torstai 26. marraskuuta 2015

KIRJAOSTOKSIA

Nyt kyllä rehellisesti sanottuna hirvittää tehdä tämä postaus. Sillä nyt on ehkä hieman lähtenyt lapasesta tämä kirjojen ostelu. Sen kertoo jo se, ettei kaapissani ole enää tilaa kuin muutamalle kirjalle! Olen koonnut tähän postaukseen n. 1,5kk sisällä hankkimani kirjat.




Veronica Roth: Kapinallinen (Divergent #2)
Rick Riordan: Salamavaras (Percy Jackson #1)
Rick Riordan: Hirviöidenmeri (Percy Jackson #2)

Ostin nämä kolme kirjaa nettikirpputorilta. Taisivat maksaa yhteensä 13e + postimaksut. Eli ei ollut halvin ostokseni luetuista kirjoista. Minulta löytyy jo ennestään Outolintu, joten kasvatin Veronica Rothin trilogiaa toisella osalla. Täytyy vielä metsästää jostain viimeinen!
Päätin antaa Percy Jacksonille uuden mahdollisuuden, sillä se on ollut monessa paikassa hyvin kehuttu kirjasarja. Ostin siis kaksi ensimmäistä osaa, sillä jos tykästyn tähän niin omistan mielelläni kyseisen sarjan. Olen ainakin tähän mennessä viihtynyt ensimmäisen osan parissa. :)


L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet (Anna #1)
L.M. Montgomery: Anna ystävämme (Anna #2)
L.M. Montgomery: Annan perhe (Anna #6)
L.M. Montgomery: Kotikunnaan Rilla (Anna #8)
Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio
Väinö Linna: Täällä pohjan tähden alla #2

Kävin pääkirjastomme poistomyynnissä. Oletin sielä olevan paljon enemmän kaikkea, mutta olin kyllä tyytyväinen näihinkin löydöksiini. Maksoin tästä pinosta muistaakseni 4,20€, eli ei paha ollenkaan. Onhan nämä kirjat todella kärsineitä. Väinö Linna taitaa olla melkein ainut jossa ei yksikään sivu ole irrallaan. Olin kumminkin hyvin tyytyväinen löytööni. Minun Astrid Lindgrenin kokoelma kasvaa taas yhdellä kirjalla. Haluan omistaa koko Anna-sarjan, tämä oli hyvä alku. Ja aina on kiva saada hyllyyn yksi klassikko lisää. 


Vikas Swarup: Slummien miljonääri
Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! #1
L.M. Montgomery: Sateenkaarinotko (Anna #7)
John Green, Maureen Johnson, Lauren Myracle: Let it snow
Astrid Lindgren: Saariston lapset
Jostein Gaarder: Sofian maailma
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
Markus Zusak: Kirjavaras

Nämä kaikki kirjat olen ostanut kaupunkini Antikvariaatista sekä Punaisen Ristin Kontista. Pinon kallein kirja on Kirjavaras joka maksoi 5€ ja halvin taisi olla Häräntappoase 1€. Kaikki muut kirjat sijoittuukin sitten 1,5€-3€ välimaastoon, eli ei kallista! Anna-sarjani kasvoi yhdellä osalla, sekä Astrid Lindgren kokoelmani Saariston lapsilla! Sain vihdoin omakseni Kirjavarkaan joka on ehdottomasti yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut. Ja nyt Ylpeys ja ennakkoluulo voisi vihdoin tulla luetuksi! Rakastan kyseisestä kirjasta tehtyä TV-sarjaa, joten olen halunnut lukea tämän kirjan kauan. Muut kirjat pinossa ovat sellaisia joista olen lukenut arvosteluja ja jotka ovat painautuneet mieleeni. Olen siis hyvin ylpeä tästäkin pinosta :) 


