tiistai 20. maaliskuuta 2018

JENNY HAN - P.S. I STILL LOVE YOU


Trilogian ensimmäinen osa To All the Boys I've Loved Before ihastutti mua viime kesänä Kyproksen auringon alla ja nousi jopa viime vuoden suosikiksi luetuista kirjoista. Olen kärsinyt monta kuukautta lukujumista. Luen kyllä, mutta yhtäkään kirjaa en meinaa saada päätökseen kun aina aloitan vain uusia. Tämänkin kirjan kanssa meinasi käydä köpelösti. Aloitin tämän marraskuussa junamatkalla, mutta sen jälkeen kirja jäi lojumaan koskemattomana. Eräänä tammikuun iltana päätin, että nyt mä tämän luen alusta alkaen ja se oli menoa se. Pitkästä aikaa jokin kirja imaisi mukanaan ja luinkin tämän parissa illassa.

Lara Jeanin salaiset rakkauskirjeet lähtivät viidelle omistajalleen nimeltä mainitsemattoman henkilön toimesta viime kirjassa. Tämän seurauksena Lara Jean ajautui feikkisuhteeseen Peterin kanssa, joka oli yksi viidestä rakkauskirjeen kohteesta. Ja pitihän se arvata, että vaikka LJ ja Peter uskottelivat itselleen, ettei tunteita ole mukana, niitä syntyi kuitenkin.

Toinen osa jatkaa suoraan siitä mihin edellinen osa jäi. Lara Jean ja Peter päättävät yrittää seurustelua tosissaan. Ilman vaikeuksia ei näiden kahden suhde lähde kuitenkaan käyntiin, sillä Lara Jeanista ja Peteristä alkaa levitä netissä salaa kuvattu video ja Lara Jean joutuu kiusatuksi koulussa. Koska totta kai tyttö on huora ym. paskaa, jos muhinoi oman poikaystävän kanssa porealtaassa ja jätkä on tietenkin vain kuningas kaikkien silmissä. HUOOOHH. Tää vaan on niin totta. Peter viettää myös ärsyttävän paljon aikaa oman exänsä kanssa. Miksi?... Miksi?! Samaan aikaan menneisyyden ihastus palaa yllättäen kuvioihin ja saa Lara Jeanin entistä enemmän sekaisin ja hämilleen.

Mulla oli jotenkin ihan unohtunut edellisen osan jäljiltä, kuinka ihana Peter on. Ja sen takia mä vaan en sietänyt Peteriä tässä osassa ollenkaan. Mun mielestä Lara Jean olisi hyvin voinut unohtaa koko jätkän, sillä parempiakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla. Toivon hartaasti, että viimeinen osa palauttaa Peterin hohdon tai Lara Jean unohtaa koko jätkän. Vähän pelottaa siis tarttua viimeiseen osaan..

"I can see now that it's the little things, the small efforts, that keep a relationship going. And I know too that in some small measure I have the power to hurt him and also the power to make it better. This discovery leaves me whit an unsettling, queer sort of feeling in my chest for reasons I can't explain."s.197

Jotenkin olen silti aivan rakastunut Hanin tyyliin kirjoittaa. Hahmot ovat ihania, varsinkin Lara Jeanin pikkusisko Kitty. Ja jotenkin elämän normaaleistakin asioista ollaan saatu viihdyttävää luettavaa. Kirjassa oli myös meneillään päätarinan lisäksi monta sivujuonta. Kitty yritti muun muassa saada tyttöjen isän yhteen naapurin rouvan kanssa, sillä hän on ollut yksin siitä asti kun tyttöjen äiti kuoli monta vuotta sitten. Myös vanhainkoti, jossa Lara Jean teki töitä, oli suuressa osassa kirjan tapahtumia.

Tää kirja sai mut jopa kyynelehtimään. Jotenkin Lara Jeanin suru siitä, kuinka hän on joutunut aikuistumaan ilman äitiä vierellään, oli sydäntä särkevää luettavaa. En osaisi edes kuvitella omaa elämää ilman äitiäni. Äiti oot paras

"Because over and over one thought runs in my head on a loop: I miss my mother. I miss my mother. I miss her so much. If she were here, she would sit at the foot of my bed. She would put my head in her lap, and run her fingers through my hair, and whisper in my ear, It will all be fine, Lara Jean. It will all be fine."s.250


Teos: P.S. I Still Love You
Ilmestynyt: 2016 | Suomennos: ei suomennettu
Kirjailija: Jenny Han
Sivuja: 337
Kustantaja: Scholastic

Takakannesta:

Lara Jean didn't expect to really fall for Peter.

They had just been pretending. Expect suddenly they weren't. Now Lara Jean is more confused than ever.
Then another boy from her past returns to her life, and Lara Jean's feelings for him return too.
Can a girl be in love with two boys at the same time?

Muissa blogeissa: Tarinoiden syvyydet

torstai 15. maaliskuuta 2018

CECELIA AHERN - VIALLINEN


Cecelia Ahernin juuri suomennettu ensimmäinen YA-dystopia Viallinen ei pettänyt odotuksiani. Ahernin kirjat olivat ensimmäisiä chick lit kirjoja joihin tartuin teininä ja tämä taisi olla neljäs hänen kirjoittama kirjansa jonka olen lukenut (vaikka olenkin melkein kaikki hänen kirjansa hyllyyni haalinut). Pieniä epäilyksiä herätti, miten tämä suuri viihdekirjallisuuden nimi taitaa YA:n ja dystopian kynäilyn. Mielestäni kiitettävän hyvin! Ahern on osannut luoda todelta tuntuvan tulevaisuuden.

