maanantai 13. helmikuuta 2017

YSTÄVÄNPÄIVÄN LUKUMARATON


Minäkin maratoonaan ystävänpäivän lukumaratonissa ensimmäistä kertaa! Aiemmin olen maratoonannut viikon ajan sekä Pottereiden kanssa viime kesänä. Ystävänpäivän lukumaratonia emännöi tällä kertaa Tuntematon lukija. Vielä on tämä ja huominen päivä aikaa lähteä mukaan! Linkin takanta löytyy selkeät ohjeet maratonille.

Mitäs ajattelin sitten lukea? Aloitan varmasti Harry Potter ja kuoleman varjeluksilla, sillä sitä ei ole kuin alle parisataa sivua jäljellä. Sen jälkeen tartun mitä luultavimmin vihdoin Harry Potteriin ja kirottuun lapseen. Mukana on myös #hyllynlämmittäjää sekä kirjastolainaa. Mutta tunnetusti, luen juuri sitä mitä eniten mieli tekee! Aikaisemmat maratonit ovat olleet aika surkeita osaltani, mutta nyt yritän oikeasti skarpata ja lukea ainakin kaksi kirjaa loppuun! Tai sitten luen vain kaikkia sekaisin kun en taaskaan osaa päättää.

Aloittelen luultavimmin tuossa 12.00-13.00 välillä. Ja yritän tulla ainakin muutaman kerran maratonin aikana tänne blogiin päivittelemään edistystäni. Kannattaa seurailla Twitterissä ja Goodreadsissa jos haluaa tiheämpää päivitystä lukemisestani. :)

14.2 klo 10.25
Aloitin maratonin eilen klo 13.00. Ehdin lukemaan noin 20min, kunnes sain idean lähteä ystävän kanssa syömään. Siihen reissuun menikin sitten reilu pari tuntia :D Olin vielä sopinut illalle jumpalle lähtemistä siskoni kanssa ja sekin reissu venyi matkoineen melkein kolmetuntiseksi. Ja koska jumpan jälkeen kävi väsyttämään, myöhään yöhön lukeminen jäi haaveeksi. Olen lukenut 114 sivua Harry Potter ja kuoleman varjeluksia. Nyt on vielä 2,5h aikaa ja aion lukea kirjan loppuun ja aloittaa Kirottua lasta. Kunhan luen enemmän kuin viime 24h maratoonilla niin kaikki on hyvin. Silloin taisin lukea 152 sivua. :D

LUKUMARATON ON PÄÄTTYNYT.
Tästä tuli selkeästi taas Potter-maraton, sillä mitään muuta en lukenut. :D Harmittaa, että aikaa lukemiselle jäi näin vähän, mutta nautin lukemisesta ihan älyttömästi. Ja aionkin jatkaa Kirotun lapsen parissa heti maratonin päätyttyäkin.

Maratonin aikana luin yhteensä 249 sivua.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset 165 sivua ja luettu loppuun
Harry Potter ja kirottu lapsi 84 sivua alusta alkaen

Toivottavasti pääsen maratoonaaman taas pian. Melkein olisi tehnyt mieli aloittaa uusi maraton tähän putkeen, sillä harmittavan pieneksi jäi sivumäärä. Noh, ensi kerralla taas paremmin!


14 kommenttia :

  1. Aivan ihanat sukat sulla!^^ Kerro minulle jotain hyvää on aivan ihana ja pidin Kirotusta lapsestakin, vaikka se on jakanut mielipiteitä fanien keskuudessa.
    Tsemppiä koitokseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää on ihan lempparisukat<3 Kirotulle lapselle ei oo kovin korkeet odotukset, juurikin sen takia kun kuullut etteivät muut ole tykänneet :D mielenkiinnolla odotan omaa mielipidettä :D

      Poista
  2. Tsemppiä lukemiseen! Mäkin koitin muka viikonloppuna lukea, mutta sitten tuli yllättäviä menoja ja se vähän jäi. Tosin onhan tässä vielä aikaa, vois koittaa uudelleen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :D Miulla ei pitäis olla tälle päivälle muuta ku kuntosalilla käynti illalla.. :D toivottavasti ei muuta tulekaan :D vielähän voit tänään tai huomenna ryhtyä maratoonaamaan ;)

      Poista
  3. Mitkä sukat!♥♥ Kirottu lapsi odottaa vielä minuakin, vähän jännittää. Eleanor&Park on hyvä. Hyvää maratonia!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä maratonille, seurailen sosiaalisesta mediasta <3

    VastaaPoista
  5. Paljon tsemppiä maratonille! Minäkin luin tuon Kirotun lapsen loppuun maratonin aluksi, tosin englanniksi. Ja minä kyllä pidin siitä :) Plus se oli nopeaa luettavaa maratonille! Ja Sagaa oli minulla luettavana myös, mutta kuudes osa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Jäi kyllä lukemiset vähiin, mutta toivottavasti ehdin vielä aloittaa Kirottua lapsea. :D

      Poista
  6. Tsemppiä maratoniin! Jos vaan millään jaksan, maratoonaan itse huomenna. En ole lukenut juurikaan tässä kuussa, joten ehkä lukublokki aukeisi maratonilla. :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ainahan sitä voi yrittää ja jos tuntuu ettei nappaa niin sitten ei vaan lue :)

      Poista
  7. Ihanat sukat! *_*<3 Mutta hyvältä näyttää lukupinokin! :D Itse aloittelen Viillot -kirjalla, mutta saa nähdä jääkö vain aikeeksi.. jotenkin se ei ole tahtonut iskeä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos<3 :) Itseäni ei ehkä kauheasti edes tuo Viillot kiinnostaisi.. mutta annan sille kuitenkin mahdollisuuden. :D

      Poista

Kiitos kommentista ! :)