Nora Roberts: Aaltojen armoilla (Meritrilogia #1)
Nora Roberts: Nousuvesi (Meritrilogia #2)
Nora Roberts: Kotisatama (Meritrilogia #3)
E.L. James: Vapautettu (Fifty Shades #3)
Gayle Forman: Jos vielä jään
Nicholas Evans: Hevoskuiskaaja
Nora Roberts: Rakkauden kynnyksellä (Majatalo #2)
Dan Brown: Enkelit ja demonit
Dan Brown: Da Vinci -koodi

Nämä kirjat olen kaikki ostanut kirpputorilta. Kallein ostos oli Nora Robetsin Meritrilogia-boksi joka maksoi 3€. Loput kirjat sijoittuvat 20snt-2€ välimaastoon, eli ei mielestäni taaskaan kallista. Hevoskuiskaaja tarttui mukaan halvan hintansa vuoksi, en edes ole lukenut mistä kirja kertoo. Siskoni taas on kehunut Jos vielä jään kirjaa, joten mielenkiinnosta sen ostin omaan hyllyyni. Dan Brownin elokuvista olen tykännyt, mutta kirjat ovat olleet ikuisuuden lukulistallani.. jospa ne nyt tuolta omasta hyllystä tarttuisivat käteen. Minulta puuttui Fifty Shades-trilogiasta viimeinen osa, joten nyt sekin löytyy kokonaisuudessaan. Olen kyllä vältellyt tähän trilogiaan koskemista.. mutta ehkä joskus. Nora Robertsin kirjat omistan mielelläni, haluan varsinkin Majatalotrilogian itselleni.


Marissa Meyer: Cinder (The Lunar Chronicles #1)
Rainbow Rowell: Fangirl
Becky Albertalli: Simon vs. The Homo Sapiens Agenda
R.J. Palacio: Wonder
S.J. Watson: Kun suljen silmäni

Nämä ovatkin ainoat kirjat jotka ostin kirjakaupasta. Kun suljen silmäni ostin Suomalaisesta kirjakaupasta hintaan 3,95€. Loput neljä kirjaa ostinkin Lontoosta. Lontoon kirjani maksoivat yhteensä n. 30 puntaa eli n. 45€. Olisin ehkä saanut Suomesta kirjat hieman halvemmalla, mutta pitihän minun ostaa mukavia tuliaisia itselleni. :) Olen kyllä niin iloinen näistä Lontoon ostoksista! Mutta vielä pitää hetki odottaa että pääsen niiden kimppuun. Toivon myös ettei kieli aiheuta suuria ongelmia minulle.

Tässä siis krhm.. suuri määrä kirjoja joita olen ostanut lähiaikoina. Nyt yritän pitää lakkoa kirjojen ostamisesta! Tosin huomenna koittaa kauan odotettu Black Friday, joten jos törmään edullisiin kirjoihin en ehkä pysty jättämään niitä ostamatta. :D Tämä on huolestuttavaa kun omassa hyllyssä reilusti yli puolet ovat lukemattomia kirjoja. Poikaystäväni epäili että minulla on pakkomielle ostaa ja keräillä kirjoja, mutta ei lukea niitä. :D Yritän kyllä saada muutosta aikaa. Asetin itselleni nimittäin kirjastokiellonkin, eli kun palautan kirjoja, en lainaa kuin korkeentaan YHDEN kirjan lisää! Ja tähän on syynä se, että minulla on tällä hetkellä 39 lainaa..... Minulla on myös kassillinen kirjoja ollut lainassa ystävältäni jo vuoden. Niihinkin yritän tarttua pikimmiten, sillä haluan saada ne palautetuksi! Onko muilla samankaltaisia ongelmia kuin minulla? :D


J.K. ROWLING - HARRY POTTER AND THE PHILOSOPHER'S STONE

Harry Potter #1


Pientä OATLYN mainostamista samalla :D

Harry Potter thinks he is an ordinary boy - until he is rescued by a beetle-eyed giant of a man, enrols at Hogwarts School of Witchcraft and Wizardry, learns to play Quidditch and does battle i a deadly duel. The Reason: HARRY POTTER IS A WIZARD!

