SARAH J. MAAS: VARJOJEN KUNINGATAR

AAAA EN KESTÄ ODOTTAA MELKEIN VUOTTA SEURAAVAAN SUOMENNOKSEEEEEEN! pieni avautuminen tähän alkuun. taas. olkaa hyvät.

Vaikka kuinka yritin viivytellä tämän lukemista, venytin ja venytin, ei se auttanut. Joudun odottamaan seuraavaa osaa melkein vuoden (jos Gummerukselta tulee seuraava osa ensi keväänä??). Tein itseasiassa itselleni hieman hallaa tällä lukemisen venyttämisellä, tai uskon kirjan kärsineen siitä. Alku nimittäin tuntui vähän puuduttavan pitkältä ja tuntui että mitään ei oikein tapahtunut. Innostuin kovasti vasta sitten, kun suosikkihahmoni Rowan astui taas mukaan kuvioihin noin 200 sivun jälkeen.

Tähän väliin pitää varmaan sanoa, että jos et ole aiempia osia lukenut (tai olet, mutta tämä uusin vielä lukematta) ja haluat välttyä spoilereilta, LOPETA LUKEMINEN TÄHÄN. Tästä kirjasta puhuminen ilman spoilereita on nimittäin tooodella vaikeaa.

Celaena esiintyy vihdoin taas omalla oikealla nimellään, Aelin Galathyniuksena, Terrasenin kuningattarena. Hän on palannut sinne, missä sarjan ensimmäiset kaksi osaakin olimme, Riftholdiin. Rifthold on synkempi kuin koskaan aiemmin, kaduilla ja viemäreissä kulkee nimittäin valgidemoneita vartioimassa kaupunkia ja nappaamassa kiinni kapinallisia. Aelin ja hänen muu joukkonsa piileskelee päivät Aelinin asunnolla erään varaston kattohuoneistossa. He käyvät vuorollaan tiedustelemassa ja vakoilemassa kaupunkia, tekevät suunnitelmia siitä, miten edetä ja pelastaa ystävänsä. Sillä paha kuningas on ottanut valtaansa oman poikansa, Aelinin rakkaan ystävän Dorianin, hän on istuttanut poikaansa demonin. Aelin, Chaol ja muut kumppanit tekevät kaikkensa pelastaakseen Dorianin, mutta onko mitään enää tehtävissä? Onko Doriania enää? Olisiko armollisinta vain tappaa Dorian?

Kuten jo aiemmin mainitsin, innostuin kirjasta enemmän heti kun Rowan palasi kuvioihin. Aelinin oma haltiasoturi, johon tutustuimme edellisessä kirjassa. Sain kivan jännityksen tunteen lukemiseen, sillä shippaan näitä kahta niin paljon, että pelkäsin Rowanille käyvän huonosti. Sillä miten Rowan pärjää Riftholdissa ilman haltian voimiaan? 

Ja toinen mistä pidin erityisesti, oli Manon Mustanokan kappaleet <3 Tykästyin näihin hiljalleen edellisessä osassa ja tässä osassa taas odotin näitä varmaan eniten! 

Sitten asioita jotka hiertivät mieltä: Niin paljon kuin tän sanominen sattuukin, niin CHAOL. Äh, miksi Maas päätti kirjoittaa tästä hahmosta näin rasittavan? Pidin nimittäin Chaolista ensimmäisessä ja toisessa osassa ehkä eniten. Toiseksi, tässä oli pari mun mielestä ehkä liian helppoa kuolemaa. Ja kolmanneksi, mikä pakkomielle tässä on saada joka hahmo paritettua keskenään? Tää asia häiritsi lopuksi mua varmaan kaikista eniten :D

Eli oikeasti pidin tästä osasta paljon, mutta en niin paljon kuin edellisestä osasta. Yli 700 sivua oli ehkä hieman liikaa, tätä olisi pystynyt tiivistämään hieman. En osaa yhtään odottaa mitä seuraavassa osassa tapahtuu, mutta haluaisin jo tietää. Tsemppiä siis mulle :DD pahimmassa tapauksessa ehdin unohtaa tärkeät asiat seuraavan osan ilmestyttyä ja en jaksa lukea näitä alusta asti (ihan vaan kun aika ei riitä uudelleenlukuun näin lyhyellä välillä).

Koska verivala sitoi nyt hänet ja haltiaprinssin yhteen ikuisiksi ajoiksi, miehen poissaolo tuntui siltä kuin häneltä puuttuisi raaja. Hänestä tuntui yhä samalta, vaikka hänellä olikin paljon tehtävää, vaikka carranamin kaipaamisesta ei ollutkaan mitään hyötyä, ja vaikka mies epäilemättä läksyttäisi häntä sen vuoksi.s.16-17

Teos: Throne of Glass - Varjojen kuningatar

Alkuperäinen nimi: Queen of Shadows

Ilmestynyt: 2015 | Suomennos: 2019

Kirjailija: Sarah J. Maas

Sivuja: 743

Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale - Kiitos kustantajalle!

Takakannesta:

Celaena Sardothienilta on riistetty kaikki mitä hän rakastaa. Mutta nyt hän palaa hakemaan kostoa, pelastamaan ennen niin loistokkaan valtakuntansa ja kohtaamaan menneisyytensä haamut.

Hän on ottanut haltuun oikeutetun paikkansa valtaistuinpelissä Aelin Galathyniuksena, Terrasenin kuningattarena. Mutta ennen kuin hän voi nousta valtaistuimelleen, hänen täytyy taistella: 

Serkkunsa puolesta, joka oli valmis kuolemaan hänen edestään. 

Ystävänsä puolesta, joka on teljetty kammottavaan tyrmään.

Kansansa puolesta, jonka julma kuningas on orjuuttanut ja joka odottaa kuningattarensa voitokasta paluuta.

HOLLY BOURNE - MITÄ TYTÖN TÄYTYY TEHDÄ?

Nämä ovat niitä haikeita hetkiä, kun suljet kannet trilogian viimeisestä osasta. Se oli sitten siinä. Holly Bourne ja hänen vanhatpiikansa Evie, Amber ja Lottie. Voi kuinka kaipaankin teitä jo nyt. Jos joku ei vielä tiedä mistä tämä Holly Bournen Normaali -trilogia kertoo, niin aiempien osien postaukset löydät tästä.

Trilogian viimeinen osa Mitä tytön täytyy tehdä? kertoo Lottiesta. Tytöillä on viimeinen vuosi lukiota käynnissä ja Lottie yrittää suoriutua edelleen kaikista aineistaan kiitettävästi sekä samalla valmistautua Cambridgen yliopiston haastatteluun. Tuo haastattelu täytyisi onnistua, sillä Lottien ja hänen vanhempiensa unelma on se, että Lottiesta tulee vielä jotain suurta. Pääministeri esimerkiksi. Ja hyvään yliopistoon pääseminen on tämän päämäärän tavoittelemisessa kaikista tärkeintä. 

Evie, Amber ja Lottie perustivat keskenään Vanhojenpiikojen kerhon, jossa keskustellaan feminismistä ja siitä mitä epätasa-arvoa maailmassa onkaan. Tyttöjen kerho on laajentunut koulussa suuremmaksi parinkymmenen tytön FemSoc kerhoksi. Lottie on kyllästynyt siihen, miten seksismiä esiintyy kaikkialla ja se tuntuu olevan kaikista ihan fine. Ja eräänä päivänä Lottie haluaa sytyttää jotain suurta. Niinpä Lottie päättää aloittaa kuukauden mittaisen projektin, jossa hän aikoo tuoda esille kaiken epäreiluuden mitä tahansa sukupuolta kohtaan. 

Ihailen edelleen Bournen taitoa kirjoittaa ja sitä kuinka aikuinenkin voi viihtyä tämän sarjan parissa. Kirjat sisältävät huumoria ja vakavia asioita sopivissa määrin. Mä en todellakaan itke aina kirjoja lukiessa, mutta Bourne kyllä saa itkemään ja nauramaan ääneen. Ja kuinka vahvoja hahmoja hän onkaan luonut. Toivoisin, että olisin saanut tutustua jo 10 vuotta sitten näihin hahmoihin. Ja toivon, että mahdollisimman moni nuori näitä nyt lukisi.. eikä tekisi pahaa aikuisillekaan. 

Onneksi Gummerus kuuli hiljaisen toiveeni. Eli juuri kun voivottelin tämän kirjan päätyttyä Goodreadsissa, että suomennettaisiinpa Bournea lisää, niin tuli ensi kevään katalogista tieto. Bournea saadaan lisää, mutta tällä kertaa aikuisille suunnattua kirjallisuutta! JEEE! Ja onhan mulla vielä lukematta Bournen ns. "minijatko" tälle trilogialle ...Ja onnellista uutta vuotta?. Mutta tälle mulla ei ole suuria odotuksia. Ihan vain koska se on niin lyhyt. 

