LUCINDA RILEY: MYRSKYN SISAR

Saanko itkeä ja nauraa sekä ehkä hieman kiljua ja hyppelehtiä? Sillä näin innoissani en ole aikoihin ollut kirjallisuudesta. Sain Lucinda Rileyn Myrskyn sisaren hetki sitten luettua loppuun ja kirjoitan tätä ehkä pienessä tunnekuohun vallassa. Olin hurjan innoissani jo luettuani sarjan ensimmäisen osan Seitsemän sisarta. Ajattelin, että näinköhän toinen osa kykenee samaan... ja ei ihan, tämä oli nimittäin vielä parempi. Siitä ei ole edes kauaa, kun totesin ystävälleni etten yleensä itke kirjoja lukiessani. Mikä on minusta hyvin outoa, sillä telkkaria katsoessani itken aina = ilosta ja surusta. Mutta voi jumpe, tämä sarja ja varsinkin tämä toinen osa. Montahan nenäliinaa mulla meni?

Riley tekee mielestäni upeaa työtä tämän sarjansa kanssa. Se taustatyön määrä, mitä hän kertoo tehneensä on häikäisevää ja sen myös näkee tekstistäkin. Ja ihanaa, että hän sanoo asuvansa aina siellä, mihin kyseisen kirjan tapahtumat sijoittuvat, eli tätä kirjaa tehdessään hän on asunut Norjassa sekä Saksassa.

Ally D´Aplièse on adoptoidun sisarusparven toiseksi vanhin tytär. Hän on ammattipurjehtija ja niin hyvä sellainen, että hänellä on mahdollisuus päästä Olympialaisiin kotimaansa Sveitsin joukkueeseen. Kesken purjehduskisan alkua Ally saa kuulla isänsä kuolemasta ja kiitää vauhdilla kotiin muiden sisarusten luokse. Kirja alkaa siis samasta ajanjaksosta kuin edellinen osa. Kirjasarjan kaikki kuusi ensimmäistä osaa alkavat siitä, kun sisarukset saavat tietää isänsä kuolemasta. Kirjailija on sanonut, että kirjat voidaan lukea satunnaisessa järjestyksessä. Kuitenkin tarinan taustalla menee yhteinäinen punainen lanka ja mielestäni sarjasta saa eniten irti lukemalla sen oikeassa (ilmestymis)järjestyksessä.

Tuttuun tapaan tässäkin kirjassa päästään sukeltamaan Allyn sukujuuriin ja matkaamme vuorostaan Norjaan sekä Saksaan (okei myös Englantiin ja Kreikkaan, mutta sukutarina sijoittuu Norjaan ja Saksaan). Kirjassa vaihdellaan kahden päähenkilön välillä, eli Allyn lisäksi on Anna Landvik joka oli kuuluisa laulaja Norjassa 1800-luvulla. Ensimmäisen kerran Allyn tarinan vaihtuessa Annan tarinaan, ensireaktioni oli "EIIII". Mutta nyt meni oikeasti vain pari sivua ja olin jo aivan koukussa Anna Landvikin elämään ja siihen, kuinka hän päätyy laulamaan kuuluisan Edward Griegin oopperan ensi-iltaan.

Riley onnistuu kirjallaan pitämään mielenkiintoni yllä jatkuvasti. Naurattaa se, kuinka normaalisti pelkään aloittaa paksuja kirjoja, mutta näitä kirjoja lukiessa nautin vain sivujen suuresta määrästä. Näissä tosin on myös ihanan iso fontti ja riviväli, joten sivut kääntyvät nopeasti! 

En mitään halua kirjasta spoilata, mutta sanottava on, että tässä oli surullisempi pohjavire kuin edellisessä osassa. Olin hieman spoilaantunut joistakin kirjan tapahtumista etukäteen (kiitos äiti), mutta silti voisin sanoa järkyttyneeni. Tässä osassa keskityttiin myös ihanan paljon musiikkimaailmaan (josta mitään en itse kyllä ymmärrä) sekä purjehdukseen. Ja jos edellisen osan luettua mulla oli hinku päästä näkemään Rio omin silmin, arvatkaapa kuinka paljon haluan nyt matkata Norjaan!

Mieltäni kutkuttavat erilaiset mahdollisuudet siitä, mihin sarja etenee ja mikä tämä Pa Saltin luoma mysteeri lopulta onkaan. Nyt näppejä polttelisi jo hyllyssä odottava kolmas osa, joka ilmestyi pari kuukautta sitten! Mutta maltan vielä pienen hetken, sillä tiedän ahmivani sen taas vauhdilla ja neljättä osaa joutuu odottamaan vielä hetkisen. Hirvittävän vaikeaa oli myös koota näitä hajanaisia ajatuksia tästä kirjasta kasaan, kun haluaisin vain laulaa jotain ylistyslaulua tästä. :D Joten lopuksi kai sanon vain (jos ette tähän mennessä ole jo tätä ymmärtäneet): LUKEKAA LUKEKAA LUKEKAA TÄMÄ SARJA!

Teos: Myrskyn sisar

Alkuperäinen nimi: The Storm Sister

Ilmestynyt: 2015 | Suomennos: 2018

Kirjailija: Lucinda Riley

Sivuja: 734

Kustantaja: Bazar

Takakannesta:

Allyn tarina jatkaa ainutlaatuista matkaa 

Seitsemän sisaren maailmaan, jossa 

salaisuudet paljastuvat herkullisen hitaasti

mutta aina yllättäen.

Ally D´Aplièse on ammattilaispurjehtija ja juuri aloittamassa purjehduskisaa sekä rakastumassa korviaan myöten kilpa-aluksen kapteeniin, kun hän saa viestin isänsä kuolemasta. Ally matkustaa heti lapsuuden kotiinsa, jossa hänen viisi sisartaan jo odottavat häntä. Sisarus-sarjan isä, omalaatuinen miljonääri Pa Salt on adoptoinut kaikki tytöt vauvana, ja nyt jokainen tytöistä saa oman kirjeen, johon Pa Salt on sisällyttänyt vihjeen kunkin alkuperästä.

Allyn vihje vie hänet Norjaan. Vuonojen ja metsien maassa hän saa kuulla yli sata vuotta sitten eläneestä Anna Landvikista, joka lauloi Edward Griegin oopperan ensi-illassa. Pala palalta Annan ja Edwardin tarina hahmottuu Allylle, mutta samalla se saa hänet yhä enemmän miettimään, kuka Pa Salt oikeastaan oli ja miksi seitsemäs sisar on kadoksissa.

SARAH J. MAAS: VARJOJEN KUNINGATAR

AAAA EN KESTÄ ODOTTAA MELKEIN VUOTTA SEURAAVAAN SUOMENNOKSEEEEEEN! pieni avautuminen tähän alkuun. taas. olkaa hyvät.

Vaikka kuinka yritin viivytellä tämän lukemista, venytin ja venytin, ei se auttanut. Joudun odottamaan seuraavaa osaa melkein vuoden (jos Gummerukselta tulee seuraava osa ensi keväänä??). Tein itseasiassa itselleni hieman hallaa tällä lukemisen venyttämisellä, tai uskon kirjan kärsineen siitä. Alku nimittäin tuntui vähän puuduttavan pitkältä ja tuntui että mitään ei oikein tapahtunut. Innostuin kovasti vasta sitten, kun suosikkihahmoni Rowan astui taas mukaan kuvioihin noin 200 sivun jälkeen.

Tähän väliin pitää varmaan sanoa, että jos et ole aiempia osia lukenut (tai olet, mutta tämä uusin vielä lukematta) ja haluat välttyä spoilereilta, LOPETA LUKEMINEN TÄHÄN. Tästä kirjasta puhuminen ilman spoilereita on nimittäin tooodella vaikeaa.

Celaena esiintyy vihdoin taas omalla oikealla nimellään, Aelin Galathyniuksena, Terrasenin kuningattarena. Hän on palannut sinne, missä sarjan ensimmäiset kaksi osaakin olimme, Riftholdiin. Rifthold on synkempi kuin koskaan aiemmin, kaduilla ja viemäreissä kulkee nimittäin valgidemoneita vartioimassa kaupunkia ja nappaamassa kiinni kapinallisia. Aelin ja hänen muu joukkonsa piileskelee päivät Aelinin asunnolla erään varaston kattohuoneistossa. He käyvät vuorollaan tiedustelemassa ja vakoilemassa kaupunkia, tekevät suunnitelmia siitä, miten edetä ja pelastaa ystävänsä. Sillä paha kuningas on ottanut valtaansa oman poikansa, Aelinin rakkaan ystävän Dorianin, hän on istuttanut poikaansa demonin. Aelin, Chaol ja muut kumppanit tekevät kaikkensa pelastaakseen Dorianin, mutta onko mitään enää tehtävissä? Onko Doriania enää? Olisiko armollisinta vain tappaa Dorian?