Aloitin tämän kirjan lukemisen englanniksi jo puoli vuotta sitten, mutta tämä jäi jostain syystä sivulle 69 moneksi kuukaudeksi. Päätin siis aloittaa tämän alusta kaksi viikkoa sitten, sillä valmistaudin kasvattamaan fiiliksiä Lontoon matkaa varten josta kerroin edellisessä postauksessa. Ja ah kuinka ihanaa oli palata takaisin Tylypahkaan. 


Tästä en kyllä pääse ikinä yli, mutta tämä on minulle se rakkain kirjasarja ikinä. Ja J.K Rowling on mahtava kirjailija, pakko lukea häneltä muutakin. Voisi luulla että saan tällä hetkellä yliannostuksen potteria, sillä leffamaratooni menossa ja kirjat aloitettu + kierros Warner Brossin studioilla viime viikolla. Olenkin aivan potterin lumoissa tällä hetkellä (näpyttelen tätä tekstiä Harry Potter pyjama päällä, jonka löysin Lontoosta :D!) ja mieleni tekisi jatkaa suoraan kirjan toiseen osaan Salaisuuksien kammioon.


Tähän väliin haluan hehkuttaa, että sain elämäni toisen englannin kielisen kirjan loppuun! Olin koko peruskoulun ja sen jälkeenkin surkea englannissa. Tämä on ärsyttänyt minua niin paljon ja niin kauan, että haluan muutoksen tähän. Tosin sain jo viime vuonna koulussa kiitettäviä englannista, eli ehkä jotain muutosta on tapahtunut. Olen myös ollut niin TV-sarjoihin koukuttuva ihminen, että olen väkisinkin oppinut englantia. Päätin siis, että voisin aloittaa englanniksi lukemisen urakkani pottereilla. Tämä ehkä kumminkin oli liian helppoa, sillä olen lukenut kyseisen kirjan suomeksi ainakin 4 kertaa. Muistin ulkoa liian paljon ja laiskistuin etsimään sanoja joita en englanniksi ymmärtänyt, ajattelin "Tiedän kumminkin mitä tässä tapahtuu joten ei haittaa jos on outoja sanoja siellä täällä". Tällä ajattelutavalla en tietenkään kasvata omaa sanavarastoani. Joten tämän todenneena, en jatka sarjaa englanniksi, sillä saan suomennoksesta enemmän irti ja siihen olen alunperinkin rakastunut. Luen mielummin sellaisia kirjoja englanniksi joita ei löydy suomeksi ollenkaan.


The Philosopher's Stone aloittaa tämän mahtavan fantasiaseikkailun. Tämä ensimmäinen kirja onkin selvästi suunnattu nuoremmille, sillä tästä ei löydä viimeisten osien synkkyyttä. Rowling pohjustaa jo tässä hienosti tulevia osia ja en malta odottaa, että pääsen viimeisten osien kimppuun. Sillä oikeasti, rehellisesti sanottuna olen lukenut viimeisen osan kerran, siis yhden (1) ainoan kerran (hyi häpeä)! En tiedä miksi, mutta lukupinooni on tarttunut aina muuta viidennen tai kuudennen kirjan jälkeen. Joten nyt on tavoitteenani lukea suhteellisen lyhyellä aikavälillä KAIKKI potterit. Odotan myös niitä paksumpia kirjoja joissa on lukuja pelkästä Tylypahkassa hegailusta eikä asioita tapahdu hirvittävällä vyöryllä. Sillä oikeasti, parasta tässä on kun oppii pala palalta lisää upeasta taikamaailmasta.


