi vapaita. Ja saan oikeasti levätä (paitsi taidan vieläkin palauta viime viikonlopusta ja Antti Tuiskun Turun keikasta). Ja nyt tänä viikonloppuna mä luen, ihan oikeasti!! 


Eli nyt siihen asiaan, miksi ylipäätään päätin tänään tulla höpöttelemään tänne. Bongasin Kirsin blogista, että hän meinaa osallistua tänä viikonloppuna maailmanlaajuiseen Dewey's 24h Readathoniin. Ja totesin, että miksen minäkin! Pitkästä aikaa maratonia♥ Idea sama kuin muissakin 24h maratoneissa, mitä blogimaailmassa on pyörinyt. Poikkeuksena vain, että ympäri maailmaa luetaan täysin samaan aikaan. Suomessa aikaväli osuu niin, että maraton alkaa tänään lauantaina klo. 15:00 ja loppuu huomenna sunnuntaina klo. 14:55. Ainoa asia mitä mulla on ohjelmassa suunniteltuna, niin käväisen nopeasti Ikeassa hakemassa riippumaton parvekkeelle sekä ruokakaupassa. Ja huomenna ehkä aamupäivästä kuntosalille tai sitten vasta maratonin jälkeen. Joten lukemiselle pitäisi jäädä tarpeeksi aikaa. Ja nyt en kyllä lyö lukkoon mitään lukusuunnitelmia. Tarkoituksena olisi lukea John Greenin Kilpikonnan kuorella loppuun. Mulla on myös vinot pinot mangaa kirjastosta sekä kirjoja ylipäätänsä enemmän kuin tarpeeksi. Ja nyt en edes lupaa, että päivittelen tänne blogiin edistymistäni. Voisin suosiolla sanoa, että tulen huomenna sitten kertomaan miten kävi ja välitietoja päivittelen Twitterissä ja Instagramissa.

Meinasitko sä lukea tänä viikonloppuna? Mitä luet? 

13 kommenttia :

  1. Dewey's 24h Readathon suunnitelmissa myös mulla. Kirjojen valinta oli tällä kertaa suhteellisen vaikeaa, mutta päädyin valitsemaan muunmuassa Gard Sveenin Verikarkelot ja Peter Mayn Poikkeuksellisia ihmisiä. Muita suunnitelmia ei näin lauantaille ole, joten loppupäivä meneekin sitten lukiessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva juttu!! :) Tsemppiä urakkaan ! Mä en nyt tällä kertaa pystyny valitsemaan mitään kirjoja kun en kuitenkaan pidä lupauksiani :’D luen just sitä mitä mieli tekee :)

      Poista
  2. Mä bongasin tän maratonin aamulla ja päätin lähteä mukaan myös. :D Tosin kello on jo viis, enkä ole edes aloittanut lukemista, mutta onhan tässä onneks vielä tunteja jäljellä.

    <3 rakastan noita sun hyllyjä edelleen!! Mistä tuo alemman kuvan hylly on? Näyttää tosi kivalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kun lähdit mukaan myös ! Mulla on kyllä taas kerran aivan surkea saldo.. Ei nää maratonit sit vissiin kuitenkaa oo oma juttu ku aina menee mönkään :D

      Äää kiitos<3 Tuokin on Ikeasta, Hemnes nimeltään =) Ihanan iso verrattuna toiseen<3

      Poista
  3. Haha, kirjastossa hengatessa kyllä kantaa kotiin enemmän kirjoja, kuin jaksaa lukea. Onneksi jossain vaiheessa sitä alkaa hillitä, kun on tarpeeksi monta kirjaa kantanut kotiin ja takaisin lukematta :D

    Olen katsellut noita kirjahyllykuvia ja vain miettinyt, että miten Potterit voivat olla eri paikoissa!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep. :'D Ehkä jossain vaiheessa.. toivottavasti. :D

      Hahaaa, voin kertoa että alkuun häiritsi ja pahasti. Jouduin ajatuksen tasolla totuttelemaan tähän varmaan puoli vuotta ennen kuin uskalsin järjestyksen näin vaihtaa. :D Ennen olin mun kaikelle Potter kirjallisuudelle ja krääsälle pyhittänyt oman hyllyn. :D Mutta kylläpä piristi tämä vaihdos!! Sitä tutkii jotenkin aivan uudella silmällä omaa hyllyä. Tosin nyt kun kirjastossa ollut töissä, niin ai luoja kun tekisi mieli aakkostaa kaikki :DDDDD Mutta sitä en lähde nyt tekemään, sen verran oli aikaa ja voimia vievä prosessi tämä :D

      Poista
    2. Haha, on varmasti virkistävä, mutta en kyllä pystyis. Ja siis..... mähän olen aakkostanut hyllyni! Joskus aakkostin lähes kaiken niin, että tietokirjat ja kaunokirjallisuus olivat erikseen, nykyään olen aakkostanut kirjat omien "kategorioidensa" sisällä tyyliin Keltaisen kirjaston kirjat jne. Ihan kirjastossa hengailusta johtuu.

      Poista
  4. Noi hyllyt on niiiin kiiiivaaaat * ___ * <3 (ja kuppi!!<3)

    VastaaPoista
  5. Sinulla on söpöt kirjahyllyt :)

    VastaaPoista
  6. Hei mahtavaa että bongasit sen ja lähdit mukaan! :) Itse oon saanut luettua ihan kivasti, mutta silti jotenkin tuntuu, etten ole edistynyt yhtään :D Tsemppiä loppumaratoniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee oli kivaa, ärsyttää vaan että eilinen ilta meni sitten lukemisen kannalta kuitenkin mönkään :( Tänään luin sitten niin paljon kuin kerkesin ja taidan jatkaa edelleen :D

      Poista

Kiitos kommentista ! :)