Kuten jo aiemmin mainitsin, innostuin kirjasta enemmän heti kun Rowan palasi kuvioihin. Aelinin oma haltiasoturi, johon tutustuimme edellisessä kirjassa. Sain kivan jännityksen tunteen lukemiseen, sillä shippaan näitä kahta niin paljon, että pelkäsin Rowanille käyvän huonosti. Sillä miten Rowan pärjää Riftholdissa ilman haltian voimiaan? 

Ja toinen mistä pidin erityisesti, oli Manon Mustanokan kappaleet <3 Tykästyin näihin hiljalleen edellisessä osassa ja tässä osassa taas odotin näitä varmaan eniten! 

Sitten asioita jotka hiertivät mieltä: Niin paljon kuin tän sanominen sattuukin, niin CHAOL. Äh, miksi Maas päätti kirjoittaa tästä hahmosta näin rasittavan? Pidin nimittäin Chaolista ensimmäisessä ja toisessa osassa ehkä eniten. Toiseksi, tässä oli pari mun mielestä ehkä liian helppoa kuolemaa. Ja kolmanneksi, mikä pakkomielle tässä on saada joka hahmo paritettua keskenään? Tää asia häiritsi lopuksi mua varmaan kaikista eniten :D

Eli oikeasti pidin tästä osasta paljon, mutta en niin paljon kuin edellisestä osasta. Yli 700 sivua oli ehkä hieman liikaa, tätä olisi pystynyt tiivistämään hieman. En osaa yhtään odottaa mitä seuraavassa osassa tapahtuu, mutta haluaisin jo tietää. Tsemppiä siis mulle :DD pahimmassa tapauksessa ehdin unohtaa tärkeät asiat seuraavan osan ilmestyttyä ja en jaksa lukea näitä alusta asti (ihan vaan kun aika ei riitä uudelleenlukuun näin lyhyellä välillä).

Koska verivala sitoi nyt hänet ja haltiaprinssin yhteen ikuisiksi ajoiksi, miehen poissaolo tuntui siltä kuin häneltä puuttuisi raaja. Hänestä tuntui yhä samalta, vaikka hänellä olikin paljon tehtävää, vaikka carranamin kaipaamisesta ei ollutkaan mitään hyötyä, ja vaikka mies epäilemättä läksyttäisi häntä sen vuoksi.s.16-17

Teos: Throne of Glass - Varjojen kuningatar

Alkuperäinen nimi: Queen of Shadows

Ilmestynyt: 2015 | Suomennos: 2019

Kirjailija: Sarah J. Maas

Sivuja: 743

Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale - Kiitos kustantajalle!

Takakannesta:

Celaena Sardothienilta on riistetty kaikki mitä hän rakastaa. Mutta nyt hän palaa hakemaan kostoa, pelastamaan ennen niin loistokkaan valtakuntansa ja kohtaamaan menneisyytensä haamut.

Hän on ottanut haltuun oikeutetun paikkansa valtaistuinpelissä Aelin Galathyniuksena, Terrasenin kuningattarena. Mutta ennen kuin hän voi nousta valtaistuimelleen, hänen täytyy taistella: 

Serkkunsa puolesta, joka oli valmis kuolemaan hänen edestään. 

Ystävänsä puolesta, joka on teljetty kammottavaan tyrmään.

Kansansa puolesta, jonka julma kuningas on orjuuttanut ja joka odottaa kuningattarensa voitokasta paluuta.

LUCINDA RILEY - SEITSEMÄN SISARTA

Ihan ensimmäisenä mä haluan kiittää omaa äitiäni. Ilman äitiä, tähän kirjaan olisi mitä luultavammin jäänyt tarttumatta. Ihan jo siksi, kun kammoan näitä paksuja järkäleitä, eli kirjoja joissa on yli 500 sivua. Ja tämän kirjasarjan kaikki osat taitavat olla yli 500 sivuisia. Kiitos siis äiti kun hehkutit tätä sarjaa mulle!

Riley kirjoittaa todella koukuttavasti. Ei oikeasti mennyt kuin pari sivua ja totesin, etten voi laskea kirjaa kädestäni ennen kuin silmät menevät väkisin kiinni väsymyksestä. Silti mulla meni taas tämän lukemiseen melkein kuukausi, koska mulla on tällä hetkellä paha tapa lukea montaa kirjaa samaan aikaan = kaikkien kirjojen loppuun viemisessä kestää. Mutta tästäkin huolimatta päivinä, jolloin en tarttunut tähän kirjaan, tarina ja sen hahmot pyörivät mun päässä.

Maia on sisarusperheen vanhin ja kuulee sisaruksista ensimmäisenä heidän isänsä kuolemasta. Kun kaikki sisaret on tavoitettu, he tapaavat porukalla kotilinnassaan Genevejärven rannalla. Siellä he saavat jokainen oman kirjekuoren, jonka miljonääri-isä Papa Salt on heille jättänyt. Papa Salt on adoptoinut kuusi tytärtään eri puolilta maailmaa, silloin kun he olivat pieniä. Ja nyt jos tytöt vain haluavat, he saavat vihjeen omasta syntyperästään. Maian vihje vie hänet Brasiliaan, Rio de Janeiroon, jossa hän alkaa kasata palapeliä yhteen.

"Senhor Quintelas", vanha nainen sanoi huokaisten, "sanoin ystävällenne jo eilen, etten voi auttaa häntä".

"Onko senhora aivan varma? Eihän tarvitse kuin katsoa tuota takan yläpuolella riippuvaa muotokuvaa nähdäkseen, ettei senhorita Maia ole tullut tänne väärin perustein. Eikä hän tavoittele rahaa. Hän haluaa vain selvittää sukujuurensa. Onko se väärin? Voitteko moittia häntä siitä?"

Vilkaistessani Florianon osoittamaan suuntaan näin öljymaalauksen naisesta, jonka nyt tiesin Izabela Aires Cabraliksi. Sillä kertaa mielessäni ei ollut enää epäilyksen häivää. Minäkin näin, että olin kuvan naisen kaksoisolento.s.151-152

Siis vitsit miten kivaa oli lukea kirjaa, joka sijoittui Rioon. Rio on aina ollut mulle sellainen paikka, josta en tiedä oikeastaan muuta kuin ison Jeesus Kristus patsaan kalliolla. Ja kuinka siistiä, että tässä kirjassa palataan Maian vihjeiden perusteella 1920-luvulle, jolloin arkkitehti Heitor de Silva Costa alkaa suunnitella tämän kyseisen patsaan rakentamista. Aluksi en ollut kovin innoissani siitä, että aikakausi vaihtui ja päähenkilö ei ollutkaan enää Maia, mutta Rileyn taidokkaan sanailun ansiosta, koukutuin myös tähän monen vuoden takaiseen tarinaan. Kirjassa vaihdeltiin mielestäni sujuvasti eri vuosikymmenten välillä ja kiinnyin näiden molempien hahmojen tarinaan, oikeastaan koko Maian suvun tarinaan. 

Onhan tämä kirja pääsääntöisesti "hömppää", mutta mun mielestä todella hyvää sellaista! Ja hyvin erilaista mitä olin ennen tätä lukenut. Kirja on juuri sopiva sekoitus oikeaa historiaa, nykypäivää, mysteeriä ja vanhaa legendaa. Kirja meni ihan heittämällä yhdeksi kaikkien aikojen suosikiksi ja en malta odottaa, että pääsen lukemaan jatkoa! Seuraavassa osassa käsitellään sisarusparven toiseksi vanhinta tytärtä, Allya, ja pääsemme käsittääkseni matkaamaan hieman lähemmäs Suomea, nimittäin Norjaan. Kirja jättää myös muutamia kysymyksiä auki ja pelkään, että vastauksia saadaan kunnolla näihin vasta aivan viimeisessä osassa. 