Kaikki hahmot kirjassa ovat niin rakkaita ja olen niin kiintynyt heihin, että itken ja nauran varmasti aina kun luen tätä sarjaa. Voisin selostaa tästä sarjasta loputtomiin, mutta tähän aikaan yöstä kirjalliset tuotokseni eivät ole kovin fiksuja. :D


Yritän aina mainostaa kaikille, että tämä sarja on jokaisen PAKKO lukea. Poikaystäväni saa kuulla jatkuvasti siitä, kuinka upea asia häneltä jää kokematta ilman tätä sarjaa. Olen myös tämän vuoden aikana yrittänyt lukea hänelle tätä ÄÄNEEN iltasaduksi (koska kyllä, omistan poikaystävän joka ei lue kirjoja!!!) ja saada siten innostumaan sarjasta, mutta ei me päästy edes puoleen väliin kirjaa. Siskonikin joutuu kuuntelemaan ainaista valitustani siitä, että hän on jättänyt sarjan Liekehtivään pikariin. Eli olen asettanut elämän tavoitteeksi saada nämä kaksi henkilöä lukemaan tämän sarjan.. tai poikaystäväni lukemaan edes yhden kirjan.


Mutta tiivistettynä, tästä parempaa en ole löytänyt! Pelkkää rakkautta. Joten suosittelen tätä kirjasarjaa JOKAISELLE (jos se ei tullut jo selväksi)! Ei ilman Pottereiden lukemista voi kuolla. Nyt vain yritän saada keskeneräiset kirjani loppuun ennen kuin tartun seuraavaan osaan.. tästä tulee vaikeaa!


Arvosana: 

Teos: Harry Potter and the Philosopher's Stone
Kirjailija: J.K. Rowling
Sivuja: 223
Kirjasarja/Trilogia: Harry Potter #1
Mistä: Oma kirjahylly

maanantai 23. marraskuuta 2015

POTTERHEAD VAUHDISSA!

Voih, blogi on jäänyt aivan unholaan melkein kahdeksi viikoksi. Minulla on kumminkin hyvä syy tähän! Hukun töihin sekä toteutin unelmani ja matkustin Lontooseen.

Olen viime aikoina löytänyt paljon hyviä kirjoja kirpparilta sekä innostunut lainaamaan kasan kirjoja kirjastossa käydessäni. Ongelmana siis on, että mielenkiintoista luettavaa on PALJON. Päätin myös lukea Nälkäpelit uudestaan, sillä haluan ehtiä lukemaan ne ennen kun katson viimeisen elokuvan. Innostuin myös Harry Potterista taas kerran, mutta siihen syynä on vain ja ainoastaan Lontoo!

Olin siis viikko sitten Lontoossa neljä päivää ja haluan jo nyt takaisin! Oli aivan mahtava reissu ja niin paljon jäi näkemättä. Matkan kohokohta oli kumminkin käynti Harry Potterin studiolla.. ja tämän innostamana Potterit ovat taas lukupinossani (myös leffamaratooni tietenkin menossa). Olisi niin paljon kerrottavaa tästä reissusta, mutta en vain osaa pukea ajatuksia viisaiksi sanoiksi (en kyllä tiedä osaanko ikinä? :D). Mutta tässä vähän matkafiiliksiä:

Hymy oli herkässä!
Jos kiinnostaa nähdä lisää minun sekopäistä potterhypetystä niin voit käväistä täällä.

Mitä olisi ollut Lontoon matka ilman käyntiä kirjakaupassa? Eksyin Foyles nimiseen kirjakauppaan ja olin aivan haltioissani. Päätin että voin ostaa kaksi kirjaa, sillä silloin matkalaukkunikaan ei tulisi painamaan liikaa ja rahaa säästyisi enemmän vaatteisiin. Kirjamäärä nousi jostain syystä kolmeen... ja sitten neljään. Jonka jälkeen kaverini oli pakko raahata minut ulos kirjakaupasta. Mutta voi sitä valinnan vaikeutta! Niin paljon hyviä kirjoja mitä haluaisi omakseen. Saisi ne myös tilattua Suomessa netistä, mutta se kun niitä pääsee kaupassa koskettelemaan ja ihailemaan saa minut selvästikin menettämään järkeni. Minun tuurillani kirjakaupasta poistuessa tuli taivaan täydeltä vettä! Onneksi olin ostanut sateenvarjon vähän aikaisemmin, sillä voi surkeus jos kirjat olisivat kastuneet! Näytin ehkä hieman hullulta book ladylta suojellessani kirjojani :D Päätin myös kantaa kirjat käsilaukussa kun lennettiin pois Lontoosta, sillä pelkäsin matkalaukkuuni vuotavan esim. shampoo pullon.. joka olisi turmellut kirjat. Voi älynväläys.. voin nimittäin kertoa, että laukku painoi ja jaloilla oli ahdasta muutenkin ahtaassa lentokoneessa. 