He antoivat minun itkeä kaiken ulos. Koska he tiesivät, että sitä minä tarvitsin. Koska he ovat niin mahtavia siinä suhteessa.

Siskoni jotka eivät ole siskojani.

Vereni joka ei ole vertani.

Valintani, ystäväni.

He odottivat, kunnes olin valmis. Kunnes pitsineulettani pitkin valui niin ylenpalttinen määrä räkää, että se näytti etanoiden orgiapaikalta.

Lopulta Evie sanoi sanat, jotka minun tarvitsi kuulla.

"Me tarvitaan juustonaksuja. Tulkaa mun luo?"s.32

Teos: Mitä tytön täytyy tehdä?

Alkuperäinen nimi: What's a Girl Gotta Do?

Ilmestynyt: 2016 | Suomennos: 2018

Kirjailija: Holly Bourne

Sivuja: 400

Kustantaja: Gummerus

Takakannesta:

Lottie on tympääntynyt. Hän on saanut tarpeekseen vanhempiensa painostuksesta Cambridge-opintoihin, huonojen asioiden tapahtumisesta hyville ihmisille ja ennen kaikkea siitä, mitä täytyy kestää vain siksi, että on tyttö. Niinpä Lottie aloittaa kuukauden mittaisen projektin, jossa tekee näkyväksi jokaisen kohtaamansa seksismin ilmentymän. Nettivideokampanjan suosion kasvaessa Lottie joutuu kuitenkin huomaamaan, miten raskasta voi olla taistella niiden asioiden puolesta, joihin uskoo. Ja jos hän ei saa edes projektin (ärsyttävän kuumaa) kuvaajaa uskomaan feminismiin, kuinka hän muka saisi vakuutettua muun maailman? Mitä tytön täytyy tehdä muuttaakseen sen, mitä tyttöydellä tarkoitetaan?

Muissa blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Sivutiellä, bookishteaparty

SARAH J. MAAS : THRONE OF GLASS - TULEN PERILLINEN

Se fiilis kun oivallat löytäneesi uuden lempikirjailijasi, V I H D O I N! Voin viimeinkin mainita myös välillä jonkun muun nimen kuin J.K. Rowlingin, kun suosikkiani kysellään. Sillä kyllä, tämän Throne of Glass -sarjan kolmannen osan myötä, Maas nousee yhdeksi suosikikseni ja haluan lukea häneltä kaiken. En edes tiennyt, kuinka kovasti olenkaan kaivannut elämääni tällaisia kirjoja! Varoituksen sananen vielä.. jos haluat välttyä edellisien osien spoilereilta, ethän lue tämän pidemmälle.

Celaena Sardothien on saapunut Adarlanin kuninkaan käskystä Wendlyniin, Suuren valtameren toiselle puolelle. Wendlyniin, jossa taikuus on yhä läsnä sillä kuningas ei ole onnistunut ottamaan Wendlyniä haltuunsa. Celaena ei kuitenkaan suorita kuninkaan antamaa tehtävää Wendlynissä, vaan viettää päivänsä juomalla viiniä katoilla ja syömällä pihistettyä kamalan makuista teggyaa eli sipulinmakuista leipää. Aurinkoisena päivänä Celaena kuitenkin kohtaa kujalla haltiasoturi Rowanin. Rowan on tullut hakemaan Celaenaa haltiakuningatar Maeven luokse. Itsesäälissä rypevä Celaena lähtee juron haltiasoturin matkaan, sillä Celaenalla on tarve saada Maevelta lisää tietoa mahtiavaimista ja siitä, miten hän voisi kukistaa Adarlanin kuninkaan. Eihän hänen ystävänsä voinut uhrata kaikkea turhaan? Pakkohan hänen on mennä, vaikka mieli tekisi kuolla siihen paikkaan.

Chaol ja Dorian ovat molemmat jääneet Adarlaniin ja heidän välinsä ovat alkaneet viilentyä. Dorian kamppailee taikavoimiensa kanssa ja yrittää parhaansa mukaan piilottaa ja oppia hallitsemaan niitä. Chaol suree Celaenaa, ja samaan aikaan pohtii kuinka voisi suojella prinssiään. Olisiko mahdollista saada taikuus takaisin Adarlaniin? Silloin Dorian ei ehkä olisi niin pahassa pulassa.

Rowan yrittää kouluttaa Celaenaa taikavoimiensa hallitsemisessa ja tämä koulutus onkin iso osa tätä kirjaa. Rowan on ankara ja kylmä Celaenaa kohtaan ja voisi melkein sanoa molempien vihaavan toisiaan. Mutta kuitenkin, Rowanin työ tuottaa tulosta ja Celaeana alkaa hallitsemaan voimiaan. Rowanin tuominen mukaan kirjaan oli yksi tämän kirjan parhaita anteja, pidin tästä hahmosta paljon!

"Jopa hänen sielunsa tuntui avarammalta. Aivan kuin se olisi ollut pitkään vangittuna ja haudattuna ja pääsisi vasta nyt levittämään siipiään. Hän ei tuntenut iloa, eikä ehkä koskaan enää tuntisikaan, mutta hän tunsi ripauksen siitä, millainen oli ollut ennen kuin suru oli musertanut hänet niin täydellisesti". s.268

Tässä osassa Rowanin lisäksi tuli monta muutakin uutta hahmoa. Yksi näistä hahmoista sai heti alussa jo omat kappaleensa - Manon Mustanokka. Aluksi Manonin luvut tökkivät kohdallani, mutta heti kun mukaan asteli liuta lohikäärmeitä olin myyty. Manon kouluttaa pienestä loukkaantuneesta lohikäärmeestä itselleen tunnollisen ratsun ja ystävän (Näin koulutat lohikäärmeesi, on yksi suosikki animaatioistani, joten itkin onnesta näistä lohikäärmeistä lukiessani). Samalla kun liuta uusia hahmoja astelee kuvioon mukaan, jää valitettavasti yksi vanhoista hahmoista taka-alalle, nimittäin Chaol. Ei sillä, shippaan häntä edelleen enemmän kuin Doriania, mutta kiinnostavimpia miespuolisia hahmoja olivat tässä osassa Rowan ja Aedion.

Kolmas kirja paljasti myös vihdoin Celaenan lapsuuden ja kaikki se tuska ja suru mitä Celaena oli joutunut kokemaan, tuli lukijallekin koettavaksi. Celaenan hahmokin kehittyy tässä osassa taas ison harppauksen ja näin ollen ymmärsin tätä hahmoa huimasti paremmin. Maas on aivan äärimmäisen taitava kertoja! Pienet tiedonmuruset mitä hän jakaa lukijalle juuri oikeaan aikaan saa otteen kirjasta vain tiukentumaan. Ja miten tuskaiset kuukaudet on taas edessä odottaa seuraavaa osaa, sillä tämän kirjan loppu... ÄÄÄÄÄÄÄÄ.

Kirja antaa myös vihdoin järkyttävän selvää kuvaa, kuinka kamalasta miehestä on kyse, kun puhutaan Dorianin isästä, Adarlanin kuninkaasta. Celaena on varmasti ainoa joka hänet voi joskus voittaa, mutta tämän kirjan jälkeen kysymys onkin, ketä kaikkia hän saa taistoon omalle puolelleen mukaan? Keneen voi oikeasti luottaa? Huudan tätä kirjoittaessa sisäisesti koska haluan tietää kaiken nyt ja heti.

"Hän oli kuningatar yhtä lailla kuin Maevekin. Hän oli voimakkaan kansan ja mahtavan valtakunnan hallitsija.

Hän oli tuhkan ja tulen perillinen, eikä hän kumartaisi ketään."s.554

Teos: Throne of Glass - Tulen perillinen

Alkuperäinen nimi: Heir of Fire

Ilmestynyt: 2014 | Suomennos: 2018

Kirjailija: Sarah J. Maas

Sivuja: 624

Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale - Kiitos kustantajalle!

Takakannesta:

Celaena Sardothien on selvinnyt hurjista taisteluista ja musertavista suruista. Hän on kuitenkin joutunut maksamaan siitä sanoinkuvaamattoman hinnan. Nyt hän taistelee murheen murtamana omaa sisäistä tyhjyyttään vastaan.

