maanantai 4. kesäkuuta 2018

JESSICA TOWNSEND - NEVERMOOR: MORRIGANIN KOETUKSET


Nevermoor ei jäänyt mieleeni ollenkaan, kun selailin Otavan katalogia talvella. Vasta sitten, kun kirja alkoi hyppimään Goodreadsissa useamman kerran silmilleni ja Suomalainen kirjakauppa mainosti kirjaa ahkerasti, alkoi kiinnostukseni heräämään. Varsinkin puheet "uudesta Harry Potterista" saivat pienen innostuksen heräämään. Ja kun kuulin Kapari-Jatan suomentavan kirjan, totesin sen nousevan lukulistani kärkeen.

"Tervetuloa Nevermooriin!"
Sumu hälveni ja sen takaa paljastui valtaisa kivinen kaariholvi ja hopeiset portit, jotka hehkuivat kuin kuuma hella. Nevermoor. Morrigan pyöritti sanaa mielessään. s.70

Morrigan Korppi on syntynyt ehtoona, ajan viimeisenä päivänä. Tästä syystä hän on kirottu lapsi. Kaikista onnettomuuksista mitä kaupungissa tapahtuu, saa Morrigan Korppi syyt niskoilleen. Kaikista pahin asia kuitenkin kirottuna olemisessa on se, että Morriganin on määrä kuolla yhdentenätoista syntymäpäivänään.

Kun ehtoo sitten saapuukin aiemmin kuin piti, Morrigania käy jahtaamaan Savun ja varjon jahti. Onneksi apuun ilmestyy herra nimeltä Jupiter Pohjoinen, joka pelastaa Morriganin ja vie hänet mukanaan taianomaiseen Nevermooriin. Näin Morrigan välttää täpärästi kirotun lapsen kohtalonsa.

On uusi aika, hän ajatteli epäuskoisena. Ja minä olen elossa. s.84

Jupiter kuuluu Meineikkaaseen Seuraan (montahan kertaa luin MAINEIKKAASEEN) ja seuran jäsenet saavat valita itselleen kokelaan, joka pyrkii seuran jäseneksi. Jupiter on valinnut suojatikseen Morriganin. Vuoden ajan Morrigan osallistuu koetuksiin ja toivoo pääsevänsä niistä läpi seuraavaan, aina viimeiseen koitokseen asti, jossa palkintona on paikka seuran jäsenenä. Vuosi Jupiterin hotellissa asuessa on Morriganin elämän paras. Kukaan Nevermoorissa kun ei tunne Morrigania entuudestaan, eikä tiedä hänen kirouksestaan mitään.

Kirjan maailma on vangitseva ja koukuttava, täysin uudenlainen ja hieman steampunk-henkinen. Yhtäläisyyksiä aiemmin mainitsemaan Harry Potteriin löytyy, mutta en silti lähtenyt paljoa vertailemaan kirjoja keskenään. Ovat ne kuitenkin kaksi aivan erilaista maailmaa. Nevermoor on mielenkiintoinen paikka ja Jupiterin hotelli, jossa Morrigan asuu, on kiehtova. Hotellissa tapahtuu yllättäviä asioita mm. Morrigan saa jännittää aina illalla huoneeseensa mentäessä, minkälaisessa sängyssä pääsee tänä yönä nukkumaan, välillä sängyn tilalla voi olla jopa riippukeinu. Myös hotellissa asustava magnifikatti Fen, on aivan mun lemppari!

Tarina on hiukan ennalta-arvattava ja Pottereiden tapaan tästäkin kirjasta löytyy vihollinen, jonka nimi kylvää kauhua. Kirja oli loistava avaus sarjalle ja jään innolla odottamaan hahmojen kehittymistä ja maailman laajenemista seuraavissa osissa. Toivon, että sarjan viimeiset osat ovat Pottereiden tapaan jo hieman vanhemmalle lukijalle suunnattuja. Nyt kirja oli selkeää middle-gradea. Ja lopuksi pakko sanoa tämä, sillä nämä kerrat ovat niin harvassa: mielestäni tämä suomalainen kansi on paljon upeampi kuin alkuperäinen! Kerrankin! En kadu hetkeäkään, että ostin tämän omaan hyllyyni.

Teos: Nevermoor - Morriganin koetukset
Alkuperäinen nimi: Nevermoor - The Trials of Morrigan Crow
Ilmestynyt: 2017 | Suomennos: 2018
Kirjailija: Jessica Townsend
Sivuja: 368
Kustantaja: Otava
Takakannesta:

Morrigan Korppi on kirottu. Koska hän on syntynyt ehtoona, ajan viimeisenä päivänä, häntä syytetään kaikista onnettomuuksista, sattuivat ne kenelle tahansa. Mutta mikä pahinta, hänen on määrä kuolla yhdentenätoista syntymäpäivänään.

Kun Morrigan odottaa kohtaloaan, merkillinen mies nimeltä Jupiter Pohjoinen astuu hänen elämäänsä ratsastaen jättimäisellä mekaanisella hämähäkillä. Mustien savupetojen ja varjo-olentojen jahdatessa heitä Jupiter kiidättää Morriganin turvaan taianomaiseen kaupunkiin nimeltä Nevermoor.

Jupiter on valinnut Morriganin Nevermoorin Meineikkaan Seuran kokelaaksi. Saadakseen paikan Morriganin on kilpailtava neljässä huippuvaikeassa koetuksessa. Kaikilla ehdokkailla on jokin erityiskyky, mutta Morrigan ei itsestään sellaista löydä. Hänen on keksittävä keino suoriutua koetuksista - tai hänen pitää jättää Nevermoor.

2 kommenttia :

  1. Kuulostaapa jännältä, täytyypä lukea tämä mahd. pian! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ! :)