lovelovelove <3
Becky Albertalli: Simon vs. The Homo Sapiens Agenda
Marissa Meyer: Cinder (The Lunar Chronicles #1)
Rainbow Rowell: Fangirl
R.J. Palacio: Wonder

Tässä siis hankkimani kirjat Lontoosta. Olen kuullut näistä kaikista kirjoista paljon positiivista palautetta ja ne ovat herättäneet suuresti mielenkiintoani. Meidän kaupungin kirjastokaan ei ole hyväksynyt hankintaehdostustani mistään näistä (Fangirl löytyy, muut ei), joten pakkohan nämä oli hankkia omaksi! Olen myös kaavaillut ensi vuodeksi tavoitteen parantaa englannin taitoani, joten mikä olisi parempi tapa kuin lukea näitä kirjoja?

Tällä hetkellä minulla on paha tapa aloittaa uusia kirjoja jatkuvasti, ennen kuin olen lukenut muut loppuun. Missä ovat ne ajat, kun en kestänyt ajatusta monesta keskeneräisestä kirjasta? En siis kestä tälläkään hetkellä.. joten en ymmärrä miten tähän tilanteeseen on ajauduttu!? Nyt yritän saada kaikki keskeneräiset kirjani loppuun, ennen kuin kosken mihinkään uuteen! Olen vain niin fiilispohjainen lukija, joten pelkään lukuintoni katoavan jos pakotan itseni lukemaan kirjoja loppuun.

Pohdin tässä juuri, että täytyy tehdä seuraavaksi kooste kaikista kuukauden sisällä hankkimista kirjoistani, sillä niitä on krhm... paljon! Voiko kirjoja olla liikaa? :D 

Nyt jatkan vielä hetken Harry Potter ja Azkabanin vanki -leffan parissa ja lopeta tämän höpötyksen tähän. Eihän tätä varmasti jaksa kohta kukaan lukea kun tekstiä tulee kilometrin verran :D 

Waiting for my letter from Hogwarts





keskiviikko 11. marraskuuta 2015

NORA ROBERTS - OVI SYDÄMEEN

Ovi Sydämeen on Nora Robertsin Majatalo -Trilogian kolmas osa.





Montgomeryn veljeksistä Ryder on kovapintaisin ja epäsosiaalisin, mutta vastustamattoman seksikäs. Ei kuitenkaan yhtään majatalonpitäjä Hope Beaumontin tyyppiä - tai niin hän ainakin luulee. Aina niin tehokas ja suloinen Hope on jättänyt taakseen suurkaupungin glamourin täyttämän elämän ja löytänyt Boonsborosta uuden alun - paitsi rakkauden suhteen. Vähitellen käy yhä selvemmäksi, että Ryderin ja Hopen välillä on kuin onkin kipinää, mutta mystinen menneisyys ei jätä Hopea rauhaan. Ehkä Ryder voi auttaa häntä karkottamaan vanhat aaveet ja pystyy löytämään oven hänen sydämeensä... Nora Robertsin suositun Majatalo-trilogian kolmas osa vie lukijan jälleen Boonsboron herttaiseen pikkukaupunkiin.

Voi Montgomeryn veljekset minkä teitte. Voi Nora Roberts minkä teit. Nyt on suuri aukko sydämessäni. Ja koko Boonsboron kaupunki. Haluan vain takaisin! Miksi, voi miksi en sinne enää pääse.

