torstai 7. tammikuuta 2016

KIRJAVUOSI 2015

Ihanaa päästä aloittamaa uusi vuosi puhtaalta pöydältä. Ihanaa unohtaa pieleen menneet lukuhaasteet. Ihanaa keskittyä vain tulevaan.

Tai noh, pakkohan se on vielä hieman vilkaista menneeseen.

Joulukuu sekä tammikuun alku on ollut itselläni niin kiireistä aikaa, että en ole jaksanut kaivaa konettani esille. Kaikki vähäinen vapaa-aika on käytetty perheen kanssa olemiseen ja Netflixiä katsellen. Lukeminenkin on jäänyt vähemmälle, sillä Frendit ovat vieneet paljon aikaani. Ah, siinä vasta mahtava sarja ♥.




Joulukuun kooste on minulla edelleen tekemättä, niinpä ajattelin lisätä sen tämän postauksen alkuun.. niin pääsen oikeasti elämään vuotta 2016.

Joulukuussa luettua:


1. R.J Palacio: Wonder
2. Robert Kirkman: The Walking Dead - Neljäs kirja sarjakuva
3. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
4. Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa 
5. J.K Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter #1) uusinta


Yhteensä: 5 kirjaa / 1239 sivua

Joulukuussa tuli siis luettua yksi vuoden parhaimmista kirjoista: Wonder. Kyseinen kirja on tällä hetkellä lainassa siskollani ja minulla on sitä jo ikävä. Haluaisin lukea sen jo uudelleen! (Toisaalta hyvä että, se on siellä.. Saan aikaiseksi luettua jotain uuttakin :D). Hyvin pieni määrä tuli taas joulukuussa luettua.. tosin minun lukuhistoriaani katsoen, tuohan on hyvä määrä. 

Tuli luettua jopa yksi kotimainenkin kirja. Riikka Pulkkisen teos oli tosin hieman pettymys. Olin kuvitellut, että se olisi parempi. Aion kyllä kokeilla Pulkkiselta jotain muutakin, sillä kyllä hän osaa kirjoittaa kauniisti. Onko ideoita mitä lukisin häneltä seuraavaksi?

Yritän saada vielä ainakin Potterista tehtyä postauksen. Ennen kuin aloitan seuraavaa osaa. :)

Nyt pistetään pakettiin koko vuosi..


2015 LUIN


-36 kirjaa eli 10 060 sivua
- 3 kirjaa englanniksi (Toivottavasti 2016 vuonna enemmän)
- 4 kotimaista kirjaa (...Petraan tässä 2016)
- 29 käännöskirjaa
- 8 sarjakuvaa
- 5 oli uudelleen luettuja (en laske englanninkielistä potteria tähän)
- Eniten kirjoja luin kesäkuussa (6) ja vähiten helmikuussa (0)
- Sain lahjaksi 8 kirjaa
- Ostin 84 kirjaa (Saattoi käydä laskuvirhe, sillä en ole varma muutamasta kirjasta, että milloin ne on ostettu.. mutta voi olla että tuohon summaan kuuluisi vielä ainakin 5 kirjaa lisää..HUPS !!)

2015 LUKUHAASTEET


-Goodreadsin määrällinen tavoite oli 50, jouduin laskemaan sen syksymmällä 35. Se täyttyi!
- Osallistuin 15 kotimaista kirjaa vuonna 2015 haasteeseen, ja jäin siitä pahasti 11 kirjalla.
- 50 kohdan lukuhaaste 28/50.

TOP 5


Päätin olla huomioimatta Potterit, sillä ne ovat aina listani kärjessä. Keskityn siis muihin. Minulla on erityisen suuri vaikeus päättää TOP 3. Olen vaihellut järjestystä miljoona kertaa ja voi olla, että huomenna olisin taas eri mieltä ykkösestä.

5. Cassandra Clare - Luukaupunki (Varjojen kaupungit #1)

Kirja joka aloitti erittäin mielenkiintoisen sarjan. Varjometsästäjät<3.

4. Nora Roberts -  Majatalo-trilogia

Tämä oli sarja jonka parissa viihdyin vuonna 2015. Ihanat Montgomeryn veljekset<3.

3. John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe

Kirja oli NIIIN hyvä. Upea teos Greeniltä.

2. R.J. Palacio - Wonder

Teos nousi yhdeksi kaikkien aikojen suosikikseni. Ihana Auggie jota tekee mieli halata edelleen.

1. Markus Zusak - Kirjavaras

Tässä on teos joka sai moneen kertaan kylmät väreet aikaiseksi. Teos joka pyörii vielä puolen vuoden jälkeenkin päässä aina välillä. Kirja jota ei unohda. 

Nyt lyön lukkoon vuoden 2015. Omalla tavallaan se oli hyvä kirjavuosi, kiitos tämän blogin. Sain kauan kadoksissa olleen lukuintoni takaisin. Olen löytänyt melkein liikaa kirjoja joita haluaisin lukea. Vuoden 2015 tulen muistamaan myös siitä, että sain itselleni ammatin. Olen todennut kuinka ihanaa onkaan olla ilman koulua, sillä ei pakollisia koulukirjoja luettavana, saan lukea mitä huvittaa! 


HEI 2016!


Haluan itselleni muutaman tavoitteen vuodelle 2016.

❥Enemmän kotimaisia -> tavoitteena 8.
❥Luen omasta hyllystä enemmän kirjoja!
❥Uskallan jättää kirjoja/sarjoja kesken, jos ne eivät nappaa yhtään.
❥Saan loppuun ainakin 3 kirjasarjaa.
❥Luen vähintään 50 kirjaa.
❥Tavoitteena 3 klassikkoa.







6 kommenttia :

  1. Ihanaa, että joku muukin on ostanut melkoisen pinon kirjoja :D Aika samoissa lukemissa olemme... Wonder on aivan ihana kirja, omia lemppareitani vuoden 2014 luetuista. Iloista uutta vuotta, olkoon se myös kirjaisa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jep! Katsoin sinun ostamien kirjojen määrää tässä eräänä päivänä ja ajattelin "hyvä, että jollain on vielä enemmän ostettuja kirjoja kuin minulla".. Kunnes tänään kävin laskemaan omia kirjoja.. Hymy vähän hyytyi :Dd En oikeasti tajunnut, että niitä on noin paljon!!
      Wonder on kyllä mahtava<3
      Hyvää uutta vuotta! :)

      Poista
  2. Toi Iiris Lempivaarahan on Me Naisien jatkokertomus, ja esim. Helsingin kirjamessuilla Pulkkinen sanoi, että on kirjoittanut kolme romaania, joten ei taida laskea Iiristä edes itse teoksiensa joukkoon. Oma lempparini on Totta, mutta kaikki Pulkkisen kirjat ovat kauniita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää! En nimittäin itse ollut ollenkaan tietoinen tästä. Tuo Totta pitääkin painaa mieleen ;)

      Poista
  3. Meinasin just tulla suosittelemaan tota Totta-kirjaa! Itellä ainakin nappasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä miun nyt varmasti täytyy se lukea jossain vaiheessa :)!

      Poista

Kiitos kommentista ! :)