tiistai 6. syyskuuta 2016

PATRICK NESS - HIRVIÖN KUTSU

kuva täältä

Hirviö ilmestyy paikalle keskiyön jälkeen. Siitä tulee Conorin ystävä ja se kertoo Conorille kolme tarinaa - sillä tarinat ovat hurjinta mitä on! Mutta pystyykö hirviö parantamaan Conorin äidin?

Muistan kuinka iloinen olin kuullessani, että Nessiä käännetään suomeksi. Ja vielä Jim Kayn kuvittamana! En ole aiemmin lukenut Nessiltä mitään, mutta olen kuullut paljon hehkutuksia hänen teoksistaan. Niinpä heti Hirviön kutsun ilmestyttyä kävin lainaamassa kirjan kirjastosta ja lukasin sen melkeinpä yhdeltä istumalta. Jim Kayn kuvitukset tuovat mahtavan lisämausteen lukukokemukselle (ja vitsit, että nyt tekisi mieli tattua kuvitettuun Harry Potteriin).

Kirjan idea on alunperin kirjailija Siobhan Dowdin, joka itse hävisi taistelun syöpää vastaan ehtimättä kirjoittaa tarinaansa. Ness suostui jatkamaan Dowdin työtä kirjoittamalla teoksen päätökseen Dowdin muistiinpanojen pohjalta.

13-vuotias Conor saa avukseen hirviön, kun äiti sairastuu syöpään. Öisin hieman yli puolen yön jälkeen hirviö ilmestyy Conorin luokse kertomaan tarinoita, jotka eivät ole mukavia tai iloisia. Hirviö sanoo kertovansa kolme tarinaa, jonka jälkeen Conorin täytyy kertoa hirviölle totuus. Conorilla on päivisin tukenaan isoäiti jonka kanssa on vaikea tulla toimeen, eikä avioeron jälkeen Amerikkaan muuttanut isä auta kuvioissa yhtään sen enempää.

Tarina on koskettava ja pitää otteessaan loppuun asti. Kirjassa käydään läpi Conorin tuntemuksia, pelkoja ja sitä, miten hän niitä käsittelee. Kirja on paikoitellen hyvinkin koskettavaa ja melkein jopa pelottavaa luettavaa. Välillä jopa tekee ihan pahaa lukea kirjaa, sillä niin lähelle tämä tarina tulee ja niin helppoa on samaistua Conoriin. Kirja saa jopa muutamat kyyneleet vierimään tämän lukijan poskella, mikä on harvinaista.

Ensimmäisen Nessin kirjan luettua voin vain toivoa, että herran teoksia käännetään suomeksi lisää. Taitavaa ja koskettavaa sanailua. Ja ei pidä unohtaa Jim Kayta ja hänen upeita piirroksiaan. 


Arvosana: ♥♥♥♥
Teos: Hirviön kutsu
Kirjailija: Patrick Ness / Siobhan Dowd

Sivuja: 215
Kustantaja: Tammi
Mistä: Kirjastosta




6 kommenttia :

  1. Olen lukenut Nessiltä vain The Rest of Us Just Live Here:n, mutta se oli niin hyvä, että aion lukea häneltä muutakin! Jos kaipaat lisää suosituksia hänen kirjoihinsa, tuo kannattaa ainakin lukea. Minä voisin puolestani tarttua tähän, Kayn kuvitukset kiinnostaisivat myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Rest of Us Just Live Here löytyisi sopivasti meidän kirjastostakin. Täytyykin lukea se jossain vaiheessa :)! Ja todellakin Kayn kuvitukset kiinnostavat kovin, Harry Potter ja viisasten kivi löytyisi Kayn kuvittamana omasta hyllystä.. Pitää siihenkin koittaa tarttua lähiaikoina :)

      Poista
  2. Minä en juuri koskaan itke kirjaa lukiessa, mutta huh tämän kanssa oli lähellä! Ja minusta tuli totaalinen Jim Kay -fani<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Tosin tämän kanssa tuli se pari kyyneltä tirautettua :D Ja tosiaan, Jim Kay<3

      Poista
  3. Tämä kuulostaa kyllä niin tunteisiin vetoavalta ja ihanalta :) Yritän ehtiä lukemaan tämän ennen leffan ilmestymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millos tästä oli leffa tulossa? :D Miulla näkökään menny tää tieto ihan ohi. Ja voin suositella tätä lämpimästi :)

      Poista

Kiitos kommentista ! :)