Tämä oli ensimmäinen sarja mitä Robertsilta luin. En siis osaa verrata tätä hänen muuhun tuotantoon. Selailin muutamia arvosteluja Majatalo-sarjasta ennen kirjan lukua, mutta ne ovat olleet suurimmaksi osaksi negatiivisia ja niissä ollaan oltu pettyneitä Robertsiin. Joku sanoi, että tämä on riman alitus häneltä. En kyllä antanut tämän vaikuttaa omaan lukukokemukseeni sillä nautin tästä todellatodellatodella paljon! Välttelinkin hieman tämän viimeisen osan lukemista sillä tiesin, että tämän jälkeen kaikki olisi ohi. Luin vain pieniä pätkiä kerrallaan iloisesti hymähdellen vaikka olisin toki voinut ahmaista tämän yhdeltä istumalta :D.

Trilogia siis kertoo kolmesta veljeksestä pienessä Boonsboryn kaupungissa. Ovi sydämeen kertoo veljistä vanhimmasta Ryderista. Ryder olikin oma suosikkini omassa jääräpäisyydessään ja seksikkyydessään, joten siksi ehkä nautinkin tästä eniten! Oli ihanaa kuvitella Boonsboron kaupunki pala palalta, sekä rakennukset kaikkia yksityiskohtia myöten. Oma suosikkini oli tottakai Majatalo. Sitä haluaisi itsekin asua kyseisessä kaupungissa ja toimia Majatalonpitäjänä.. Tai ehkä kumminkin kirjakaupan omistajana kadun toisella puolella. :D Kirjassa on hieman sama tunnelma kuin TV-sarjassa Gilmoren tytöt ().

Tämä kirja ilahdutti, itketti sekä sai minut nauramaan. Ehkä siksi kirjan loputtua tunnekuohuissa arvioin Goodreadsissa kirjan viidellä tähdellä.. Nyt pari päivää sulateltua tämä saa minulta neljä tähteä. En pitänyt kirjan Epilogista, enkä muutenkaan ollut tyytyväinen siihen miten kirja loppui. Tuntui että viimeiset sivut oli hutaisulla kirjoitettu ja kirjailija halunnut vain nopean lopun kirjalle. Noh, tämä on minun mielipiteeni. Ja sitten vielä suuri miinus mikä suututti minua niin paljon, että hetkellisesti teki mieli heittää kirja seinään! Luulin koko ajan, että Roberts on itse kehitellyt päässään Boonsboron ja Majatalon, mutta ei. Kyseinen Majatalo on oikeasti olemassa ja huoneet samoilla nimillä kuin kirjassa. Roberts itse vielä omistaa majatalon (en ole varma tästä, korjatkaa jos olen väärässä). En tiedä onko hän kaiken kopioinut oikeasta majatalosta ja keksinyt mitään itse, mutta erehdyin katsomaan kuvan yhdestä huoneesta. Se ei ollut yhtään sellainen miksi olin kyseisen huoneen kuvitellut (eli ei läheskään niin ihana ja hieno). En uskaltanut katsoa enempää, jottei kyseinen upeaksi loihdittu kaupunki päässäni katoaisi.

Kirja kumminkin lämmitti mieltäni suuresti ja luen varmasti Robertsilta muutakin. Hänen Bride Quartet -sarja on jo odottamassa hyllyssäni. :) Suosittelen tätä kirjaa kaikille jotka vähäkin pitävät hömpästä ja romantiikasta!

Arvosana: 
Teos: Ovi sydämeen
Kirjailija: Nora Roberts
Sivuja: 326
Kirjasarja/Trilogia: Majatalo #3
Mistä: Kirjastosta

torstai 5. marraskuuta 2015

CAROLYN KEENE - NEITI ETSIVÄ MAKSAA VELKANSA

Varmaan monella herää tätä lukiessaan ensimmäiseksi kysymys miksi tuhlaan aikaani Neiti Etsiviin? Itse pohdin tätä myös, sillä maailma on paljon parempia kirjoja pullollaan.

