torstai 14. tammikuuta 2016

J.K. ROWLING - HARRY POTTER JA SALAISUUKSIEN KAMMIO

Harry Potter #2

kuva täältä


Tulin lukeneeksi joulukuussa parin vuoden tauon jälkeen rakkaimman kirjasarjani toisen osan. Aloitin Potterit englanniksi marraskuussa, mutta ensimmäisen osan jälkeen päätin jatkaa suomeksi. Mieli vain teki lukea suomennokset, sillä niihin olen rakastunut alun alkaen.

Harry Potter ja salaisuuksien kammio on aina ollut se potteri, jonka haluan saada nopeasti pois alta. En tiedä johtuuko se siitä, että seuraava osa on oma lempparini. Ja jos totta puhutaan, en ole kyllä kertaakaan kuullut, että tämä toinen osa olisi jonkun suosikki.

Huomasin lukiessani, etten muistanut kirjaa sanasta sanaan ja välillä aivan yllätyin siitä mitä tapahtuikin seuraavaksi. Mutta tämähän ei haitannut ollenkaan, piristi vain lukukokemusta. Eikä tämä oikeasti ollut edes niin "huono potteri" kuin muistin. Ei tässä mielestäni ollut mitään huonoa. Toki tämä on varmasti kirja jossa hahmot kehittyvät vähiten. Mutta edelleen, viihdyin tämän parissa.

Rowling avaa upeasti taikamaailmaa lisää. Pääsemme kirjassa tutustumaan mm. Weasleyn perheen ihastuttavaan Kotikoloon sekä tapaamme kotitonttu Dobbyn. Professori Lockhart on myös hyvin huvittava tapaus joka saa idioottimaisuudellaan minut aina nauramaan tätä kirjaa lukiessani. On myös ihanaa oppia itse Tylypahkasta lisää, sen salaisista kammiosta, kummituksista ja vaikkapa tyttöjen vessasta.

Spoileri varoitus!


Kirjan alkupuolella jossa Harry ja Ron eivät pääse asemalle 9 3/4, pojat saavat idean lentää autolla Tylypahkaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni mietin, että MIKSI? Minkä takia pojat ovat niin tyhmiä, että vievät auton eivätkä odota Ronin vanhempia takaisin. Eikai poikien pääsyä kouluun olisi evätty jos he olisivat myöhästyneet ensimmäisenä päivänä.
Oikeasti ärsyttää, että kävin miettimään tätä. Ja tosiaan, ovathan pojat vasta 12-vuotiaita eivätkä varmasti fiksuimmassa iässä. Ja kyllähän tätä on kirjassa perusteltu sillä, että Ron panikoi ettei hänen vanhempansa pääse laiturilta takaisin, jos pojatkaan eivät pääse sisään. Mutta silti, pitikö se auto mennä viemään?! Yyh, johtuuko tämä siitä, että olen tulossa vanhaksi? :D Okei en vouhota tästä enempää.

Voit taas lukea huoletta :)


Hymähtelin lukiessani kirjan viittauksia tulevista tapahtumista. Ensimmäisillä lukukerroilla kun ei ole ymmärtänyt mitä joillakin asioilla tarkoitetaan. Ja kyllä, hämmästelen edelleen miten toisessa kirjassa viitataan jo asioihin mitkä tapahtuvat viimeisessä kirjassa. Kuitenkin kun miettii vuosien määrää mitä kirjojen ilmestymisen välissä on ollut. Ah, Rowling on vain huippu!

Tämä kirja ilahdutti ja hauskuutti iltojani joulukuussa. Yritän nyt taas lukea kamalaa kasaa kirjaston kirjoja jotka olen kotiini raahannut, ennen kuin aloitan Azkabanin vangin. Vaikeaa on malttaa pysyä erossa. Tämä teos saa minulta kunnialliset viisi tähteä (aivan kuin voisin muuta pottereille antaa). Tosin jos arvostelisin potterit jossain omassa kategoriassaan, niin silloin tämä saisi ehkä 3,5 tähteä. En tiedä, en vain osaa antaa näille vähempää tähtiä. :D

Arvosana: 
Teos: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Kirjailija: J.K. Rowling
Sivuja: 365 
Kustantaja: Tammi
Kirjasarja/Trilogia: Harry Potter #2
Mistä: Oma kirjahylly

P.S. Tänään on ollut kyllä surun päivä meille potterfaneille. :( Rest in peace Alan Rickman.
Minulla on vain yksi sana.

ALWAYS.


5 kommenttia :

  1. Minullakin on Pottereiden uusintaluku käynnissä. Tarkoitus olisi tämän vuoden aikana lukea koko sarja. Joululomalla luinkin jo Viisasten kiven ja eilen illalla aloitin (ja samalla luinkin melkein kokonaan) Salaisuuksien kammion. Hups! Edellisen kerran olen Pottereihin tarttunut viimeisen osan suomennoksen ilmestyttyä, siis joskus keväällä/kesällä 2008. Osat 1-3 olen lukenut ainakin kolmesti, nelosen usemamminkin. Sen jälkeen ilmestyneet olen lukenut vain kerran. Mielenkiintoista lukea lyhyelle ajanjaksolle koko sarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Oletko huomannut jo Potter-haasteen: http://hyllytonttu.blogspot.fi/2016/01/okklumeus-lukuhaaste.html

      Poista
    2. Potterit on kyllä vaikea laskea kädestä kun kerran aloittaa. :D Itsekin 1-4 lukenut useamman kerran, mutta 5 ja 6 vain kahdesti.. Ja viimeisen vain kerran. Enkä minäkään ole kertaakaan lukenut kaikkia lyhyellä aikavälillä!

      Huomasin haasteen ja meinaan siihen osallistua :)

      Poista
  2. Mitä nuo viittaukset tuleviin kirjoihin ja tapahtumiin olivat? Jäi vaivaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounou, en tähän hätään edes muista. Ne olivat niin pieniä juttuja mitä ei ensimmäisillä lukukerroilla edes ajatellut. Pitäisi alkaa kirjoittaa lukiessa huomaamia asioita ylös, koska muuten käy näin! :D

      Poista

Kiitos kommentista ! :)