Varoituksen sanana, kirja sai ainakin mulla aikaan sen, että haluaisin nyt päästä käymään Brasiliassa ja Riossa ja nähdä kaiken ihan omin silmin. :D Ensi hätään täytynee ehkä lukea jotain muuta kirjallisuutta Brasiliaan ja Rioon liittyen. Vinkkejä?

Helmet-lukuhaaste: 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

Teos: Seitsemän sisarta

Alkuperäinen nimi: The Seven Sisters

Ilmestynyt: 2014 | Suomennos: 2017

Kirjailija: Lucinda Riley

Sivuja: 678

Kustantaja: Bazar

Takakannesta:

Maia D'Apliése ja hänen viisi sisartaan ovat kokoontuneet heidän lapsuudenkotiinsa Atlantikseen - upeaan linnaan Genevejärven rannalla. Heidän isänsä, omalaatuinen miljonääri Papa Salt, on kuollut. Pa Salt on adoptoinut kaikki tytöt vauvana, ja nyt kun isä on kuollut, saa jokainen heistä oman kirjekuoren, joka sisältää vihjeen tytön historiaan. Maian vihje vie hänet toiselle puolelle maailmaa Rio de Janeiroon, jossa hänen tarinansa palapeli alkaa rakentua.

Kahdeksankymmentä vuotta aikaisemmin, Rion villillä 1920-luvulla, Jeesus Kristus patsaan rakennustyö on vasta alkamassa. Arkkitehti Heitor de Silva Costa perheineen purjehtii Pariisiin etsimään kuvanveistäjää suureen projektiinsa. Heidän kanssaan matkustaa Izabela Bonifacio, joka on isänsä tahdosta vasta kihlautunut. Montmarten taiteilijapiirit muuttavat nuoren naisen elämän täysin, eikä paluu takaisin Rioon ole helppo.

NINA LACOUR - VÄLIMATKOJA

Yritin aloittaa tätä kirjaa heti kesällä kun sain tämän käsiini. Mutta kirjan melankolisuus ja hieman ahdistava ilmapiiri eivät houkutelleet aurinkoisena kesäpäivänä jatkamaan alkua pidemmälle. Ja onneksi luinkin tämän vasta nyt, sillä tää sopi talvisiin iltoihin paremmin kuin hyvin! Tämä olisi ollut todella nopeasti luettavissa, mutta nautin tästä välillä iltaisin pieniä osia kerrallaan ja lukemiseen menikin muutama viikko.

Kirja kertoo yksinäisyydestä, menetyksestä, surusta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Marin ei ole puhunut kenellekään tuttavalleen sen jälkeen kun muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Hän vain otti ja lähti New Yorkiin pari viikkoa ennen opiskeluidensa alkua. Lukija miettii kuumeisesti, että mitä on tapahtunut? Mikä kaikki johti tähän tilanteeseen?

On joulukuu ja muut opiskelijat lähtevät asuntolasta perheidensä luokse joulun viettoon, mutta ei Marin. Marin on saanut erikoisluvan jäädä koko joululomaksi asumaan yksin asuntolaan. Seuranaan vain tuntematon talonmies, joka siivoilee pihaa ja jolle Marin voi hätätapauksessa soittaa. Mutta Marin ei ole kauaa yksin, sillä Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle. Mabel joka on hänen paras ystävänsä ja kenen kanssa Marin ei ole puhunut kesän jälkeen. Mabel joka on lähettänyt syksyn mittaan ainakin 900 viestiä ja joista yhteenkään Marin ei ole vastannut. Mitä heidän välillään tapahtui?

Kirjassa käydään läpi Marinin muistoja, ja kesä joka muutti kaiken aukenee lukijalle vähitellen. Marin ja Mabel jäävät keskelle New Yorkin lumimyrskyä ja kun sähkötkin katkeavat, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin puhua.

Kirja oli mukavaa vaihtelua perus romanttiselle YA contemporarylle, mitä yleensä luen. Ja tässä suurimpana roolina ei ollut kahden nuoren välinen rakkaus. Kirjan suru ja yksinäisyys kyllä säväytti niinkin kovin, että kyyneliltä ei vältytty. Aloin myös pohtia tätä lukiessa, että olenkohan nykyään herkistynyt vieläkin enemmän kun tuntuu, että itken lukiessa useammin kuin ennen. Telkkaria katsoessa mulle riittää jos näen jonkun muun itkevän niin hanat aukeaa, mutta lukiessa tätä ei ole paljon tapahtunut. On vain tietyt kirjat jotka ovat saaneet minut itkemään. Ja nyt tämäkin kuuluu siihen kategoriaan. :D Suosittelen tätä lämpimästi kaikille, varsinkin jos kaipaat jotain muuta kuin perus Young Adult kirjaa ja ei niin hurjalla vauhdilla eteneviä tapahtumia.

"Sillä jos meillä on yhtään itsesuojeluvaistoa, pelaamme parhaan mahdollisen pelin niillä korteilla, jotka meille on jaettu."s.206

Teos: Välimatkoja

Alkuperäinen nimi: We are okay

Ilmestynyt: 2017 | Suomennos: 2018

Kirjailija: Nina LaCour

Sivuja: 232

Kustantaja: Karisto

Arvostelukappale - Kiitos kustantajalle!

Takakannesta:

Koko elämänsä sitä kuvittelee tarvitsevansa yhtä ja toista... Kunnes lähtee ja ottaa mukaansa vain puhelimen, lompakon ja äidin valokuvan.

Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan San Franciscossa, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa Marin tuntee menneisyyden kutsun. Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joulun ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa New Yorkissa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on lopulta kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta.

JANE AUSTEN - YLPEYS JA ENNAKKOLUULO // KIRJABLOGGAAJIEN KLASSIKKOHAASTE OSA 8

Yllätin itseni lukemalla vihdoin ja viimein Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon. Monelle tämä tieto ei varmasti tule yllätyksenä, että tämän luin, olen sitä jo sen verran täällä blogissakin aiemmin hehkuttanut. Asetin siis viime vuonna vaikka mitä lukuhaasteita itselleni, mutta ainoa mistä oikeasti pakotin itseni pitämään kiinni kynsin hampain, oli tämän kirjan lukeminen. Minun on pitänyt lukea tämä jo NIIN MONTA VUOTTA.

Kirjabloggaajien klassikkohaaste sattui taas sopivasti tähän tammikuun loppuun, että ajattelin jättää tästä kirjasta bloggaamisen tänne asti. Sillä pitkästä aikaa pystyin tähän osallistumaan.. klassikot kun eivät normaalisti kiilaa lukupinoni kärkeen. Tätä haastetta emännöi tällä kertaa Tarukirja, kiitos siitä! Sain siis kirjan luettua loppuun 31.12.18 pari tuntia vaille puolen yön ja uutta vuotta. Haha, viimeiseen asti tämän lukemista venytin, mutta en tosiaan sen takia, että tämä olisi ollut huono. Ehei, rakastin tätä<3

En ala juonesta kertoa sen enempää, uskon sen olevan suurimmalle osalle tuttu. Eiköhän tätä olla 200 vuoden aikana pureskeltu jo jokaisesta näkökulmasta. Joten jospa kerron vain omia fiiliksiäni (eli haha, samaa kuin aina muutenkin näissä "arvosteluissani").

Tarina oli minulle ennestään tuttu. Olen katsonut BBC:n 90-luvulla tehdyn minisarjan tästä kerran tai kaksi ja pidin siitä kovin! Elokuvaa en ole ikinä nähnyt, joten se olisi tarkoitus tässä lähitulevaisuudessa katsoa, samoin sarja uudelleen! Tämä Elizabethin ja herra Darcyn rakkaustarina on vain niin ihana. En tiedä mitä odotin tältä kirjalta, mutta en ainakaan näin sujuvaa ja helppoa tekstiä. Suorastaan hirvitti käydä lukemaan tällaista vanhaa klassikkoa. Yllätyinkin suuresti, kuinka hyvin se toimi nykypäivänäkin. Austenin huumori oli oikein nautittavaa. En tiedä kuinka paljon kirjan ja lukemiseni sujuvuuteen vaikutti tämä Kersti Juvan uusi suomennos, mutta sujuvaa se oli!

Eiköhän nyt ole hehkutukset hehkutettu tämän kirjan osalta. Jospa tänä vuonna lukisin jonkun toisen kauan listallani roikkuneen klassikon ja voisin taas taputtaa itseäni tyytyväisenä selkään.

Minkä klassikon sinä olet halunnut jo kauan lukea, mutta et ole vieläkään siihen tarttunut?