Carolyn Keenen Neiti Etsivä-sarja on varmasti monelle tuttu omasta lapsuudestaan tai jos ei itse ole lukenut niin joku tuttu varmasti on. Itse ainakin muistan kun ala-aste ikäisenä luokkakaverini (tytöt tietenkin) lukivat ahmimalla kyseistä kirjasarjaa. Itseäni myös kiinnosti nämä kirjat, mutta ikinä en yhtäkään lukenut. Miksi? En löytänyt ikinä kirjasarjan ensimmäistä osaa, enkä tietenkään voinut aloittaa esim. sarjan 54 kirjasta. En muutenkaan ole itse ikinä ymmärtänyt miten voi lukea kirjasarjaa epäjärjestyksessä. Tosin kyseisen sarjan kirjat eivät tietääkseni paljon liity toisiinsa, toki henkilöt ovat samat, mutta jokaisessa kirjassa on oma mysteerinsä ratkottavana. Ja minulle selvisi vasta, että sama henkilö ei ole kirjoittanut näitä kaikkia kirjoja! Eli Carolyn Keene on vain keksitty nimi kaikille kirjasarjan kirjoittajille. Jotain uuttakin opittu siis. :D Eli kun kirjailija on vaihtunut (en edes tiedä kuinka usein) on se varmaankin vaikuttanut kyseiseen sarjaan. Silti pienet viittaukset aikasempien kirjojen tapahtumiin häiritsisivät minua niin suuresti tai enimmäkseen ärsyttäisivät, ettei minusta ole lukemaan tätä sarjaa eikä mitään muutakaan väärässä järjestyksessä.

Pari vuotta taaksepäin päätin, että haluan ottaa selvää mistä jäin paitsi. Varasin kirjastosta Neiti Etsivä ja kadonnut testamentti -kirjan ja lukasin sen. Olihan se oikeasti ihan viihdyttävä. Eihän nämä ole kirjallisesti kovinkaan upeita tuotoksia, mutta kivoja "aivot narikkaan" tyyppisiä. Neiti Etsivä maksaa velkansa oli kumminkin saatu jossain vaiheessa niin jännäksi, että omat jalkani eivät millään pysyneet peiton alla paikallaan vaan pomppivat jännityksestä kuin mitkäkin (vaikka arvasin mitä tapahtuu)! :D Uskon, että olisin tykännyt sarjasta nuorempana kovasti, sillä suosikki kirjojani silloin olivat Enid Blytonin SOS -kirjasarjan kirjat.

Eli lyhyesti, näitä on kiva lukea silloin kun haluaa nopealukuisen kirjan ja heittää aivot narikkaa.. + hypätä ihanaan entisaikaan. Yleensä nämä kumminkin tarttuvat käteeni vasta siinä vaiheessa kun kirjaston deadline lähestyy.

Todella upea aloitus tälle blogille, naurattaa ihan itseänikin. Ehkä tästä on sitten suunta vain ylöspäin! 


Arvosana: 
Teos: Neiti Etsivä maksaa velkansa
Kirjailija: Carolyn Keene
Sivuja: 116
Kirjasarja/Trilogia: Neiti Etsivä #3
Mistä: kirjastosta





maanantai 2. marraskuuta 2015

BLOGI? MINULLA?


Nyt kyllä tapahtui jotain, mitä en uskonut ikinä tapahtuvan. Minä tein BLOGIN, siis MINÄ! Olen elämäni aikana seurannut ehkä kolmea eri blogia ja niitäkin aika harvoin. Aina blogeja lueskellessani mietin, että minusta ei ikinä olisi kirjoittamaan blogia, eihän elämässäni edes tapahdu mitään sellaista mistä voisin kirjoittaa tai mistä haluaisin kaikkien tietävän.
Muutama kuukausi sitten eksyin lukemaan kirjablogeja ja pieni idea alkoi kutkuttelemaan päässäni. Huomasin ajattelevani "Voisinpa minäkin kirjoittaa ajatuksiani lukemistani kirjoista." tai "Olisipa paikka jossa voisin hehkuttaa uusista kirjalöydöistäni!". Hylkäsin kumminkin ajatukset kirjablogista, sillä enhän minä oikeasti edes lue paljon, vuosi on kohta lopuillaan ja luettuja kirjoja 26 tällä hetkellä. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Monen tuskaisen tunnin jälkeen ollaan tässä vaiheessa! Jee!