Kaiken pimeyden keskellä Celaenasta on kuitenkin kasvamassa koko ajan vahvempi, viisaampi ja määrätietoisempi - todellinen kuningatar. Jos Celaena löytää Wendlynistä etsimänsä vastaukset, oppii hallitsemaan voimiaan ja voittaa demoninsa, hänestä on tulossa myös Adarlanin julman vallanhimoisen kuninkaan suurin uhka. Mutta onko Celaena valmis taistelemaan tiensä takaisin valtaistuimelle?

Muissa blogeissa: Expelliarmus, Tarinoiden syvyydet, Kirjapöllön huhuiluja, Minun mielessä

HOLLY BOURNE - MIKÄ KAIKKI VOI MENNÄ PIELEEN?

Mikä on mulle se täydellinen kesäkirja? Hyvää fiilistä, onnellisia loppuja, mielellään kesään liittyviä tapahtumia sekä ripaus romantiikkaa. Tänä kesänä tätä tarjosi Holly Bournen Mikä kaikki voi mennä pieleen? Kyseessä on siis Bournen Normaali-trilogian toinen osa. Ensimmäisen osan Oonko ihan normaali? luin viime vuonna ja pidin siitä. Odotin innolla tähän toiseen osaan tarttumista, mutta samalla jännitin, että mitä jos en pidäkään tästä. Mutta siis, rakastin tätä osaa vielä enemmän kuin edellistä! Tämä on juuri sitä helppoa luettavaa, mutta samalla kirja sisältää oikein oivallisia ajatuksia feminismistä, aikuistumisesta, äiti-tytär-suhteesta, alkoholismista... tässä nyt kirjan aiheita näin esimerkkinä.

Kirja keskittyy tällä kertaa tyttökolmikosta Amberiin ja hänen kesälomaansa. Kesälomaan, jonka hän aikoo viettää Yhdysvalloissa äitinsä luona. Äidin, joka on omien sanojensa mukaan raitistunut ja mennyt uusiin naimisiin perseleuka-Kevinin kanssa. En muistanut Amberista juuri mitään edellisestä kirjasta, mutta nyt musta tuntuu, että rakastuin häneen hahmona! Amber ei ole nähnyt äitiään yli kahteen vuoteen ja nyt hän vihdoin voisi viettää hänen kanssaan koko kesän. Vaikkakin samalla töitä tehden, sillä Amber on menossa äidin ja Kevinin järjestämälle kesäleirille ohjaajaksi. Mutta näin Amberin ei tarvitse nähdä raivostuttavaa velipuoltaan ja sietämätöntä äitipuolta koko kesänä, ainoa jota hän joutuu sietämään on perseleuka-Kevin, joka vei häneltä äidin toiselle mantereelle.

Leirillä on paljon muitakin ohjaajia joihin Amber pääsee tutustumaan, mm. Nalle Puhia rakastava Whinnie, ärsyttävä cheerleader Melody sekä hyvännäköinen prom king Kyle. Ah, mitä ihania jenkkien kliseitä tässä kirjassa oli. Myönnetään, olen aina ollut kiinnostunut Yhdysvalloista, sekä heidän opiskelukulttuuristaan. Ja sain makoisat naurut, kun Amber oli ajatellut cheerleadereiden ja prom kingien olevan vain elokuvien ja sarjojen tuottoa. Kesäleiristä lukiessa tuli mieleen oma lapsuus ja oman lapsuuden kesäleirit. Uskottavasti on Bourne siis onnistunut leiristä kertomaan.

Kirjan parasta antia olivat Amberin Skype-keskustelut Evien ja Lottien kanssa. Heidän vanhojenpiikojen kerhonsa kokoontumiset onnistuivat näin kesälläkin. Kolmikon keskustelua on mainio lukea ja kirjaa lukiessa sai oikeasti nauraa ääneen (ja jopa itkeä). 

Aivan järkyttävän hyvää nuortenkirjallisuutta tämä kirjailija meille tarjoaa. Ajankohtaisia ajatuksia, feminismiä, perhesuhteita. Kaikki tässä sarjassa vain klikkaa juuri oikein. Ja mun mielestä on mahtavaa, että niin moni nuori on löytänyt tämän kirjasarjan. Harvoin tästä on kirjaston nuortenhyllyssä montaa kappaletta paikalla. Itselläni kyllä menee automaattisesti tästä lähtien kaikki Bournen kirjat omalle lukulistalle. 

Jos jotain miinusta annan kirjalle, tulee se kirjan lopusta. Ihan vain, sillä mä olisin voinut lukea vielä 100 sivua lisää. Nyt jäi hieman tunne, että loppu kurottiin kasaan vähän liian nopeasti. Toivon, että saan vastauksia kysymyksiini viimeistään syksyllä ilmestyvässä ...ja hyvää uutta vuotta? -kirjassa.

Mutta kun astuimme lehvästön alle, pimeys nielaisi kuunvalon kokonaan, enkä nähnyt mitään.

"Kyle, mä en tykkää olla täällä."

Hän nauroi ja laittoi käsivartensa hartioilleni. Ei epäilyttävällä tavalla vaan suojelevais-amerikkalaisella tavalla.

"VALOIS",  huusin suoristaen käteni ilmaan. "ODOTUM SUOJELIUUUUUUS."

"Ööö, tiedäthän sä, ettei Harry Potter ole totta?" Kyle sanoi, kun katselin pettyneenä taikavoimieni puutetta.

"Kuraverinen", mutisin, ja hän nauroi taas.

"Onko kaikki brittitytöt yhtä hauskoja kuin sä?" hän kysyi.

Teos: Mikä kaikki voi mennä pieleen?

Alkuperäinen nimi: How Had Can Love Be?

Ilmestynyt: 2016 | Suomennos: 2017

Kirjailija: Holly Bourne

Sivuja: 448

Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale - Kiitos kustantajalle!

Takakannesta:

Amber kaipaa edes ripausta rakkautta. Hänen äitinsä ei vain ole koskaan ollut lämminsydäminen tapaus, ei edes kun jätti perheensä ja muutti Amerikkaan. Amber kuitenkin toivoo, että kesä hänen kanssaan voisi muuttaa kaiken.

Samalla kesäleirillä Amberin ja hänen äitinsä kanssa työskentelee myös fiksu, hauska ja suosittu Kyle, sydänten sarjamurskaaja. Voiko Amber, varsinainen cheerleaderin vastakohta, TODELLA ihastua prom kingiin? Moisesta ei ainakaan voi seurata mitään hyvää, kun kaikki muukin menee aina pieleen.

Muissa blogeissa: Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, bookishteaparty, Carry On Reading

SARAH J. MAAS : THRONE OF GLASS - KESKIYÖN KRUUNU

Tätä kirjaa lähdin lukemaan jo hieman suuremmilla odotuksilla kuin sarjan ensimmäistä osaa Lasipalatsia. Lasipalatsi ei lumonnut minua täysin, mutta olin kuullut muilta lukijoilta sarjan paranevan jo toisessa osassa huomattavasti. Lunastiko tämä kirja odotuksensa? Voi kyllä! Oli ihanaa pitkästä aikaa lukea kirjaa nautiskellen, sillä en halunnut kirjan loppuvan. Olenkin tyytyväinen, että päätin jättää kirjan lukemisen alkukesään, sillä nyt en joudu tuskissani odottamaan kolmatta osaa montaa kuukautta. Itseasiassa sen pitäisi tulla jo tässä kuussa!

Celaena Sardothien voitti edellisessä osassa kamppailun paikasta Kuninkaan Miekkana. Nyt Celaena täyttää pahan kuninkaan määräyksiä ja neljän vuoden kuluessa hän olisi vapaa! Mutta kestääkö Celaena neljää vuotta, varsinkaan kun kuningas määrää häntä tappamaan tuttaviaan ja Celaenan mielestä viattomia. Vartioston kapteenin Chaolin ja Celaenan välit lämpenevät ja kirjassa saadaan kuulla lisää mahtimerkeistä sekä siitä mitä prinsessa Nehemialla on mielessä. Ja onko taikuus sittenkään kadonnut valtakunnasta, saati sitten itse kuninkaan linnasta.

"Sota oli syttynyt kaikkia vastaan. Vaviskoot he kaikki pelosta sitä kohtaan, jonka olivat herättäneet."s.279

Pidin siitä, miten tässä osassa kolmiodraama oltiin jätetty enemmän taka-alalle ja lukijalle alkoi pikkuhiljaa selvitä asioita enemmän. Mistä kuningas saa voimansa ja miten hän on onnistunut valloittamaan niin suuren osan Erileasta. Kirjassa on myös muutama suuri juonenkäänne, jotka tekivät kirjan lukemisesta ahmittavampaa ja saivat leuan tippumaan lattiaan. Kirjassa tutustutaan myös Celaenan menneisyyteen paremmin sekä hänen monet puolensa tulivat hyvin esiin tässä osassa, mikä ainakin itseäni innosti suuresti. Celaena onkin kiinnostavin hahmo tässä sarjassa, mutta heti perässä tulevat Chaol ja kruununprinssi Dorian. Varsinkin Dorianin pisteet nousivat tässä osassa paljon.

