torstai 15. maaliskuuta 2018

CECELIA AHERN - VIALLINEN


Cecelia Ahernin juuri suomennettu ensimmäinen YA-dystopia Viallinen ei pettänyt odotuksiani. Ahernin kirjat olivat ensimmäisiä chick lit kirjoja joihin tartuin teininä ja tämä taisi olla neljäs hänen kirjoittama kirjansa jonka olen lukenut (vaikka olenkin melkein kaikki hänen kirjansa hyllyyni haalinut). Pieniä epäilyksiä herätti, miten tämä suuri viihdekirjallisuuden nimi taitaa YA:n ja dystopian kynäilyn. Mielestäni kiitettävän hyvin! Ahern on osannut luoda todelta tuntuvan tulevaisuuden.

Kun maa oli ajautunut suureen talouskriisiin, perustettiin Kilta, jonka päämääränä oli poistaa vialliset ihmiset korkeista viroista (sillä johtajien uskottiin olevan syypäänä kriisiin). Nykypäivänä Kilta onnistuu karsimaan vialliset yksilöt pois jo ennen kuin he nousevat johtaviin rooleihin. Pyritään siis kitkemään paha pois ja yhteiskunnasta tulee lähivuosina moraalisesti ja eettisesti turmeltumaton.

Pahin pelko ihmisillä on tulla nimitetyksi vialliseksi. Se on ikuinen taakka, jota joutuu kantamaan. Jos sinut tuomitaan vialliseksi, saat polttomerkin itseesi riippuen tekemästäsi virhearviosta. Ja tätä polttomerkkiä joudut kantamaan ilman peittelyjä koko lopun elämäsi. Jos olet viallinen, sinua koskee lukuiset säännöt mm. ei alkoholia, ei ulkona liikkumista klo 23 jälkeen, omat "tylsät" ruuat eli ei mitään ylellistä, bussissa omat merkityt paikat jne.

"Huonoista päätöksistä saa polttomerkin ohimolle.
Valehtelemisesta saa merkin kieleen.
Yhteiskunnalta varastamisesta oikeaan kämmeneen.
Epälojaalisuudesta Kiltaa kohtaan merkki poltetaan rintaan, sydämen yläpuolelle.
Yhteiskunnan uhmaamisesta seuraa merkki oikeaan jalkaan." s.11-12

Celestine North on 17-vuotias täydellinen tyttö. Hän on hyvä koulussa ja hänellä on menestyvä perhe, ihana poikaystävä ja ystäviä ympärillä. Mikä siis voisi mennä ikinä pieleen? Killan johtaja Crevan on Celestinen poikaystävän Artin isä ja Celestinen perheen naapuri, joten Celestine on käytännöllisesti katsoen turvassa mitä ikinä sattuukaan.

Eräänä kauniina päivänä kuitenkin käy huonosti ja se on selvää heti ensi sivuista alkaen. Celestine tekee pahan virhearvion koulumatkallaan ja on vaarana saada itselleen leiman Viallinen tai tuomion vankeudesta. Mutta kyllähän Killan ylin tuomari, poikaystävän isä, perhetuttava Crevan voi auttaa Celestinen pois tästä surkeasta väärinkäsityksestä. Eli ei mitään hätää.

"Hymyilen ensimmäistä kertaa melkein viikkoon. Kun on tarpeeksi pohjalla, voitot ovat pieniä. Mutta ne ovat joka tapauksessa voittoja. Ne täytyy vain tunnistaa niitä nähdessään; ne ovat kuin pimeyteen kätkettyjä pieniä valopilkkuja, pikkuruisia toivonkipinöitä"s.222

Kirja tempaisee heti mukaansa, eikä sitä malttaisi laskea käsistään. Voinkin siis sanoa, että Ahern pitää paikkansa edelleen yhtenä suosikki kirjailijanani. Kirja on joissakin kohdissa, varsinkin itselleni, hyvin ennalta arvattava. Välillä teki mieli huutaa miksi päähenkilö Celestine ei näe tulevaa yhtä selvästi kuin lukija. Miksi Celestinen piti olla niin hyväuskoinen? Tuli samanlaisia turhautumisen hetkiä, kuin välillä Kiera Cassin Valinta-sarjaa lukiessa. Sain kirjasta myös välillä vahvoja Nälkäpeli viboja. Jään innolla odottamaan sarjan seuraavaa (ja viimeistä??) osaa, joka julkaistaan heinäkuussa suomeksi (JES!). Tuntuu, että seuraavaan osaan jätettiin kaikki ne tapahtumat joita odotin innolla ja tämä osa jäi aivan kesken. Mutta ei se mitään, viihdyin tämän seurassa ja tiedän, että heinäkuu tulee nopeasti (koska mihin tää aika menee tällaista vauhtia koko ajan???).