Teos: Ylpeys ja ennakkoluulo

Ilmestynyt: 1813 | Suomennos: 2013

Kirjailija: Jane Austen

Sivuja: 511

Kustantaja: Teos

Takakannesta:

Jane Austenin kenties tunnetuin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo oli aikaansa edellä. Nykyään se on ajaton. Se on rakkaustarina ja paljon, paljon enemmän. Se on kerronnan mestariutta, joka ymmärtää inhimillisen hupsuuden kaikki puolet. Ja nyt tämän rakastetun klassikon voi lukea Kersti Juvan uutena, upeana suomennoksena.

Klassikkohaaste osa 4 TÄÄLLÄ.

SALLA SIMUKKA - SAMMUTA VALOT! / SYTYTÄ VALOT!

Kuinkahan monta kertaa olen meinannut lukea Salla Simukalta jotain, mutta sitten aina on jostain syystä kiilannut joku toinen kirja edelle. Tämä novellikokoelma houkutteli kuitenkin ilmestymisestään lähtien ja yllätin itseni lukemalla sen jo muutama kuukausi julkaisun jälkeen (tämä postaus unohtui luonnoksiin, joten siksi tämä tulee näin naurettavan myöhään lukemisen jälkeen). Luen todella harvoin novelleita, mutta tämä veti puoleensa kauniilla kannellaan, sekä hauskalla ideallaan. En olekaan lukenut varmaan ikinä ennen kääntökirjaa! 

Tässä novellikokoelmassa on yhteensä 20 novellia. Sytytä valot! puolelta saadaan lukea pieniä kauniita tarinoita, kun taas Sammuta valot! puolelta pieniä kauheita tarinoita. En tiennyt oliko tälle kääntökirjalle jokin oikea tapa miten lukea, mutta mä päätin lukea vuorotellen yhden novellin kummaltakin puolelta. Aloitin vieläpä niistä kauheista tarinoista, jotta sain lohduttaa itseäni heti paremmin päättyvällä tarinalla. Sillä tiedät, jos vähänkin tunnet mua tai oot blogiani seurannut, en lue ikinä kauhukirjallisuutta! Rakastan sitä, että kirjat päättyvät hyvin ja itselle jää hyvä mieli eikä tarvitse menettää yöunia. Tosin olen yllättänyt itseni lähiaikoina ja huomannut pienen kiinnostuksen pulppuavan kauhukirjallisuutta kohtaan. 

Pidin molemmista puolista kovasti, mutta kuitenkin Sytytä valot! puolelta nousi useampi novelli suosikiksi mm. Maailman ihanin ja Näytän sinulle miten lennetään. Sammuta valot puolelta suosikkini oli Pitkä uni. Kun luki vuorotellen molemmilta puolilta, huomasi tarinoiden myös mukavasti täydentävän toisiaan.

-Mitkä nämä ovat? hän kysyy ja työntää kätensä kenkiin.

-Kengät! Etkö ole ennen nähnyt sellaisia?

Pan pudistaa päätään. Hänen maailmassaan kaikki kulkevat paljain jaloin.

- Mikä maa se sellainen on? kysyn.

- Mikä maa? Pan kysyy.

- Niin, mikä maa?

- Mikä mikä maa?

- Olkoon. Sanotaan sitä sitten Mikä-Mikä-maaksi, vastaan. s.48, Sytytä valot!

Siihen on syynsä, miksi en yleensä lue novelleja. Mulle jää tunne, että haluan lisää ja tarinat jäävät kesken. Että juuri kun ehdin kiinnostua tarinasta, se loppuukin. Ja näin kävi myös tässä novellikokoelmassa. Oli todella hyviä novelleja, mutta vitsi kun osasta olisin voinut lukea kokonaisen kirjan verran!

Teos: Sammuta valot! / Sytytä valot!

Ilmestynyt: 2018

Kirjailija: Salla Simukka

Sivuja: 144

Kustantaja: Tammi

Takakannesta:

Mikä on kauheinta tai kauneinta, mitä sinulle on tapahtunut?

Salla Simukan odotettu ja oivaltava kertomuskokoelma Sammuta valot! / Sytytä valot! sisältää pieniä kauheita ja kauniita tarinoita nuorten elämästä.

Miksi kellariin saa mennä vasta 15-vuotiaana? Mitä Koiranpääpuistossa on tapahtunut? Kuka vierailee öisin Klaran eristyshuoneessa? Särkyykö ensirakkauden lumous, jos siitä kertoo rakkauden kohteelle vuosien jälkeen? 

Kääntökirja Sammuta valot! / Sytytä valot! on uudenlainen kokoelma, jonka tarinat peilaavat toisiaan hätkähdyttävillä ja riemastuttavilla tavoilla. Simukan tekstit liikkuvat kauhusta romantiikkaan ja scifistä realismiin. Tämä teos on harvinainen herkku nuorille, aikuisille ja nuorille aikuisille.

TUOMAS KESKIMÄKI - IKUISESTI

Sain luettavaksi Tuomas Keskimäen esikoisromaanin Ikuisesti. Kirja käsittelee monia nuoruuden tärkeitä asioita esimerkiksi ensirakkautta ja ystävyyttä, mutta myös uskoa ja mielenterveyttä.  Kokonaisuus kirjassa toimii hyvin, vaikkakin keskitytään moneen isoon aiheeseen. Tällaista kirjaa olisi kai kaivannut omassakin yläasteiässä ja silloin kun itseään etsiskeli ja mietti maailman menoja. 

Kirjassa keskiössä ovat Venla ja Kasperi, heidän tutustuminen, ystäväpiiri ja ensirakkaus. Kirja käsittelee myös uskoa mielestäni tavalla, jollaista en ole päässyt aiemmin lukemaan. Venla nimittäin tulee uskovasta perheestä ja Kasperia on uskon asiat aina kiinnostaneet. Usko ei ole kuitenkaan kirjassa tuputtavaa ja mielestäni tätä voi hyvin lukea, olit sitten uskossa tai et. Ystävyys on  mielestäni aivan ihanasti kuvattu, se merkitys mikä ystävillä ja kavereilla on tuossa iässä tulee hyvin kirjassa esille. Monelle nimittäin se oma ystäväpiiri on kuin perhe ja mieluummin heidän kanssa pyörii pitkin kyliä kuin jumittaa kotona. Pystyin samaistumaan niin monta kertaa kirjaan ja tuntui kuin olisin elänyt omia nuoruuden hetkiä uudelleen. (Haha, vitsi kuulostan vanhalta kun kirjoitan näin, mutta meinaan sitä yläaste-/lukioikää).

Mua pelotti ensin tarttua tähän kirjaan, sillä kirjan fontti on pienempää kuin mihin olen normaalisti tottunut. Ajattelin ettei lukemisesta tule mitään, mutta näköjään siihen sitten tottui kuitenkin todella nopeasti. Kirja nimittäin imaisi mukanaan, eikä lukiessa sitten edes tullut ajatelleeksi fontin kokoa. Mun mielestä kirja kuin kirja on hyvin kirjoitettu silloin kun se saa tuntemaan jotain, ja Ikuisesti todellakin siinä onnistui! Tuli vilunväreitä ja kyyneleitä. Osa tapahtumista tuli vain niin lähelle omasta elämästä, että varmasti silläkin oli vaikutusta kyyneleiden määrälle.

Kirjassa oli hieman toistoa joissakin asioissa ja lukijalle kyllä avataan melkeinpä kaikki valmiiksi. Itse en aina niin välitä tästä, mutta toisaalta uskon tämän toimivan osalla lukijoista, varsinkin vähemmän lukevilla. Samoin aluksi minua häiritsi päähenkilö Kasperin jatkuva kiroilu. Kiroilevatko uskovat nuoret oikeasti noin paljon koko ajan? Mutta tavallaan tähänkin sitten tottui mitä pidemmälle kirja eteni. Ehkä siinä sitten tökki se, etten ole tottunut lukemaan tällä murteella ja puhekielellä kirjoitettuja kirjoja.

Suosittelen kirjaa kuitenkin 13-19 vuotiaille nuorille ja kaikille tätä vanhemmillekin, ketä aihe kiinnostaa. Pisteet kirja saa myös kauniista kannesta!