Kirjan maailma on omalla tavallaan uniikki ja maaginen. Se kutkuttaa ja siitä haluaa tietää lisää. Odotankin innolla, mitä saamme oppia seuraavissa osissa.

En tiedä miten pukisin sanoiksi sen, mitä tästä osasta ja koko sarjasta ajattelen. Tällaista fantasiaa olen kaivannut elämääni jo pitkään! Enkä malttaisi pysyä housuissani, kun ajattelen millaiseen cliffhangeriin tämä toinen kirja loppui. Tulisi jo se kolmas osa! Enkä malta odottaa, kuinka Maas kirjailijana kehittyy sarjan edetessä.

Olen toitottanut tätä jo miljoona kertaa ympäri somea, mutta jos ensimmäinen osa ei ihan iskenyt, kokeile vielä tätä toista!

P.S. Team Chaol!

Teos: Throne of Glass - Keskiyön Kruunu

Alkuperäinen nimi: Crown of Midnight

Ilmestynyt: 2013 | Suomennos: 2018

Kirjailija: Sarah J. Maas

Sivuja: 453

Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale - Kiitos kustantajalle!

Takakannesta:

PAHAN KRUUNAAMA

VELVOLLISUUKSIEN SITOMA

RAKKAUDEN REPIMÄ

Celaena Sardothien voitti raa'an kamppailun, ja hänestä tehtiin Kuninkaan Miekka, Adarlanin kuninkaan henkilökohtainen salamurhaaja. Celaena ei kuitenkaan kumarra kruunua: salassa hän auttaa kuninkaan vihollisia pakenemaan, sillä hän tietää, että hänen palvelemansa miehen sielu on sysimusta. Jokainen kuolema, jonka Celaena lavastaa, ja jokainen valhe, jonka hän kertoo, on uhka hänen rakkailleen ja hänelle itselleen.

Juonittelu ja salailu mutkistavat hänen välejään kruununprinssi Dorianiin, kuninkaallisen vartioston kapteeni Chaoliin sekä kapinalliseen prinsessa Nehemiaan. Eikä Celaena ole ainoa, joka hakee oikeutta. Kun sitten salaisuuksien vyyhti johtaa järkyttävään katastrofiin, Celaenan on päätettävä, minkä puolesta hän todella taistelee: vapautensa, sydämensä vai kuningaskunnan kohtalon.

Muissa blogeissa: Minun mielessä - Kirjablogi, Kirjaneidon tornihuone, Sivujen välissä, Tarinoiden syvyydet, Kolmas kirja taskussa

Kirjassa kartta sisäkannessa

CECELIA AHERN - VIALLINEN

Cecelia Ahernin juuri suomennettu ensimmäinen YA-dystopia Viallinen ei pettänyt odotuksiani. Ahernin kirjat olivat ensimmäisiä chick lit kirjoja joihin tartuin teininä ja tämä taisi olla neljäs hänen kirjoittama kirjansa jonka olen lukenut (vaikka olenkin melkein kaikki hänen kirjansa hyllyyni haalinut). Pieniä epäilyksiä herätti, miten tämä suuri viihdekirjallisuuden nimi taitaa YA:n ja dystopian kynäilyn. Mielestäni kiitettävän hyvin! Ahern on osannut luoda todelta tuntuvan tulevaisuuden.

Kun maa oli ajautunut suureen talouskriisiin, perustettiin Kilta, jonka päämääränä oli poistaa vialliset ihmiset korkeista viroista (sillä johtajien uskottiin olevan syypäänä kriisiin). Nykypäivänä Kilta onnistuu karsimaan vialliset yksilöt pois jo ennen kuin he nousevat johtaviin rooleihin. Pyritään siis kitkemään paha pois ja yhteiskunnasta tulee lähivuosina moraalisesti ja eettisesti turmeltumaton.

Pahin pelko ihmisillä on tulla nimitetyksi vialliseksi. Se on ikuinen taakka, jota joutuu kantamaan. Jos sinut tuomitaan vialliseksi, saat polttomerkin itseesi riippuen tekemästäsi virhearviosta. Ja tätä polttomerkkiä joudut kantamaan ilman peittelyjä koko lopun elämäsi. Jos olet viallinen, sinua koskee lukuiset säännöt mm. ei alkoholia, ei ulkona liikkumista klo 23 jälkeen, omat "tylsät" ruuat eli ei mitään ylellistä, bussissa omat merkityt paikat jne.

"Huonoista päätöksistä saa polttomerkin ohimolle.

Valehtelemisesta saa merkin kieleen.

Yhteiskunnalta varastamisesta oikeaan kämmeneen.

Epälojaalisuudesta Kiltaa kohtaan merkki poltetaan rintaan, sydämen yläpuolelle.

Yhteiskunnan uhmaamisesta seuraa merkki oikeaan jalkaan." s.11-12

Celestine North on 17-vuotias täydellinen tyttö. Hän on hyvä koulussa ja hänellä on menestyvä perhe, ihana poikaystävä ja ystäviä ympärillä. Mikä siis voisi mennä ikinä pieleen? Killan johtaja Crevan on Celestinen poikaystävän Artin isä ja Celestinen perheen naapuri, joten Celestine on käytännöllisesti katsoen turvassa mitä ikinä sattuukaan.

Eräänä kauniina päivänä kuitenkin käy huonosti ja se on selvää heti ensi sivuista alkaen. Celestine tekee pahan virhearvion koulumatkallaan ja on vaarana saada itselleen leiman Viallinen tai tuomion vankeudesta. Mutta kyllähän Killan ylin tuomari, poikaystävän isä, perhetuttava Crevan voi auttaa Celestinen pois tästä surkeasta väärinkäsityksestä. Eli ei mitään hätää.

"Hymyilen ensimmäistä kertaa melkein viikkoon. Kun on tarpeeksi pohjalla, voitot ovat pieniä. Mutta ne ovat joka tapauksessa voittoja. Ne täytyy vain tunnistaa niitä nähdessään; ne ovat kuin pimeyteen kätkettyjä pieniä valopilkkuja, pikkuruisia toivonkipinöitä"s.222

Kirja tempaisee heti mukaansa, eikä sitä malttaisi laskea käsistään. Voinkin siis sanoa, että Ahern pitää paikkansa edelleen yhtenä suosikki kirjailijanani. Kirja on joissakin kohdissa, varsinkin itselleni, hyvin ennalta arvattava. Välillä teki mieli huutaa miksi päähenkilö Celestine ei näe tulevaa yhtä selvästi kuin lukija. Miksi Celestinen piti olla niin hyväuskoinen? Tuli samanlaisia turhautumisen hetkiä, kuin välillä Kiera Cassin Valinta-sarjaa lukiessa. Sain kirjasta myös välillä vahvoja Nälkäpeli viboja. Jään innolla odottamaan sarjan seuraavaa (ja viimeistä??) osaa, joka julkaistaan heinäkuussa suomeksi (JES!). Tuntuu, että seuraavaan osaan jätettiin kaikki ne tapahtumat joita odotin innolla ja tämä osa jäi aivan kesken. Mutta ei se mitään, viihdyin tämän seurassa ja tiedän, että heinäkuu tulee nopeasti (koska mihin tää aika menee tällaista vauhtia koko ajan???).

Teos: Viallinen

Alkuperäinen nimi: Flawed

Ilmestynyt: 2016 | Suomennos: 2018

Kirjailija: Cecelia Ahern

Sivuja: 428

Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale

Takakannesta:

"Minä en voi olla viallinen. Minähän olen täydellinen."

Seitsemäntoistavuotiaan Celestine Northin elämä on kaikin puolin täydellistä. Hän on suosittu koulussa, hän on esimerkillinen tytär, ja hänen poikaystävänsä on arvostetun perheen poika, joka saa sydämen läpättämään.

Mutta sitten Celestine rikkoo sääntöä jota ei missään nimessä saa rikkoa, ja sillä on mullistavat seuraukset. Häntä uhkaa tuomio- ja leima, joka sulkee hänet yhteisön ulkopuolelle.

  

Rohkaiseva YA-fantasia Viallinen sijoittuu maailmaan, jossa palkitaan täydellisyydestä ja rangaistaan virheistä. Siellä Celestine uskaltaa ottaa kantaa siitäkin huolimatta, että hyvällä teolla on kova hinta.

Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja

SARAH J. MAAS : THRONE OF GLASS - LASIPALATSI

Sarah J. Maasin Throne of Glass -sarja on ollut hurjassa suosiossa ympäri maailmaa. Ehdinkin jo tovin ihmetellä, miksi Maasilta ei ole käännetty suomeksi mitään. Onneksi kuitenkin Gummerus päätti ryhtyä tähän urakkaan! Toivottavasti kirjailijan toinen sarja A Court of Thorns and Roses näkee myös joskus päivänvalon suomeksi!

Celaena Sardothien on 18-vuotias salamurhaaja, joka on viettänyt vuoden päivät orjana Endovierin suolakaivoksilla. Adarlanin prinssi tulee tarjoamaan Celaenalle mahdollisuutta vapauteen. Vapauteen, mikä ei ole helposti saavutettavissa, mutta Celaenan ainut toivo päästä pois rangaistuksestaan. Celaenasta tehdään Kuninkaan Miekka, jos hän päihittää 23 muuta vastustajaansa erilaisissa vaativissa tehtävissä. Ja jos hän voitettuaan palvelisi kuningasta neljä vuotta, hän pääsisi vapauteen.

Yritin olla asettamatta kirjalle mitään ennakko-odotuksia vaikka tiesinkin kirjan olevan hypetetty. Olin onneksi myös kuullut, ettei ensimmäiseltä osalta kannata odottaa liikoja. Kuulemani mukaan sarja paranee edetessään kun Maas kehittyy kirjailijana. Maas oli kirjoittanut tätä ensimmäistä osaa yli kymmenen vuotta ja aloittanut kirjoittamisen 16-vuotiaana.

Prinssi laittaa ystävänsä, kuninkaallisen vartioston kapteeni Chaolin treenaamaan Celaenaa koitoksiin ja samalla treenaamisen lomassa kaksikko tavallaan ystävystyy. Celaena osaa olla hahmona rasittava ja hieman pinnallinen. Hän tekee toisin kuin sanoo ja välillä hän on vain pelkkä tyttö eikä salamurhaaja. Myönnetään, että odotin jollain tasolla kylmäveristä salamurhaajaa, mutta en myöskään pettynyt Celaenan ollessa taas yksi YA-kirjojen naishahmo mies ongelmineen. Okei no ihan vähän petyin. Mutta osasin varautua tähän!

Celaenalla luulisi olevan tarpeeksi haasteita jo siinä, että hän tietää olevansa kuninkaan inhokki ja hänen täytyisi voittaa 23 muuta varasta, salamurhaajaa ja soturia. Mutta tämähän ei tietenkään riitä, vaan linnassa alkaa tapahtua murhia ja jotain hyvin uhkaavaa on tekeillä. Onko taikuus sittenkään saatu kitkettyä pois valtakunnasta?

Olisin kaivannut kirjassa enemmän keskittymistä itse kilpailuun sekä enemmän tietoja prinsessa Nehemiasta (joka oli vierailulla kaukaisesta maasta). Toivon, että ainakin Nehemiaan tutustuttaisiin seuraavassa kirjassa paremmin, hän oli hahmona todella mielenkiintoinen. Tuntui, että kirja keskittyi paljon kolmiodraaman kehittelemiseen, mistä en yleensä välitä. Tässä kirjassa se ei kuitenkaan ärsyttänyt niin sietämättömästi kuin yleensä. Pidin Celeanasta ajoittain ja hänen kiinnostuksensa kirjoja kohtaan oli ihailtavaa! Suurta plussaa kirja saa myös maailman kartasta. Rakastan karttoja!

Kirjan kansissa on myös hieman hämäävää osviittaa. Väitetään, että Game of Thronesin ja Nälkäpelin fanit tulevat rakastamaan tätä. Saati sitten, että Celaenaa verrataan "Frodon ja John Snown veroiseksi eeppiseksi sankariksi". Nälkäpelin vielä ymmärrän, mutta mielestäni nuorten fantasia- ja dystopia- kirjoja voitaisiin alkaa vertaamaan muuhunkin kuin Nälkäpeliin. GOT vertausta taas en ymmärrä ollenkaan. En ihan älyttömästi näe tässä Game of Thronesia.. Ja jos lukija odottaa GOT tyhjiölleen korvaajaa.. tämä ei ehkä ole se oikea kirja sitä hakea. Mutta nämä ovat omia mielipiteitäni! :D Suosittelen kyllä kirjaa kaikille kokeiltavaksi ja suosittelisin vielä kokeilemaan seuraavaakin osaa (koska luotan sen olevan parempi)! Jos vielä arvostelisin kirjoja tähdillä niin sanotaan, että oli tämä kuitenkin enemmän kuin 3,5 :'DD Viihdyin kaiken kaikkiaan kirjan parissa mainiosti.

Seuraava osa Keskiyön kruunu ilmestyy Helmikuussa 2018! en jaksa millään odottaaaaaaa

Teos: Throne of Glass - Lasipalatsi

Alkuperäinen nimi: Throne of Glass

Ilmestynyt: 2012 | Suomennos: 2017

Kirjailija: Sarah J. Maas

Sivuja: 438

Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale

HOLLY BOURNE - OONKO IHAN NORMAALI?

Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun OCD:tä vastaan hän aloittaa uudessa koulussa, jossa häntä ei tunneta "tyttönä joka sekosi" (vaan korkeintaan leffahulluna).

Viimein Evie uskaltautuu myös deittailemaan. Ihmissuhteet voivat kuitenkin sotkea kenen tahansa pään, ja hän alkaa ajautua takaisin pakkomielteiden maailmaan. Mutta kuinka uudet ystävät, taiteellinen Amber ja räväkkä feministi Lottie, voisivat auttaa, kun Evie ei suostu kertomaan ongelmistaan kenellekkään?

♦♦♦

"Huomaatteko miten se tekee pahaa kaikille. Kuinka se, että meitä käsketään käyttäytymään kuin pojat ja tytöt, rikkoo meidät kaikki. Tytöt ovat äärimmäisen paineen alla ja tulevat todennäköisemmin diagnosoiduiksi ja leimatuksi hulluiksi. Kun taas poikien ei ole lupa avautua ja puhua tunteistaan, koska se ei ole 'miehekästä', joten he pitävät kaiken sisällään, kunnes eivät kestä enää. Jonkin on muututtava." s.400

Bournen uutuus oli mulla yksi kevään odotetuimmista nuortenkirjoista. Kirjan takakansi tosin sai mut hieman epäilemään, oonko jo liian vanha tälle 16-vuotiaasta kertovalle kirjalle. Kuitenkin kiinnostuksen kirjassa herätti sen aihepiirit mielenterveys ja feminismi. Ja siis tämähän oli ihan mahtava! Ihanaa, että tällaisia vähän erilaisia nuortenkirjoja tehdään ja vielä suomennetaan! Loistavana esimerkkinä tämän lisäksi vasta suomennettu Minä, Simon, Homo Sapiens (jonka muuten luin jo toistamiseen puolen vuoden sisään).

Eviellä on takana kolmen vuoden sairastelu pakko-oireisen häiriön kanssa (OCD). Nyt olisi aika palata kouluun ja siihen "normaaliin" elämään. Evie ei halua kenenkään tietävän menneisyydestään ja sairastelustaan, sillä hän ei halua olla se friikki tyttö vaan ihan normaali lukiolainen. Evie on melkein onnistunut vähentämään lääkityksensä kokonaan pois, mutta vaarana on sairastua uudelleen. Niinpä saadaan lukijana jännittää, miten Evie tulee pärjäämään ja pääseekö hän irti lääkityksestään vai uusiutuuko sairaus. 

En edes tiedä mistä aloittaa. Aloitetaan vaikkapa siitä, että ihanaa ettei tässä pelkästään keskitytty tyttö- ja poikaystäviin ja perus instaloveen, vaikka alunperin sitä pelkäsinkin. Vaan ihan ykkösenä tässä oli se YSTÄVYYS. Evien, Lottien ja Amberin ystävyys oli virkistävää luettavaa. Tyttöjen perustama vanhojenpiikojen kerho on aivan loistava! Aihepiirit mistä tytöt keskustelevat, ovat oikeasti tärkeitä ja saivat jopa minut kiinnostumaan enemmän feminismistä. En olekaan aiemmin mielestäni lukenut mitään feminististä kirjallisuutta ja tämä oli tällainen kevyt kosketus sitä. Feminismi on muutenkin mielestäni pinnalla enemmän tällä hetkellä, joten on helppo löytää lisää aihepiiriin kuuluvia kirjoja.