Teos: Viallinen
Alkuperäinen nimi: Flawed
Ilmestynyt: 2016 | Suomennos: 2018
Kirjailija: Cecelia Ahern
Sivuja: 428
Kustantaja: Gummerus
Arvostelukappale

Takakannesta:

"Minä en voi olla viallinen. Minähän olen täydellinen."

Seitsemäntoistavuotiaan Celestine Northin elämä on kaikin puolin täydellistä. Hän on suosittu koulussa, hän on esimerkillinen tytär, ja hänen poikaystävänsä on arvostetun perheen poika, joka saa sydämen läpättämään.

Mutta sitten Celestine rikkoo sääntöä jota ei missään nimessä saa rikkoa, ja sillä on mullistavat seuraukset. Häntä uhkaa tuomio- ja leima, joka sulkee hänet yhteisön ulkopuolelle.
  
Rohkaiseva YA-fantasia Viallinen sijoittuu maailmaan, jossa palkitaan täydellisyydestä ja rangaistaan virheistä. Siellä Celestine uskaltaa ottaa kantaa siitäkin huolimatta, että hyvällä teolla on kova hinta.

Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja



12 kommenttia :

  1. Ooooo, tää on kyllä pakko lukea! Jos en oo ihan väärässä, en oo tainnut lukea Ahernilta yhtään mitään :=O

    VastaaPoista
  2. Oon suunnitellu tän lukemista ja ny postauksesi lukemisen jälkeen tää on kyllä pakko lukee! Ahern on itselle tuntematon tekijä muuten joten tämä on otollinen hetki tutusta hänen tuotantoonaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi ! :) Jos chick lit kirjallisuutta ei tule paljoa luettua, Ahern jää helposti tuntemattomaksi tekijäksi :) Toivottavasti tykkäät tästä!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Joooooo aloita ! Tän lukee tosi nopeesti kun vauhti pysyy hyvänä mun mielestä koko kirjan. :)

      Poista
  4. Minäkin luin tämän ja jatkoin perään englanninkielisellä kakkososalla, koska tykkäsin sen verran paljon ensimmäisestä osasta. Valitettavasti tuo kakkososa ei nyt sitten lunastanut odotuksia. Minun blogini puolelta löytyy spoilaava kirjoitus molemmista kirjoista, mutta sen verran pahasti otin Ahernin mielipiteistä itseeni että tuskin jatkossa hänen kirjojaan luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritin googlettaa, että olisiko tästä bloggauksia, mutta en sun bloggausta löytänyt =( Nyt kävin lukemassa osan sun postaukseta, mutta yhtään en lukenut mitä toisesta osasta olit sanonut! Haluan muodostaa oman mielipiteen sitten kun toisen osan käsiini saan. :) Ja välttelen spoilereita aina viimeiseen asti :D
      Vähän toki pelkään, että kakkososa ei lunasta minunkaan odotuksia :( Ja harmi, jos Ahern aiheutti sulle tällaisen fiiliksen! Toivon, ettei itselläni käy näin.. koska tähän mennessä olen pitänyt kaikesta mitä häneltä olen lukenut.

      Poista
  5. Oho, olimme erittäin samoilla linjoilla kirjan suhteen! :) Minuakin turhautti välillä ennalta-arvattavuus ja päähenkilön hyväuskoisuus, mutta totesin sen kuvaavan lapsen kasvua aikuiseksi ja kantapään kautta oppimiseksi. Nälkäpeli paistoi myös läpi.

    Minustakin Ahern on hyvä kirjailija. En ole varma, tartunko toiseen kirjaan jo nyt englanniksi. Toisaalta olisi kiva lukea samalla kielellä kuin on aloittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olimme! :D Ja hyvä pointti tuo lapsen kasvu aikuiseksi, miksi en itse osannut asennoitua siihen lukiessa? Yritän kaikin voimin malttaa itseni, etten lukisi jatkoa englanniksi :D Koska ei kesään ole pitkä aika oikeasti :)

      Poista
  6. Mä lainasin tämän pari päivää sitten kirjastosta ja varsinkin tän postauksen myötä ootan tosi innolla, että pääsen lukemaan tätä, koska kuulostaa tosi lupaavalta :) Edellinen kirja vaan pitäisi saada luettua pois alta :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ! :)