Teos: Ikuisesti

Ilmestynyt: 2017

Kirjailija: Tuomas Keskimäki

Sivuja: 203

Kustantaja: Sunkirja
Saatu kirjailijalta arvosteltavaksi

Takakannesta:

"Ei missään oo luvattu, että elämä olis helppoa, mut se mikä sen palkinto on loppujen lopuks, on se, miks me jaksetaan silti. IANKAIKKISUUS, aivan kuin aikaa ei olisi."

HOLLY BOURNE - MITÄ TYTÖN TÄYTYY TEHDÄ?

Nämä ovat niitä haikeita hetkiä, kun suljet kannet trilogian viimeisestä osasta. Se oli sitten siinä. Holly Bourne ja hänen vanhatpiikansa Evie, Amber ja Lottie. Voi kuinka kaipaankin teitä jo nyt. Jos joku ei vielä tiedä mistä tämä Holly Bournen Normaali -trilogia kertoo, niin aiempien osien postaukset löydät tästä.

Trilogian viimeinen osa Mitä tytön täytyy tehdä? kertoo Lottiesta. Tytöillä on viimeinen vuosi lukiota käynnissä ja Lottie yrittää suoriutua edelleen kaikista aineistaan kiitettävästi sekä samalla valmistautua Cambridgen yliopiston haastatteluun. Tuo haastattelu täytyisi onnistua, sillä Lottien ja hänen vanhempiensa unelma on se, että Lottiesta tulee vielä jotain suurta. Pääministeri esimerkiksi. Ja hyvään yliopistoon pääseminen on tämän päämäärän tavoittelemisessa kaikista tärkeintä. 

Evie, Amber ja Lottie perustivat keskenään Vanhojenpiikojen kerhon, jossa keskustellaan feminismistä ja siitä mitä epätasa-arvoa maailmassa onkaan. Tyttöjen kerho on laajentunut koulussa suuremmaksi parinkymmenen tytön FemSoc kerhoksi. Lottie on kyllästynyt siihen, miten seksismiä esiintyy kaikkialla ja se tuntuu olevan kaikista ihan fine. Ja eräänä päivänä Lottie haluaa sytyttää jotain suurta. Niinpä Lottie päättää aloittaa kuukauden mittaisen projektin, jossa hän aikoo tuoda esille kaiken epäreiluuden mitä tahansa sukupuolta kohtaan. 

Ihailen edelleen Bournen taitoa kirjoittaa ja sitä kuinka aikuinenkin voi viihtyä tämän sarjan parissa. Kirjat sisältävät huumoria ja vakavia asioita sopivissa määrin. Mä en todellakaan itke aina kirjoja lukiessa, mutta Bourne kyllä saa itkemään ja nauramaan ääneen. Ja kuinka vahvoja hahmoja hän onkaan luonut. Toivoisin, että olisin saanut tutustua jo 10 vuotta sitten näihin hahmoihin. Ja toivon, että mahdollisimman moni nuori näitä nyt lukisi.. eikä tekisi pahaa aikuisillekaan. 

Onneksi Gummerus kuuli hiljaisen toiveeni. Eli juuri kun voivottelin tämän kirjan päätyttyä Goodreadsissa, että suomennettaisiinpa Bournea lisää, niin tuli ensi kevään katalogista tieto. Bournea saadaan lisää, mutta tällä kertaa aikuisille suunnattua kirjallisuutta! JEEE! Ja onhan mulla vielä lukematta Bournen ns. "minijatko" tälle trilogialle ...Ja onnellista uutta vuotta?. Mutta tälle mulla ei ole suuria odotuksia. Ihan vain koska se on niin lyhyt. 

He antoivat minun itkeä kaiken ulos. Koska he tiesivät, että sitä minä tarvitsin. Koska he ovat niin mahtavia siinä suhteessa.

Siskoni jotka eivät ole siskojani.

Vereni joka ei ole vertani.

Valintani, ystäväni.

He odottivat, kunnes olin valmis. Kunnes pitsineulettani pitkin valui niin ylenpalttinen määrä räkää, että se näytti etanoiden orgiapaikalta.

Lopulta Evie sanoi sanat, jotka minun tarvitsi kuulla.

"Me tarvitaan juustonaksuja. Tulkaa mun luo?"s.32

Teos: Mitä tytön täytyy tehdä?

Alkuperäinen nimi: What's a Girl Gotta Do?

Ilmestynyt: 2016 | Suomennos: 2018

Kirjailija: Holly Bourne

Sivuja: 400

Kustantaja: Gummerus

Takakannesta:

Lottie on tympääntynyt. Hän on saanut tarpeekseen vanhempiensa painostuksesta Cambridge-opintoihin, huonojen asioiden tapahtumisesta hyville ihmisille ja ennen kaikkea siitä, mitä täytyy kestää vain siksi, että on tyttö. Niinpä Lottie aloittaa kuukauden mittaisen projektin, jossa tekee näkyväksi jokaisen kohtaamansa seksismin ilmentymän. Nettivideokampanjan suosion kasvaessa Lottie joutuu kuitenkin huomaamaan, miten raskasta voi olla taistella niiden asioiden puolesta, joihin uskoo. Ja jos hän ei saa edes projektin (ärsyttävän kuumaa) kuvaajaa uskomaan feminismiin, kuinka hän muka saisi vakuutettua muun maailman? Mitä tytön täytyy tehdä muuttaakseen sen, mitä tyttöydellä tarkoitetaan?

Muissa blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Sivutiellä, bookishteaparty

ANTTI TUISKU, ANTTI ARO & ANTON VANHA-MAJAMAA - ANTTI TAPANI

Muistan kun mie pienenä kolmasluokkalaisena kävelin iskän kanssa Prismaan, jossa heti kaupan sisälle päästyä näin Antti Tuiskun levyn. Siitäpä alkoi hetken ruinaaminen että "Iskä, mie haluan ton, Antti ja Hanna on miun lemppareita". Se ilta menikin sitten hymy korvissa ja Antin levyä läpi kuunnellen. Sitä en muista suostuiko iskä vielä automatkalla laittamaan levyä soimaan auton soittimesta, epäilen kyllä suuresti. :D

Ja vaikka jossain vaiheessa kadotin Antin musiikin, oon niin onnellinen, että löysin sen taas Peto on irti biisin ilmestyttyä. Antti on se kenet otan seurakseni treenaamaan, juhlimaan ja silloin kun oon vähän allapäin. Veikkaan myös, että oon saanut aika monelta yökerhon DJ:ltä savut nousemaan korvista, kun oon käynyt pyytämässä illan aikana sen kymmenen kertaa Anatudea soimaan. Muistan sen yhdenkin kerran, kun jossain baarissa oli latinomusiikin ilta, mutta illan viimeinen hidas olikin Keinutaan sillä vakuutin DJ:n että tää biisi kruunaa miun illan. Ja niin se kruunasikin.

Tässä vaiheessa voitte varmaan jo kuvitella kuinka fiiliksissä olin, kun ensimmäisen kerran näin wsoy:n katalogissa kirjan ilmestyvän. Antin yksityiselämästä Suomen kansa tietää hyvin vähän, verrattuna monen muun suomalaisen julkkiksen elämään. Ja tämä voi tuntua hyvin oudolta monesta meistä, sillä onhan kyseessä Suomen suurin poptähti. Itse en edes ennen tämän kirjan julkaisua ollut ajatellut miten "vähän" tiedän Antista mitään. 

Kirjan avulla oppii paljon uutta Antti Tapanista sekä Anatudesta. Antti on sitkeä tyyppi, joka vetää keikat 38,6 asteen kuumeessa sillä ei halua tuottaa faneilleen pettymystä. Kova tyyppi suorittamaan ja menossa jatkuvasti. Opitaan myös siitä, millaista on käydä pohjalla. Ja kuten moni varmasti on lehtien otsikoista jo suurimmat paljastukset lukenut, oli Antin nuoruuden tyttöystävä tehnyt abortin sekä Antti on elänyt hyvin väkivaltaisessa suhteessa. 

Uppouduin kirjaan kunnolla ja mieli teki vain ahmia lisää ja lisää. Yhtä asiaa mietin vain toistamiseen kirjaa lukiessa, miksi se oltiin toteutettu haastattelumuodossa? Hieman tylsähkö idea, jos rehellinen olen. Myös haastattelijan kommentit olivat välillä kummallisia. Muuten oivallinen paketti kyseessä ja pidin siitä, että Antin vanhemmat päästettiin välillä ääneen sekä mm. Jurek Reunamäki. Naurun pyrskähdyksiäkin kirja tuotti kun sai lukea biisileireistä ja En kommentoi levyn synnystä.