Toinen asia mikä on hyvin tärkeässä roolissa tässä kirjassa on mielenterveys. Mielenterveyteen liittyvää kirjallisuutta on paljon mm. masennukseen ja syömishäiriöihin liittyviä kirjoja. Mutta että OCD:stä kertovaa kirjallisuutta? En ole törmännyt vielä kertaakaan aiemmin kirjaan joka käsittelisi tätä sairautta. Itselläni ei ole kokemusta OCD:stä, mutta silti Evien tarina tuo mielestäni aidon tuntuisen kosketuksen sairauteen. Kirjan loppukin on mielestäni ihanan lohdullinen.

Pidin kirjasta siis ihan älyttömästi! Ja oon ihan fiiliksissä, että tästä tulee jatkoa jo kesällä. Tämä on tietääkseni trilogia? Ja seuraavassa osassa keskitytään Amberiin? Ihanaa! 

Arvosana: ♥♥♥♥

Teos: Oonko ihan normaali

Kirjailija: Holly Bourne

Sivuja: 412

Kustantaja: Gummerus (2017)

Kirjasarja/Trilogia: The Spinster Club #1

Mistä minulle: Kirjastosta

KERSTIN GIER - SAFIIRINSINI

Rakkaus ei katso aikaa

Menneisyyteen rakastuminen ei ehkä ole lainkaan hyvä ajatus. Sen huomaa 16-vuotias Gwendolyn, jonka elämä on ollut yhtä vuoristorataa sen jälkeen, kun hänestä tuli perheensä aikamatkaaja. Gwendolynilla ja Gideonilla on kuitenkin muita ongelmia, kuten vaikkapa maailman pelastaminen. Kaiken lisäksi Gideon alkaa käyttäytyä arvoituksellisesti. Gwendolyn ei ole enää varma, mistä kaikessa on kyse, mutta hän aikoo ottaa siitä selvää.


Safiirinsini jatkaa suoraan siitä mihin edellinen osa Rubiininpuna jäi. Onneksi! Sillä ensimmäinen osa jäi hyvin koukuttavaan kohtaan.

Gwendolyn ei ole vieläkään ehtinyt tottua aikamatkustamiseen. Miten olisikaan? Siitä ei ole kuin muutama päivä kun hän ensimmäisen kerran matkusti ajassa. Ja silti, jo nyt Gwendolynilta vaaditaan osaamista 1700-luvun käytöstavoissa ja sanoissa. Gwen saa paljon paheksuvia katseita ja puheita, kun ei heti opi kaikkea. Sääliksi käy tyttöä, sillä kateellisella Charlotte serkulla oli näiden asioiden opetteluun aikaa yli 10 vuotta. Reilua? Ei.

Gwendolyn on aivan hurmaava tyttönen. Niin hauska kuin viisaskin. Päähenkilö kenen kanssa ei tule tylsää. Mielestäni Gier on luonut aivan loistavan hahmokaartin tähän sarjaan. Kaikissa hahmoissa on jotain mistä pidän. Uutena hahmona kirjassa on vesinokkaeläin demoni (haluaisin nähdä kuvan tästä:D?) Xavier, kenet vain Gwen voi nähdä. Xavier on ihanan ärsyttävä ja loppujen lopuksi ihanan avulias. Hän vakoilee Gwenin puolesta ja auttaa häntä kaikessa missä vain tarvitsee apua. Eikä pidä unohtaa luottoystävä Leslietä, siinä vasta onkin tosiystävä ja ihana hahmo!

Kirja sisältää ensimmäistä osaa huomattavasti enemmän "tykkää-ei tykkää-tykkää" keskusteluja ja mietteitä. Välillä meinasi mennä hermot, mutta onneksi vain meinasi. Kahden ensimmäisen kirjan tapahtumat sijoittuvat noin yhden viikon sisälle, joten vähän jäi mietittyttämään tämä Gwenin rakastuminen hurmaavaan Gideoniin. Selkeä insta-love... kyllä. Tätä kirjaa lukiessa voi varmasti tuntua siltä, että juoni ei etene mihinkään. Jostain kumman syystä minua se ei edes haitannut, sillä kirja oli silti niin täynnä tapahtumia ja sivut kääntyivät kuin itsestään!

Tosiaan, tässä osassa jää edelleen moni asia auki. Viimeisen osan varaan on siis jätetty paljon. Olen toki iloinen, että kaikkea ei paljasteta kerralla. Samalla olen myös hieman peloissani, että mitä jos viimeisessä osassa kaikki ei selviä ja asioita jää roikkumaan ilmaan. Joudunkin tarttumaan seuraavaan osaan hieman pelonsekaisin tuntein.

Aikamatkailu meinaa saada oman pääni hieman sekaisin. Välillä olisi vaatinut ehkä enempää aivokapasiteettia kirjan lukuun. Aikamatkailu on silti minulle hyvin raikas ja uusi juttu, sillä en ole paljon kyseisestä aiheesta lukenut. Pidän sarjan ideasta älyttömästi! Safiirinsini on toiseksi osaksi mielestäni varsin eheä kokonaisuus. Viimeiselle osalle on siis kovat odotukset näiden kahden ensimmäisen osan jäljiltä!

On toki totta, että tämä on hieman nuoremmille suunnattu. Mutta minä en jostain syystä vaatinut tältä paljon. (Oikeasti olen edelleen 15v tasolla, joten siksi tämä nappasi :DD). Ei vaan, lukekaa tämä trilogia ihmeessä, jos ette ole vielä lukeneet! Taidan tosin itse olla niitä harvoja blogimaailmassa, ketkä eivät ole tätä sarjaa lukeneet. Mutta niin hyvä tämä on, että haluaisin trilogian koristamaan omaakin hyllyä.

Arvosana: ♥♥♥♥

Teos: Safiirinsini

Kirjailija: Kerstin Gier

Sivuja: 360

Kustantaja: Gummerus

Kirjasarja/Trilogia: Rakkaus ei katso aikaa #2

Mistä: Kirjastosta

Onko teillä antaa vinkkejä kirjoista, joissa on aikamatkustusta (ja tietenkin hyvistä sellaisista)?! Ja mistä ihmeestä tästä sarjasta tehdyt elokuvat voisi nähdä, vinkkejä? kiitos♥

ERNEST CLINE - READY PLAYER ONE

kuva täältä

PELI ALKAA. VOITTAJA LÖYTÄÄ AARTEEN JA PELASTAA MAAILMAN. OLETKO VALMIS?

2044. Wade Watts, niin kuin suurin osa ihmiskuntaa, pakenee kurjistuneen maapallon ahdistavaa todellisuutta viettämällä koko valveillaoloaikansa kirjautuneena OASISiin, rönsyilevään virtuaaliseen utopiaan, jossa jokainen voi olla ja tehdä mitä haluaa.

Miljoonien muiden lailla Wade pelaa peliä, jonka voittaja perii maailman rikkaimman miehen ja universumillisen virtuaalimaailmoja. OASISin luonut pelisuunnittelija James Halliday on pestannut sen hallinnan sille, joka ratkaisee kolme kätkettyä arvoitusta. Arvoitukset ja vihjeet liittyvät Hallidayn nuoruuteen, 1980-luvun populaarikulttuuriin, josta Wade tietää kaiken viimeistä piirtoa myöten.

Wade törmää onnekkaasti ensimmäiseen ratkaisuun ja käynnistää pelin kiihkeätahtisen loppuvaiheen, jossa täytyy muun muassa pelata virheetön Pac-Man-peli ja osata Monty Pythonin vuorosanoja ulkoa. Äkkiä hän huomaa joutuneensa epätoivoiseen kilpajuoksuun tuhansien muiden kanssa. Kilpailu ulottuu pelottavalla tavalla myös todellisuuteen - ja tulee muuttamaan sekä Waden että koko maailman perinpohjaisesti.

Tässä on taas vaihteeksi kirja, jonka luen varmaan viimeisenä kaikista ihmisistä. Onneksi kuitenkin luin! En ollut kuullut kirjasta oikeastaan mitään negatiivista, suurin osa on pitänyt tästä edes vähän. Entäpä minä sitten? Noh, minä pidin ja paljon pidinkin! Enkä oikeastaan epäillyt hetkeäkään, ettenkö tulisi kirjasta pitämään. 

Olin 5-vuotias kun sain ensimmäisen pelikonsolini joululahjaksi. Olen siis suuren osan lapsuudestani pelaillut pelikonsoleilla. Pelailen välillä vieläkin, jos kiinnostava peli löytyy ja aika antaa periksi. Olen kyllä todennut, että nykypäivänä istun mielummin nenä kiinni kirjassa kuin pelejä pelaten. :D 

Wade Watts elää 2040-luvulla viettäen melkeinpä kaiken valveillaoloaikansa OASISin virtuaalimaailmassa. Wade käy jopa koulunsa virtuaalimaailmassa kirjautuneena. OASISin luonut James Halliday testamenttasi omaisuutensa ja pelin hallinnan sille, joka ratkaisee hänen kolme arvoitustaan. Arvoitukset ja vihjeet ovat piilotettuina OASISin loputtomaan maailmaan. Hallidaylla oli pakkomielle 70- ja 80 -lukujen populaarikulttuuriin, joten vihjeet ja pääsiäismuna ovat näihin liittyvien arvoitusten takana.

Koko kirja on täynnä viittauksia 70- ja 80-lukujen populaarikulttuuriin. Itsellänihän meni melkein kaikki nämä viittaukset ohi, sillä olen syntynyt myöhemmällä vuosikymmenellä. Tämä ei silti ihme kyllä haitannut lukemista ollenkaan. Arvostan päähenkilön nippelitiedon määrää! Voin vain kuvitella, kuinka paljon lisää olisin nauttinut kirjasta, jos olisin elänyt 70- ja 80-luvun nuoruuden.

Kun Wade löytää ensimmäisen avaimen kätköpaikan käynnistyy siitä hurja kilpailu. Munastajat (joihin Wade kuuluu) yrittävät napata pääsiäismunan ja OASISin hallinnan ennen pahamaineisia Kuutosia. Sillä jos kuutoset saavat OASISin hallintaansa, on se varmasti yhden aikakauden loppu. Wade tutustuu kilpajuoksun aikana moneen uuteen henkilöön. Jotain pientä romanssinpoikastakin on luvassa, tästä kylläkään en itse niin välittänyt ja kirja olisi toiminut ilman sitäkin.

OASISin tapahtumat vaikuttavat pelottavasti todellisuuteenkin. Itse pidin koko paketista, myös kohdista joissa oltiin virtuaalitodellisuuden ulkopuolellakin. Ne vasta jännittäviä olikin!

Kirjailijan idea on mielestäni tarpeeksi uniikki ja kiinnostava, toimi minun kohdallani loistavasti! En ole hetkeen uppoutunut mihinkään kirjaan niin kuin tähän. Tämä kyllä pääsee vähintään lähelle vuoden TOP 5 listaani. Kirjaa lukiessa tuli mieliteko kokeilla OASISta itsekin. Suosittelen tätä kyllä kaikille kokeiltavaksi, eikä haittaa vaikka et ikinä olisi mitään pelannutkaan. Tästäkin ollaan ehkä tekemässä elokuvaa, joka ilmestyisi aikaisintaan 2018.. tiedä sitten!

Arvosana: ♥♥♥♥½

Teos: Ready Player One

Kirjailija: Ernest Cline

Sivuja: 510 

Kustantaja: Gummerus

Mistä: Kirjastosta

KERSTIN GIER - RUBIININPUNA

Rakkaus ei katso aikaa #1

kuva täältä

Gwendolyn on tuiki tavallinen 16-vuotias lontoolaistyttö, mutta hänen perhetaustansa on jotakin aivan muuta. Joillakin Gwenin sukulaisista on aikamatkaajan geeni, ja hänen sukupolvessaan geeni on hänen nirppanokkaisella serkullaan Charlottella. Koko suku odottaa herkeämättä, koska Charlotten ensimmäinen matka menneisyyteen koittaa. Gwendolynin arki on Charlotten tarkoin vartioidun elämän rinnalla melko tavallista, kunnes hän yhtenä päivänä saa huimauskohtauksen ja hetken päästä huomaa olevansa entisaikojen Lontoossa. Aikamatkageeni onkin piillyt Gwendolynin perimässä! 

Osa kateellisista sukulaisista ei tahdo uskoa, että Gwendolyn on valittu osaksi vuosisataista kohtalonyhteyttä, kahdentoista jalokiven ketjua, mutta yhtä kaikki häntä aletaan salaisen veljeskunnan toimesta valmistella tuleviin aikamatkoihin, joilla hän täyttää mystistä tehtävää ikätoverinsa, samaista aikamatkageeniä kantavan komean mutta raivostuttavan Gideonin kanssa.

Niin... minulla on edelleen Lontooseen jokin kumma kaipuu. Tai ei se niin kumma ole, sillä onhan kyseessä aivan mahtava kaupunki! Joten vieläkin kirjat, joiden tapahtumat sijoittuvat Lontooseen, herättävät kiinnostukseni. Näin ollen tartun kirjaan herkemmin kuin johonkin toiseen. Kirjan lukemisesta on taas vierähtänyt melkein kaksi kuukautta, mutta mielummin kirjoitan tämän myöhään kuin en milloinkaan.

Minua jännitti tarttua tähän kirjaan, sillä niin moni on tätä sarjaa kehunut muutamaa negatiivista palautetta lukuun ottamatta. Minulla käy usein niin, että nostan odotukset liian korkealle ja niiden kanssa tullaan sitten ryminällä alas. Aikamatkailu ei muutenkaan ole minulle kovin tuttu aihe. Harry Potter ja Azkabanin vanki näin äkkiseltään mietittynä taitaa olla ainut kirja, jossa olen aikamatkustamisesta lukenut. Onneksi jännitin turhaan.. Sillä ai että, mie tykkäsin tästä!

Gwendolyn on aina tiennyt, että hänen serkullaan Charlottella on aikamatkaajan geeni. Sillä miten tätä voisikaan unohtaa, kun kaikki muistuttavat asiasta jatkuvasti. Kun eräänä päivänä Gwen matkaa yllättäen ajassa taaksepäin, kukaan ei meinaa uskoa asiaa todeksi. Miten Gwen tulee pärjäämään, sillä ei häntä ole syntymästä alkaen koulutettu kohtaamaan entisaikojen vaaroja ja käytöstapoja. Onneksi hänellä on Gideon, toinen samaista aikamatkageeniä kantava ikätoveri seuranaan.

Pelkäsin aluksi, että Gwendolyn on ärsyttävä ja lapsellinen päähenkilö jonka kanssa minulla menee hermot. Mutta yllätyin suuresti, sillä en menettänyt hänen kanssa kertaakaan hermoja (tämä on hyvin outoa, sillä menetän usein hermot kirjojen päähenkilöiden kanssa). Gwen on omaperäinen haamuille jutteleva teinityttö, jonka menoa jaksaa seurata. Hänen paras ystävänsä Leslie on ihastuttava ja hauska persoona. Nauroin hänen sutjautuksilleen muutamankin kerran.

Gideonin ja Gwenin tehtävä on mystinen ja vaarallinen. Se selviää vain lukemalla! Kun kirjan aloittaa, sitä ei malttaisi lopettaa. Muistan kuinka paljon harmitti lopettaa kirjan lukeminen illalla, kun silmät eivät yksinkertaisesti pysyneet enää auki. Olisin halunnut tietää kaiken nyt ja heti. Kävin jo lainaamassa trilogian toisen ja kolmannenkin osan itselleni. Nyt ne huutelevat nimeäni tuolta yöpöydältä. Toivottavasti pääsen pian jatkamaan tämän sarjan parissa. Ja tässä on taas kirja jota suosittelen mielelläni kaikille! Tosin.. taidan olla viimeinen ihminen planeetalla joka luki tämän vasta nyt! :D

Arvosana: ♥♥♥♥

Teos: Rubiininpuna

Kirjailija: Kerstin Gier

Sivuja: 344

Kustantaja: Gummerus

Kirjasarja/Trilogia: Rakkaus ei katso aikaa #1

Mistä: Kirjastosta

SARA SHEPARD - TAPPAVA

Valehtelevat viettelijät #6 (Pretty Little Liars)
Sisältää spoilereita edellisistä osista!

kuva täältä

Normaalisti kirjoittaisin kirjan takakannen tekstin tähän. Nyt se ei ole mahdollista, sillä palautin kirjan jo viikko sitten kirjastoon. Uskoisin, ettei se tämän kirjan kohdalla ole suuri menetys, vaikka teksti puuttuukin.

Pretty Little Liars on varmasti monelle tuttu kirjasarja tai TV-sarja. Itse tutustuin ensiksi TV-sarjaan ja olen sen jälkeen aika ajoin lukenut kyseistä sarjaa. Itse pidän enemmän TV-sarjasta. En edes oikeasti tiedä miksi luen tätä sarjaa.. kuulostaa hyvältä, eikö niin?

