Jollain tasolla muutamat kuukaudet ovat menneet pienessä lukujumissa. Mitään teosta ei meinaa saada loppuun ja mieli tekee aloittaa vain uusia kirjoja vaikka vanhatkin ovat vielä kesken. Alkuvuosi onkin mennyt lähinnä sarjakuvien ja lyhyiden kirjojen parissa. Ja yksi näistä on Itke minulle taivas. Maiju Voutilaisen (Mansikkka) esikoisteos julkaistiin loppuvuodesta 2017. Mä pääsin tarttumaan kyseiseen kirjaan, kun näin siskoni ostavan tämän (olipas muuten ihanaa pitkästä aikaa lainata toisillemme omista hyllyistä kirjat).
Mutta hei, itse runokokoelmasta tai runoista ylipäätänsä! Tämä oli ensimmäinen runokokoelma IKINÄ, minkä sain luettua kokonaan (taputan itseäni tyytyväisenä olkapäälle). Mä oon peruskoulussa saanut kammon runoista. Muistan vieläkin, kun opettaja pisti tulkitsemaan koko luokan kuullen runoja ja auta armias kun siinä paniikissa yritit jotain sepittää ja opettajan mielestä tulkitsit runon väärin. Koska siis... eihän runoja voi tulkita kuin yhdellä oikealla tavalla? Eli joo, mulla ei ole ollut mitään kiinnostusta runoja kohtaan moneen vuoteen. Enkä usko olevani ainoa tällaisten kokemusten kanssa. Olen vasta ihan viime aikoina, kiitos kirjablogien, alkanut varovaisesti kiinnostumaan runoista. Ja ajattelin tämän Voutilaisen teoksen olevan oiva ovi runojen maailmaan.
Itke minulle taivas on herkkä, koskettava ja helposti lähestyttävä runokirja. Kirjaan oli ihanan helppo tarttua ilman pelkoa, ettenkö ymmärtäisi runoja. Osa runoista on hyvinkin samaistuttavia ja ihon alle meneviä, kun tietää kuinka todenmukaisia ajatuksia teksti sisältää. En tiedä iskikö nämä myös sen takia, että Mansikkka on vain kaksi vuotta itseäni nuorempi. Uskonkin, että tämä runokirja tulee olemaan vielä monelle nuorelle (miksi ei vanhemmallekkin, en itsekään elä mitään teinivuosia) matalan kynnyksen ovi runojen maailmaan. Ja vaikka tämä olisi nuoren ainut kirja mihin tarttua, niin toivon, että tarttuu. Runot antavat lohtua ja kertovat kuinka kaikesta voi lopulta selvitä, eikä tarvitse olla yksin. Ja vaikka joskus olisi vähän hajalla ja hukassa, se on ihan ok.
"olo on kuin sienellä
imen itseeni kaiken maailman pahan
tunnen sinunkin surusi
ja itken hetkenä minä tahansa" s.13
Kirjan ulkoasu on ihana! Kirja on kooltaan söpön pieni, mukavasti käteen istuva. Kirjan kuvitus on aivan huikeaa ja tuo ihanasti lisää väriä runoihin. Kirjan kuvituksesta vastaa Hilla Semeri. Pidin myös siitä, miten kaikki runot olivat kirjoitettu pienillä kirjaimilla, eikä isoja alkukirjaimia käytetty ollenkaan. Vinkkinä vielä, ei kannata ahmia runoja yhdeltä istumalta. Ne puuroutuvat muuten loppua kohden yhdeksi massaksi. Nämä olisivat parhaita nautittaviksi muutama kerrallaan. Tosin omalla kohdalla en vain pystynyt lopettamaan lukemista. Runo Tähtisumu oli oma suosikkini, ja mun on varmaan pakko ostaa tää kirja vielä itelleni, jotta voin halutessani näihin palata. ♥
Teos: Itke minulle taivas
Ilmestynyt: 2017
Kirjailija: Maiju Voutilainen
Sivuja: 62
Kustantaja: Otava
Takakannesta:
Miten selviytyä, kun on niin rikki että jo hengittäminen sattuu? Kun alakulo valtaa mielen ja hajoaminen on lähellä.
Kirjoittaja päästää lukijansa inhon alle, pimeisiin ja kylmiin huoneisiin, joihin alkaa pikkuhiljaa virrata valoa ja lämpöä. Näissä sydänverellä kirjoitetuissa runoissa ja mietteissä on lohdutuksen voimaa.
Jokainen meistä on arvokas.
Maiju Voutilainen eli Mansikkka (s. 1996) on tunnettu tubettaja, joka nimettiin vuoden 2017 Hyvän mielen lähettilääksi tunnustuksena rohkeudesta puhua julkisesti mielenterveysongelmista. Itke minulle taivas on hänen esikoisteoksensa.