"Viimeeksi kun niin kävi, en meinannut kestää. Päädyin baareihin hakemaan hyväksyntää ja täytin päiväni turhakkeilla. Sen jälkeen mie olen käynyt vuosikaudet terapiassa ja lukenut kymmeniä self help -oppaita, mutta mitä sitten. Mistä mie tiedän, olisinko vieläkään riittävän vahva kohtaamaan uutta alamäkeä?"s.348

Vieläkin hymy nousee korviin miettiessäni viimeistä kertaa, kun kävin kuuntelemassa Anttia huhtikuussa Turussa. Nyt tää fani jää vaan odottamaan (liian pitkäksi aikaa) sitä hetkeä, kun Antti palaa takaisin tauoltaan. Onneksi symppis Antti päivittelee somea välillä, niin helpottaa tätä keikkaikävää. 

Teos: Antti Tapani

Ilmestynyt: 2018 

Kirjailija: Antti Tuisku, Antti Aro & Anton Vanha-Majamaa

Sivuja: 352

Kustantaja: Wsoy

Kirjastolaina

Takakannesta/Sivuhärpäkkeestä:

Antti Tuisku on Suomen suurin poptähti, mutta kuka on Antti Tapani?

Koko kansan tuntema Antti Tuisku on eri ihminen kuin yksityisyyttään varjeleva Antti Tapani, joka on selviytynyt rankoista nuoruuden kokemuksista: koulukiusaamisesta, läheisriippuvaisuudesta ja vaikeista seurustelusuhteista.

2004 Antti Tuirku singahti vain 19-vuotiaana Siwan kassalta supertähteyteen ja saman tien ivan ja epäilyn kohteeksi. Hänet leimattiin nopeasti laulutaidottomaksi levy-yhtiön tuotteeksi. Keikoilla lavalle lentelivät pullot ja kolikot. Media revitteli.

Aluksi Antti uskoi itsekin, että pohjoiset juuret pitäisivät Rovaniemen-pojan jalat maassa. Kun suosio Idols-menestyksen jälkeen notkahti ja väki kaikkosi keikoilta, tapahtuikin kaikkea muuta. Antti löysi itsensä etsimästä selkääntaputtelua ja vahvistusta itsetunnolleen. Nousu takaisin huipulle vaati kipeän menneisyyden kohtaamista. Todellista rohkeutta uskoa itseensä.

SARAH J. MAAS : THRONE OF GLASS - TULEN PERILLINEN

Se fiilis kun oivallat löytäneesi uuden lempikirjailijasi, V I H D O I N! Voin viimeinkin mainita myös välillä jonkun muun nimen kuin J.K. Rowlingin, kun suosikkiani kysellään. Sillä kyllä, tämän Throne of Glass -sarjan kolmannen osan myötä, Maas nousee yhdeksi suosikikseni ja haluan lukea häneltä kaiken. En edes tiennyt, kuinka kovasti olenkaan kaivannut elämääni tällaisia kirjoja! Varoituksen sananen vielä.. jos haluat välttyä edellisien osien spoilereilta, ethän lue tämän pidemmälle.

Celaena Sardothien on saapunut Adarlanin kuninkaan käskystä Wendlyniin, Suuren valtameren toiselle puolelle. Wendlyniin, jossa taikuus on yhä läsnä sillä kuningas ei ole onnistunut ottamaan Wendlyniä haltuunsa. Celaena ei kuitenkaan suorita kuninkaan antamaa tehtävää Wendlynissä, vaan viettää päivänsä juomalla viiniä katoilla ja syömällä pihistettyä kamalan makuista teggyaa eli sipulinmakuista leipää. Aurinkoisena päivänä Celaena kuitenkin kohtaa kujalla haltiasoturi Rowanin. Rowan on tullut hakemaan Celaenaa haltiakuningatar Maeven luokse. Itsesäälissä rypevä Celaena lähtee juron haltiasoturin matkaan, sillä Celaenalla on tarve saada Maevelta lisää tietoa mahtiavaimista ja siitä, miten hän voisi kukistaa Adarlanin kuninkaan. Eihän hänen ystävänsä voinut uhrata kaikkea turhaan? Pakkohan hänen on mennä, vaikka mieli tekisi kuolla siihen paikkaan.

Chaol ja Dorian ovat molemmat jääneet Adarlaniin ja heidän välinsä ovat alkaneet viilentyä. Dorian kamppailee taikavoimiensa kanssa ja yrittää parhaansa mukaan piilottaa ja oppia hallitsemaan niitä. Chaol suree Celaenaa, ja samaan aikaan pohtii kuinka voisi suojella prinssiään. Olisiko mahdollista saada taikuus takaisin Adarlaniin? Silloin Dorian ei ehkä olisi niin pahassa pulassa.

Rowan yrittää kouluttaa Celaenaa taikavoimiensa hallitsemisessa ja tämä koulutus onkin iso osa tätä kirjaa. Rowan on ankara ja kylmä Celaenaa kohtaan ja voisi melkein sanoa molempien vihaavan toisiaan. Mutta kuitenkin, Rowanin työ tuottaa tulosta ja Celaeana alkaa hallitsemaan voimiaan. Rowanin tuominen mukaan kirjaan oli yksi tämän kirjan parhaita anteja, pidin tästä hahmosta paljon!

"Jopa hänen sielunsa tuntui avarammalta. Aivan kuin se olisi ollut pitkään vangittuna ja haudattuna ja pääsisi vasta nyt levittämään siipiään. Hän ei tuntenut iloa, eikä ehkä koskaan enää tuntisikaan, mutta hän tunsi ripauksen siitä, millainen oli ollut ennen kuin suru oli musertanut hänet niin täydellisesti". s.268

Tässä osassa Rowanin lisäksi tuli monta muutakin uutta hahmoa. Yksi näistä hahmoista sai heti alussa jo omat kappaleensa - Manon Mustanokka. Aluksi Manonin luvut tökkivät kohdallani, mutta heti kun mukaan asteli liuta lohikäärmeitä olin myyty. Manon kouluttaa pienestä loukkaantuneesta lohikäärmeestä itselleen tunnollisen ratsun ja ystävän (Näin koulutat lohikäärmeesi, on yksi suosikki animaatioistani, joten itkin onnesta näistä lohikäärmeistä lukiessani). Samalla kun liuta uusia hahmoja astelee kuvioon mukaan, jää valitettavasti yksi vanhoista hahmoista taka-alalle, nimittäin Chaol. Ei sillä, shippaan häntä edelleen enemmän kuin Doriania, mutta kiinnostavimpia miespuolisia hahmoja olivat tässä osassa Rowan ja Aedion.

Kolmas kirja paljasti myös vihdoin Celaenan lapsuuden ja kaikki se tuska ja suru mitä Celaena oli joutunut kokemaan, tuli lukijallekin koettavaksi. Celaenan hahmokin kehittyy tässä osassa taas ison harppauksen ja näin ollen ymmärsin tätä hahmoa huimasti paremmin. Maas on aivan äärimmäisen taitava kertoja! Pienet tiedonmuruset mitä hän jakaa lukijalle juuri oikeaan aikaan saa otteen kirjasta vain tiukentumaan. Ja miten tuskaiset kuukaudet on taas edessä odottaa seuraavaa osaa, sillä tämän kirjan loppu... ÄÄÄÄÄÄÄÄ.

Kirja antaa myös vihdoin järkyttävän selvää kuvaa, kuinka kamalasta miehestä on kyse, kun puhutaan Dorianin isästä, Adarlanin kuninkaasta. Celaena on varmasti ainoa joka hänet voi joskus voittaa, mutta tämän kirjan jälkeen kysymys onkin, ketä kaikkia hän saa taistoon omalle puolelleen mukaan? Keneen voi oikeasti luottaa? Huudan tätä kirjoittaessa sisäisesti koska haluan tietää kaiken nyt ja heti.

"Hän oli kuningatar yhtä lailla kuin Maevekin. Hän oli voimakkaan kansan ja mahtavan valtakunnan hallitsija.

Hän oli tuhkan ja tulen perillinen, eikä hän kumartaisi ketään."s.554

Teos: Throne of Glass - Tulen perillinen

Alkuperäinen nimi: Heir of Fire

Ilmestynyt: 2014 | Suomennos: 2018

Kirjailija: Sarah J. Maas

Sivuja: 624

Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale - Kiitos kustantajalle!