Kirjasarja kertoo neljästä Rosewoodilaisesta lukioikäisestä tytöstä, jotka olivat ennen parhaita kavereita. Heidän tiensä erosivat, kun heidän yhteinen ystävänsä Alison katosi. Sarjan alussa Alisonin katoamisesta on kulunut muutama vuosi. Neljä tyttöä: Hanna, Spencer, Emily ja Aria elävät omaa elämäänsä. Yksi asia alkaa heitä kuitenkin taas yhdistämään, sillä jokainen saa viestejä salaperäiseltä A:lta. A tuntuu tietävän tyttöjen hirveimmätkin salaisuudet ja jostain kumman syystä A tietää tytöistä asioita, joita vain Alison tiesi. Tytöt yrittävät yhdessä selvittää kuka A on.

Kirjan jokainen luku kerrotaan joko Hannasta, Spenceristä, Ariasta tai Emilystä. Se tuo kirjaan mukavaa vaihtelua, mutta tässä kuudennen kirjan kohdilla olen alkanut inhoamaan esimerkiksi Hannaa. Joten tekisi mieli vain skipata ne luvut, jotka käsittelevät Hannaa ja hänen ongelmallista teinielämän ällö draamaa. Pidän Hannasta kyllä TV-sarjassa, mutta siinäkin olen menettänyt välillä hermoni häneen, tai vuoroin kehenkin.

Aluksi A lähetti tytöille suhteellisen harmittomia viestejä. Kuudenteen kirjaan mennessä A on kiristänyt tyttöjä monella eri tavalla, leikkinyt heidän kustannuksellaan ja tappanut. Tytöille on myös kerran selvinnyt kuka A on, mutta tämä A kuoli onnettomuudessa. Tytöt tietenkin huokaisivat hetkeksi helpotuksesta, kunnes alkoi tulemaan uusia viestejä A:lta. Ja ei, en tiedä montako A:ta tässä vielä selviää, ja kuinka monta tulee lisää. Varmaan MONTA. Kyseistä sarjaa on 16 kirjaa! Siis KUUSITOISTA! Liikaa? Voi kyllä. Hullua ajatella, että pitäisi lukea vielä kymmenen kirjaa ennen kuin kaikki lopulta selviää. Tästä syystä ehdin varmasti selvittää loppuratkaisun TV-sarjan kautta. Ja ei, en halua tietää tätä etukäteen. Olen yrittänyt parhaani mukaan vältellä spoilereita internetin ihmeellisessä maailmassa.

TV-sarja ja kirjasarja eivät kulje käsikädessä. Mikä on hyvä. En ehkä jaksaisi katsoa TV-sarjaa jos se olisi yhtä huono kuin tämä kirjasarja. Ja miksi tämä on huono? Ensimmäiset 200 sivua on pelkkää diipadaapaa (ja jokainen kirja menee tällä systeemillä) ja viimeiset 50 sivua mennään jyrinällä eteenpäin. Ja jokainen kirja loppuu, mihinkäs muuhunkaan kuin suureen cliffhangeriin. Ja tästä johtuen, pakko lukea se seuraavakin. Nämä ovat onneksi suhteellisen nopealukuisia kirjoja, että sen kerran kun päättää seuraavaan osaan tarttua (kirjaston deadlinen lähestyessä uhkaavasti) kirjan lukaseekin nopeasti.

Voisin luulla, että 13-vuotias Lotta olisi tykännyt tästä kirjasarjasta todella paljon. Nyt tunnen olevani ehkä hieman liian vanha tälle innostuakseni. TV-sarja kyllä menee ja hyvin meneekin! Sitä minä suosittelen oikeasti lämpimästi teille kaikille.

Arvosana: ♥♥½

Teos: Tappava

Kirjailija: Sara Shepard

Sivuja: 327 

Kustantaja: Gummerus

Kirjasarja/Trilogia: Pretty Little Liars #6

Mistä: Kirjastosta

NORA ROBERTS - OVI SYDÄMEEN

Ovi Sydämeen on Nora Robertsin Majatalo -Trilogian kolmas osa.

Montgomeryn veljeksistä Ryder on kovapintaisin ja epäsosiaalisin, mutta vastustamattoman seksikäs. Ei kuitenkaan yhtään majatalonpitäjä Hope Beaumontin tyyppiä - tai niin hän ainakin luulee. Aina niin tehokas ja suloinen Hope on jättänyt taakseen suurkaupungin glamourin täyttämän elämän ja löytänyt Boonsborosta uuden alun - paitsi rakkauden suhteen. Vähitellen käy yhä selvemmäksi, että Ryderin ja Hopen välillä on kuin onkin kipinää, mutta mystinen menneisyys ei jätä Hopea rauhaan. Ehkä Ryder voi auttaa häntä karkottamaan vanhat aaveet ja pystyy löytämään oven hänen sydämeensä... Nora Robertsin suositun Majatalo-trilogian kolmas osa vie lukijan jälleen Boonsboron herttaiseen pikkukaupunkiin.

Voi Montgomeryn veljekset minkä teitte. Voi Nora Roberts minkä teit. Nyt on suuri aukko sydämessäni. Ja koko Boonsboron kaupunki. Haluan vain takaisin! Miksi, voi miksi en sinne enää pääse.

Tämä oli ensimmäinen sarja mitä Robertsilta luin. En siis osaa verrata tätä hänen muuhun tuotantoon. Selailin muutamia arvosteluja Majatalo-sarjasta ennen kirjan lukua, mutta ne ovat olleet suurimmaksi osaksi negatiivisia ja niissä ollaan oltu pettyneitä Robertsiin. Joku sanoi, että tämä on riman alitus häneltä. En kyllä antanut tämän vaikuttaa omaan lukukokemukseeni sillä nautin tästä todellatodellatodella paljon! Välttelinkin hieman tämän viimeisen osan lukemista sillä tiesin, että tämän jälkeen kaikki olisi ohi. Luin vain pieniä pätkiä kerrallaan iloisesti hymähdellen vaikka olisin toki voinut ahmaista tämän yhdeltä istumalta :D.

Trilogia siis kertoo kolmesta veljeksestä pienessä Boonsboryn kaupungissa. Ovi sydämeen kertoo veljistä vanhimmasta Ryderista. Ryder olikin oma suosikkini omassa jääräpäisyydessään ja seksikkyydessään, joten siksi ehkä nautinkin tästä eniten! Oli ihanaa kuvitella Boonsboron kaupunki pala palalta, sekä rakennukset kaikkia yksityiskohtia myöten. Oma suosikkini oli tottakai Majatalo. Sitä haluaisi itsekin asua kyseisessä kaupungissa ja toimia Majatalonpitäjänä.. Tai ehkä kumminkin kirjakaupan omistajana kadun toisella puolella. :D Kirjassa on hieman sama tunnelma kuin TV-sarjassa Gilmoren tytöt (♥).

Tämä kirja ilahdutti, itketti sekä sai minut nauramaan. Ehkä siksi kirjan loputtua tunnekuohuissa arvioin Goodreadsissa kirjan viidellä tähdellä.. Nyt pari päivää sulateltua tämä saa minulta neljä tähteä. En pitänyt kirjan Epilogista, enkä muutenkaan ollut tyytyväinen siihen miten kirja loppui. Tuntui että viimeiset sivut oli hutaisulla kirjoitettu ja kirjailija halunnut vain nopean lopun kirjalle. Noh, tämä on minun mielipiteeni. Ja sitten vielä suuri miinus mikä suututti minua niin paljon, että hetkellisesti teki mieli heittää kirja seinään! Luulin koko ajan, että Roberts on itse kehitellyt päässään Boonsboron ja Majatalon, mutta ei. Kyseinen Majatalo on oikeasti olemassa ja huoneet samoilla nimillä kuin kirjassa. Roberts itse vielä omistaa majatalon (en ole varma tästä, korjatkaa jos olen väärässä). En tiedä onko hän kaiken kopioinut oikeasta majatalosta ja keksinyt mitään itse, mutta erehdyin katsomaan kuvan yhdestä huoneesta. Se ei ollut yhtään sellainen miksi olin kyseisen huoneen kuvitellut (eli ei läheskään niin ihana ja hieno). En uskaltanut katsoa enempää, jottei kyseinen upeaksi loihdittu kaupunki päässäni katoaisi.

Kirja kumminkin lämmitti mieltäni suuresti ja luen varmasti Robertsilta muutakin. Hänen Bride Quartet -sarja on jo odottamassa hyllyssäni. :) Suosittelen tätä kirjaa kaikille jotka vähäkin pitävät hömpästä ja romantiikasta!

Arvosana: ♥♥♥♥

Teos: Ovi sydämeen

Kirjailija: Nora Roberts

Sivuja: 326
Kirjasarja/Trilogia: Majatalo #3

Mistä: Kirjastosta