MIKÄ BLOGI?


Kävin toteuttamaan ideaa kirjablogista, sillä tarvitsen paikan missä voin hehkuttaa hyviä kirjoja, pohtia juuri lukemaani, jakaa kirjavinkkejä sekä pysyä kärryillä haasteissa joita suoritan. En keksinyt tähän tarpeeseen muuta kuin blogin kirjoittamisen, sillä tuntui ettei pelkkä Goodreads riittänyt. Blogin avulla pysyn paremmin perillä omasta lukemisestani. Ja oikeasti pääsen hehkuttamaan lukemisestani !! JEE

Joskus huomaamattani saatan olla lukematta kirjoja viikon, koska olenkin unohtunut iltaisin TV:n ääreen katsomaan koukuttavaa TV-sarjaa tai hyvää elokuvaa. Kirjablogini siis pääsääntöisesti painottuu kirjoihin, mutta välillä täältä saattaa löytää naputeltuja tekstejä mm. elokuvista. Pyrin välttämään teksteissäni spoilereita, mutta jos niitä ilmenee niin varoitus löytyy etukäteen.

KUKA TÄÄLLÄ HÖPÖTTELEE?


Tyttö jolla on kirjastosta vähintään 25 lainaa samanaikaisesti ja joka viettää viikoittain aikaa kirjastossa haahuillen tai suman/kontin/kirpparin hyllyjä tutkiskellen "jospa löytäisin halvalla hyvää täytettä kirjahyllyyni". Ja tyttö joka ei ymmärrä koko bloggaamisesta hölkäsenpöläystä, mutta tässä opetellaan. Kun olin pieni vanhempani lukivat minulle paljon satuja. Opin itse lukemaan vasta ensimmäisellä luokalla ja olinkin koko ala-asteen surkea lukija. Kirjat kyllä kiinnostivat minua, mutta olin huono lukemaan. Vasta 8-luokalla innostus alkoi kun äidinkielen tunnilla annettiin tehtäväksi lukea jokin fantasiakirja. Menin koulupäivän päätteeksi kotiin ja kaivoin kirjahyllystä ensimmäisen Potterin esille. Olihan se ollut hyllyssä jo 7 vuotta pölyttymässä. Siitä se lukuinto sitten lähtikin. Hidas lukija olen kyllä edelleenkin, mutta rakastan lukemista.

Suosikki genreä on Young Adult fiction, Fantasia ja Chick Lit. Nykyään yritän jättää niitä Pottereita hyllyyn ja tutustua uusiin genreihin ja laajentaa lukukokemuksiani.. Yritän myös kovasti kirjastossa siirtyä sieltä nuorten osastolta aikuisten puolelle. En ole ehkä vielä sisäistänyt sitä, että alan olla jo aikuinen. :D
Ja koska mainitsin muustakin kuin kirjoista niin kerrotaan tähän päälle vielä:
TV-sarjoista suosikkejani ovat mm. 
Grey's Anatomy, Big Bang Theory & Frendit.

Elokuva suosikkeja ovat kaikki Disney leffat ♥ ja Mamma Mia!

Toivon, että blogi antaisi uutta buustia lukemiseen ja TV:n tuijottamisen sijasta ottaisin välillä niitä kirjoja käteen. Jos tässä käy niin, että blogin myötä lukemisesta tulee minulle pakkopullaa, luovun koko blogin pitämisestä.
Teen tätä blogia vain itseni takia, enkä ota tätä niin vakavasti.

Katsotaan mitä tästä tulee !


Kaipaan kesäisiä lukuhetkiä parvekkeella