Takakannesta:

Celaena Sardothien on selvinnyt hurjista taisteluista ja musertavista suruista. Hän on kuitenkin joutunut maksamaan siitä sanoinkuvaamattoman hinnan. Nyt hän taistelee murheen murtamana omaa sisäistä tyhjyyttään vastaan.

Kaiken pimeyden keskellä Celaenasta on kuitenkin kasvamassa koko ajan vahvempi, viisaampi ja määrätietoisempi - todellinen kuningatar. Jos Celaena löytää Wendlynistä etsimänsä vastaukset, oppii hallitsemaan voimiaan ja voittaa demoninsa, hänestä on tulossa myös Adarlanin julman vallanhimoisen kuninkaan suurin uhka. Mutta onko Celaena valmis taistelemaan tiensä takaisin valtaistuimelle?

Muissa blogeissa: Expelliarmus, Tarinoiden syvyydet, Kirjapöllön huhuiluja, Minun mielessä

ANGIE THOMAS - VIHA JONKA KYLVÄT

Olipa ihanaa pitkästä aikaa omien yöunien kustannuksella koukuttua kirjaan, eikä aamulla edes kaduttanut! Tämä kirja oli ihan super! En tiedä, onko Angie Thomas tiedostanut kirjaa kirjoittaessa, kuinka ison jutun hän saa kirjallaan aikaan. Tai millainen vaikutus tällä kirjalla on nuoriin lukijoihin, varsinkin mustiin nuoriin. Tämä kirja on ÄLYTTÖMÄN tärkeä. Ja miksi uskalsin tarttua tähän vasta nyt?

Starr on 16-vuotias ja asuu perheensä kanssa slummissa. Nuoresta iästään huolimatta, hän on joutunut todistamaan jo kahden hyvän ystävänsä murhaa. Ja tästä toisesta murhasta saammekin lukea tässä kirjassa. Yksin oleva valkoinen poliisi pysäyttää Starrin ja hänen ystävänsä Khalilin. Tilanne eskaloituu siihen, että poliisi ampuu Khalilia kolme kertaa. Ilman mitään järkevää syytä. Miten Starr selviää tästä järkyttävästä kokemuksesta? Miten koko mustien yhteisö reagoi tähän? Ja koko muu maailma? Joutuuko poliisi vastuuseen teostaan?

En epäilisi yhtään vaikka tästä tulisi klassikko, ainekset tässä on ainakin kohdallaan. Thomasin kirjoitustyyli lumoaa itseni ja kirja oikein imaisee mukanaan. Hahmot olivat myös hyvin onnistuneita, kaikki tuntuivat aidoilta ja pidin aivan jokaisesta!<3 Kirja onnistuu herättämään suuria tunteita, varsinkin vihaa. Osuva nimi siis kirjalla. Heräsin myös siihen, kuinka vaikeaa on olla musta vielä nykymaailmassakin. Tiesin että vaikeaa, mutta että näin vaikeaa, tuli yllätyksenä. Lukiessa tulee myös ajatelleeksi, että onpa meillä asiat Suomessa hyvin. Täällä ainakin poliisiin voi luottaa ja turvautua. Välillä vain jenkeistä tulevia uutisia lukiessa pohdin, mistä muropaketista poliisit saavat siellä virkalupansa. 

Mun mielestä on ihan super tärkeää, että näitä asioita nostetaan esille. Vasta eräänä päivänä katsoin Greyn anatomian jakson, missä poliisi ampui 10-vuotiasta mustaa poikaa, joka kiipesi kotitalonsa ikkunasta sisään, sillä oli unohtanut avaimet kotiin. Poliisi luuli poikaa varkaaksi. Joo, vaikka olikin kyseessä sarja, niin silti, MITÄ HITTOA??! Ja taas kiukkusavut nousivat korvista. 

Viha jonka kylvät on mulla ehdottomasti yksi vuoden parhaimpia lukukokemuksia. Kirjan asioita jää ajattelemaan vielä päiviksi lukemisen jälkeen. Nyt en malttaisi odottaa tästä tulevaa leffaa! (Tästä traileriin) Ja tästä lähtien kaikki, mitä Angie Thomas vain kirjoittaa, menee mulla heti lukulistalle. 2019 helmikuussa pitäisi ilmestyä kirja On the Come Up!

"Mä räpyttelen silmiä muutaman kerran. Suuhun kertyy sylkeä, mutta nielaisen. Mä en jumaliste aio itkeä enkä oksentaa, kun ajattelen sitä miestä.

Jos se istuis tässä, mun sisältä ei löytyis tarpeeksi Mustaa Jeesusta sanomaan, että annan sille anteeksi."s.257

Teos: Viha jonka kylvät

Alkuperäinen nimi: The Hate U Give

Ilmestynyt: 2017 | Suomennos: 2017

Kirjailija: Angie Thomas

Sivuja: 397

Kustantaja: Otava

Arvostelukappale - Kiitos kustantajalle!

Takakannesta:

Kun mä olin kaksitoista, mutsi ja faija piti mulle kaks puhuttelua. Toinen oli se tavallinen kukkia ja mehiläisiä -juttu. Toinen koski sitä, mitä pitää tehdä jos poliisi pysäyttää. Tee täsmälleen niinku poliisi käskee. Pidä kädet näkyvissä. Älä tee äkkinäisiä liikkeitä. Puhu vain kun sua puhutellaan.

16-vuotias Starr on köyhän slummin kasvatti, joka käy koulua paremmalla puolella kaupunkia. Ristiriita kahden maailman välillä kärjistyy, kun poliisi yhtenä iltana ampuu Starrin lapsuudenystävän.

Starr on paikalla ja tietää, ettei ampumiseen ollut mitään syytä. Hänen todistuksensa voi kuitenkin tuhota koko mustan yhteisön. Ja myös maksaa hänen henkensä.

HOLLY BOURNE - MIKÄ KAIKKI VOI MENNÄ PIELEEN?

Mikä on mulle se täydellinen kesäkirja? Hyvää fiilistä, onnellisia loppuja, mielellään kesään liittyviä tapahtumia sekä ripaus romantiikkaa. Tänä kesänä tätä tarjosi Holly Bournen Mikä kaikki voi mennä pieleen? Kyseessä on siis Bournen Normaali-trilogian toinen osa. Ensimmäisen osan Oonko ihan normaali? luin viime vuonna ja pidin siitä. Odotin innolla tähän toiseen osaan tarttumista, mutta samalla jännitin, että mitä jos en pidäkään tästä. Mutta siis, rakastin tätä osaa vielä enemmän kuin edellistä! Tämä on juuri sitä helppoa luettavaa, mutta samalla kirja sisältää oikein oivallisia ajatuksia feminismistä, aikuistumisesta, äiti-tytär-suhteesta, alkoholismista... tässä nyt kirjan aiheita näin esimerkkinä.

Kirja keskittyy tällä kertaa tyttökolmikosta Amberiin ja hänen kesälomaansa. Kesälomaan, jonka hän aikoo viettää Yhdysvalloissa äitinsä luona. Äidin, joka on omien sanojensa mukaan raitistunut ja mennyt uusiin naimisiin perseleuka-Kevinin kanssa. En muistanut Amberista juuri mitään edellisestä kirjasta, mutta nyt musta tuntuu, että rakastuin häneen hahmona! Amber ei ole nähnyt äitiään yli kahteen vuoteen ja nyt hän vihdoin voisi viettää hänen kanssaan koko kesän. Vaikkakin samalla töitä tehden, sillä Amber on menossa äidin ja Kevinin järjestämälle kesäleirille ohjaajaksi. Mutta näin Amberin ei tarvitse nähdä raivostuttavaa velipuoltaan ja sietämätöntä äitipuolta koko kesänä, ainoa jota hän joutuu sietämään on perseleuka-Kevin, joka vei häneltä äidin toiselle mantereelle.

Leirillä on paljon muitakin ohjaajia joihin Amber pääsee tutustumaan, mm. Nalle Puhia rakastava Whinnie, ärsyttävä cheerleader Melody sekä hyvännäköinen prom king Kyle. Ah, mitä ihania jenkkien kliseitä tässä kirjassa oli. Myönnetään, olen aina ollut kiinnostunut Yhdysvalloista, sekä heidän opiskelukulttuuristaan. Ja sain makoisat naurut, kun Amber oli ajatellut cheerleadereiden ja prom kingien olevan vain elokuvien ja sarjojen tuottoa. Kesäleiristä lukiessa tuli mieleen oma lapsuus ja oman lapsuuden kesäleirit. Uskottavasti on Bourne siis onnistunut leiristä kertomaan.

Kirjan parasta antia olivat Amberin Skype-keskustelut Evien ja Lottien kanssa. Heidän vanhojenpiikojen kerhonsa kokoontumiset onnistuivat näin kesälläkin. Kolmikon keskustelua on mainio lukea ja kirjaa lukiessa sai oikeasti nauraa ääneen (ja jopa itkeä). 

Aivan järkyttävän hyvää nuortenkirjallisuutta tämä kirjailija meille tarjoaa. Ajankohtaisia ajatuksia, feminismiä, perhesuhteita. Kaikki tässä sarjassa vain klikkaa juuri oikein. Ja mun mielestä on mahtavaa, että niin moni nuori on löytänyt tämän kirjasarjan. Harvoin tästä on kirjaston nuortenhyllyssä montaa kappaletta paikalla. Itselläni kyllä menee automaattisesti tästä lähtien kaikki Bournen kirjat omalle lukulistalle. 

Jos jotain miinusta annan kirjalle, tulee se kirjan lopusta. Ihan vain, sillä mä olisin voinut lukea vielä 100 sivua lisää. Nyt jäi hieman tunne, että loppu kurottiin kasaan vähän liian nopeasti. Toivon, että saan vastauksia kysymyksiini viimeistään syksyllä ilmestyvässä ...ja hyvää uutta vuotta? -kirjassa.

Mutta kun astuimme lehvästön alle, pimeys nielaisi kuunvalon kokonaan, enkä nähnyt mitään.

"Kyle, mä en tykkää olla täällä."

Hän nauroi ja laittoi käsivartensa hartioilleni. Ei epäilyttävällä tavalla vaan suojelevais-amerikkalaisella tavalla.

"VALOIS",  huusin suoristaen käteni ilmaan. "ODOTUM SUOJELIUUUUUUS."

"Ööö, tiedäthän sä, ettei Harry Potter ole totta?" Kyle sanoi, kun katselin pettyneenä taikavoimieni puutetta.

"Kuraverinen", mutisin, ja hän nauroi taas.

"Onko kaikki brittitytöt yhtä hauskoja kuin sä?" hän kysyi.

Teos: Mikä kaikki voi mennä pieleen?

Alkuperäinen nimi: How Had Can Love Be?

Ilmestynyt: 2016 | Suomennos: 2017

Kirjailija: Holly Bourne

Sivuja: 448

Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale - Kiitos kustantajalle!

Takakannesta:

Amber kaipaa edes ripausta rakkautta. Hänen äitinsä ei vain ole koskaan ollut lämminsydäminen tapaus, ei edes kun jätti perheensä ja muutti Amerikkaan. Amber kuitenkin toivoo, että kesä hänen kanssaan voisi muuttaa kaiken.

Samalla kesäleirillä Amberin ja hänen äitinsä kanssa työskentelee myös fiksu, hauska ja suosittu Kyle, sydänten sarjamurskaaja. Voiko Amber, varsinainen cheerleaderin vastakohta, TODELLA ihastua prom kingiin? Moisesta ei ainakaan voi seurata mitään hyvää, kun kaikki muukin menee aina pieleen.

Muissa blogeissa: Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, bookishteaparty, Carry On Reading

SARAH J. MAAS : THRONE OF GLASS - KESKIYÖN KRUUNU

Tätä kirjaa lähdin lukemaan jo hieman suuremmilla odotuksilla kuin sarjan ensimmäistä osaa Lasipalatsia. Lasipalatsi ei lumonnut minua täysin, mutta olin kuullut muilta lukijoilta sarjan paranevan jo toisessa osassa huomattavasti. Lunastiko tämä kirja odotuksensa? Voi kyllä! Oli ihanaa pitkästä aikaa lukea kirjaa nautiskellen, sillä en halunnut kirjan loppuvan. Olenkin tyytyväinen, että päätin jättää kirjan lukemisen alkukesään, sillä nyt en joudu tuskissani odottamaan kolmatta osaa montaa kuukautta. Itseasiassa sen pitäisi tulla jo tässä kuussa!

Celaena Sardothien voitti edellisessä osassa kamppailun paikasta Kuninkaan Miekkana. Nyt Celaena täyttää pahan kuninkaan määräyksiä ja neljän vuoden kuluessa hän olisi vapaa! Mutta kestääkö Celaena neljää vuotta, varsinkaan kun kuningas määrää häntä tappamaan tuttaviaan ja Celaenan mielestä viattomia. Vartioston kapteenin Chaolin ja Celaenan välit lämpenevät ja kirjassa saadaan kuulla lisää mahtimerkeistä sekä siitä mitä prinsessa Nehemialla on mielessä. Ja onko taikuus sittenkään kadonnut valtakunnasta, saati sitten itse kuninkaan linnasta.

"Sota oli syttynyt kaikkia vastaan. Vaviskoot he kaikki pelosta sitä kohtaan, jonka olivat herättäneet."s.279

Pidin siitä, miten tässä osassa kolmiodraama oltiin jätetty enemmän taka-alalle ja lukijalle alkoi pikkuhiljaa selvitä asioita enemmän. Mistä kuningas saa voimansa ja miten hän on onnistunut valloittamaan niin suuren osan Erileasta. Kirjassa on myös muutama suuri juonenkäänne, jotka tekivät kirjan lukemisesta ahmittavampaa ja saivat leuan tippumaan lattiaan. Kirjassa tutustutaan myös Celaenan menneisyyteen paremmin sekä hänen monet puolensa tulivat hyvin esiin tässä osassa, mikä ainakin itseäni innosti suuresti. Celaena onkin kiinnostavin hahmo tässä sarjassa, mutta heti perässä tulevat Chaol ja kruununprinssi Dorian. Varsinkin Dorianin pisteet nousivat tässä osassa paljon.

Kirjan maailma on omalla tavallaan uniikki ja maaginen. Se kutkuttaa ja siitä haluaa tietää lisää. Odotankin innolla, mitä saamme oppia seuraavissa osissa.

En tiedä miten pukisin sanoiksi sen, mitä tästä osasta ja koko sarjasta ajattelen. Tällaista fantasiaa olen kaivannut elämääni jo pitkään! Enkä malttaisi pysyä housuissani, kun ajattelen millaiseen cliffhangeriin tämä toinen kirja loppui. Tulisi jo se kolmas osa! Enkä malta odottaa, kuinka Maas kirjailijana kehittyy sarjan edetessä.

Olen toitottanut tätä jo miljoona kertaa ympäri somea, mutta jos ensimmäinen osa ei ihan iskenyt, kokeile vielä tätä toista!

P.S. Team Chaol!

Teos: Throne of Glass - Keskiyön Kruunu

Alkuperäinen nimi: Crown of Midnight

Ilmestynyt: 2013 | Suomennos: 2018

Kirjailija: Sarah J. Maas

Sivuja: 453

Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale - Kiitos kustantajalle!

Takakannesta:

PAHAN KRUUNAAMA

VELVOLLISUUKSIEN SITOMA

RAKKAUDEN REPIMÄ

Celaena Sardothien voitti raa'an kamppailun, ja hänestä tehtiin Kuninkaan Miekka, Adarlanin kuninkaan henkilökohtainen salamurhaaja. Celaena ei kuitenkaan kumarra kruunua: salassa hän auttaa kuninkaan vihollisia pakenemaan, sillä hän tietää, että hänen palvelemansa miehen sielu on sysimusta. Jokainen kuolema, jonka Celaena lavastaa, ja jokainen valhe, jonka hän kertoo, on uhka hänen rakkailleen ja hänelle itselleen.

Juonittelu ja salailu mutkistavat hänen välejään kruununprinssi Dorianiin, kuninkaallisen vartioston kapteeni Chaoliin sekä kapinalliseen prinsessa Nehemiaan. Eikä Celaena ole ainoa, joka hakee oikeutta. Kun sitten salaisuuksien vyyhti johtaa järkyttävään katastrofiin, Celaenan on päätettävä, minkä puolesta hän todella taistelee: vapautensa, sydämensä vai kuningaskunnan kohtalon.

Muissa blogeissa: Minun mielessä - Kirjablogi, Kirjaneidon tornihuone, Sivujen välissä, Tarinoiden syvyydet, Kolmas kirja taskussa

Kirjassa kartta sisäkannessa