Kun maa oli ajautunut suureen talouskriisiin, perustettiin Kilta, jonka päämääränä oli poistaa vialliset ihmiset korkeista viroista (sillä johtajien uskottiin olevan syypäänä kriisiin). Nykypäivänä Kilta onnistuu karsimaan vialliset yksilöt pois jo ennen kuin he nousevat johtaviin rooleihin. Pyritään siis kitkemään paha pois ja yhteiskunnasta tulee lähivuosina moraalisesti ja eettisesti turmeltumaton.

Pahin pelko ihmisillä on tulla nimitetyksi vialliseksi. Se on ikuinen taakka, jota joutuu kantamaan. Jos sinut tuomitaan vialliseksi, saat polttomerkin itseesi riippuen tekemästäsi virhearviosta. Ja tätä polttomerkkiä joudut kantamaan ilman peittelyjä koko lopun elämäsi. Jos olet viallinen, sinua koskee lukuiset säännöt mm. ei alkoholia, ei ulkona liikkumista klo 23 jälkeen, omat "tylsät" ruuat eli ei mitään ylellistä, bussissa omat merkityt paikat jne.

"Huonoista päätöksistä saa polttomerkin ohimolle.
Valehtelemisesta saa merkin kieleen.
Yhteiskunnalta varastamisesta oikeaan kämmeneen.
Epälojaalisuudesta Kiltaa kohtaan merkki poltetaan rintaan, sydämen yläpuolelle.
Yhteiskunnan uhmaamisesta seuraa merkki oikeaan jalkaan." s.11-12

Celestine North on 17-vuotias täydellinen tyttö. Hän on hyvä koulussa ja hänellä on menestyvä perhe, ihana poikaystävä ja ystäviä ympärillä. Mikä siis voisi mennä ikinä pieleen? Killan johtaja Crevan on Celestinen poikaystävän Artin isä ja Celestinen perheen naapuri, joten Celestine on käytännöllisesti katsoen turvassa mitä ikinä sattuukaan.

Eräänä kauniina päivänä kuitenkin käy huonosti ja se on selvää heti ensi sivuista alkaen. Celestine tekee pahan virhearvion koulumatkallaan ja on vaarana saada itselleen leiman Viallinen tai tuomion vankeudesta. Mutta kyllähän Killan ylin tuomari, poikaystävän isä, perhetuttava Crevan voi auttaa Celestinen pois tästä surkeasta väärinkäsityksestä. Eli ei mitään hätää.

"Hymyilen ensimmäistä kertaa melkein viikkoon. Kun on tarpeeksi pohjalla, voitot ovat pieniä. Mutta ne ovat joka tapauksessa voittoja. Ne täytyy vain tunnistaa niitä nähdessään; ne ovat kuin pimeyteen kätkettyjä pieniä valopilkkuja, pikkuruisia toivonkipinöitä"s.222

Kirja tempaisee heti mukaansa, eikä sitä malttaisi laskea käsistään. Voinkin siis sanoa, että Ahern pitää paikkansa edelleen yhtenä suosikki kirjailijanani. Kirja on joissakin kohdissa, varsinkin itselleni, hyvin ennalta arvattava. Välillä teki mieli huutaa miksi päähenkilö Celestine ei näe tulevaa yhtä selvästi kuin lukija. Miksi Celestinen piti olla niin hyväuskoinen? Tuli samanlaisia turhautumisen hetkiä, kuin välillä Kiera Cassin Valinta-sarjaa lukiessa. Sain kirjasta myös välillä vahvoja Nälkäpeli viboja. Jään innolla odottamaan sarjan seuraavaa (ja viimeistä??) osaa, joka julkaistaan heinäkuussa suomeksi (JES!). Tuntuu, että seuraavaan osaan jätettiin kaikki ne tapahtumat joita odotin innolla ja tämä osa jäi aivan kesken. Mutta ei se mitään, viihdyin tämän seurassa ja tiedän, että heinäkuu tulee nopeasti (koska mihin tää aika menee tällaista vauhtia koko ajan???).


Teos: Viallinen
Alkuperäinen nimi: Flawed
Ilmestynyt: 2016 | Suomennos: 2018
Kirjailija: Cecelia Ahern
Sivuja: 428
Kustantaja: Gummerus
Arvostelukappale

Takakannesta:

"Minä en voi olla viallinen. Minähän olen täydellinen."

Seitsemäntoistavuotiaan Celestine Northin elämä on kaikin puolin täydellistä. Hän on suosittu koulussa, hän on esimerkillinen tytär, ja hänen poikaystävänsä on arvostetun perheen poika, joka saa sydämen läpättämään.

Mutta sitten Celestine rikkoo sääntöä jota ei missään nimessä saa rikkoa, ja sillä on mullistavat seuraukset. Häntä uhkaa tuomio- ja leima, joka sulkee hänet yhteisön ulkopuolelle.
  
Rohkaiseva YA-fantasia Viallinen sijoittuu maailmaan, jossa palkitaan täydellisyydestä ja rangaistaan virheistä. Siellä Celestine uskaltaa ottaa kantaa siitäkin huolimatta, että hyvällä teolla on kova hinta.

Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja