keskiviikko 2. joulukuuta 2015

MARRASKUU TULI JA MENI

Joulukuu? Oikeasti? Vastahan oli kesä!

Marraskuussa sain aikaiseksi perustettua tämän blogin. Olen niin tyytyväinen, että tein tämän. Olen saanut lukuinnostukseni kasvamaan sekä Netflixin ääressä vietetty aika on vähentynyt huomattavasti. Tämähän on hyvä? Sillä onhan lukeminen sivistyneempää? Hah. 

Olen oikeasti iloinen, että lukeminen maistuu taas! Ja olenkin saanut uppoutua rakkaiden sekä uusien kirjojen pariin. Marraskuussa tulikin luettua paljon vanhoja tuttuja. Olen myös iloinen siitä, että uskaltauduin englanninkielisten kirjojen pariin. Minullehan avautui sitä myöten loputon määrä mielenkiintoista luettavaa! On tällä lukuinnolla myös pieni miinus.. nimittäin kirjojen ostelu. Black Friday onneksi tuli ja meni joten nyt en osta loppuvuonna yhtäkään kirjaa, enkä mielellään vielä tammikuussakaan (poikkeuksena jos törmään hyvään joulukalenteri tarjoukseen!). Nyt sitten odotellaankin milloin kirjapaketit tipahtavat postiluukusta ;).

Varmasti mieleenpainuvin asia marraskuussa minulle oli Lontoon matka. Hyvänä kakkosena tulikin sitten tämä blogi. Olen edelleen hyvin pihalla kaikesta bloggeriin liittyvästä, mutta tässä kovasti opetellaan. :D

Koska TV-sarjoja kuitenkin tuli hieman katsottua, pitää muutama sananen niistäkin mainita. Olen niin iloinen että Grey's Anatomy alkoi taas ❥!! Se on lempisarjani ikinä. Vaikka olenkin sitä mieltä, että sen olisi voinut lopettaa jo muutama kausi takaperin.. katson sitä silti ja kyynelehdin ja nauran ääneen jokaisessa jaksossa. Olen myös muutaman kuukauden aikana katsonut Frendit alusta alkaen, sillä aina ennen tullut katsottua vain jaksoja sieltä täältä. Ja voih, miksi en ole tehnyt tätä aikaisemmin!? Aivan loistava sarja kyseessä, saa kyllä nauraa maha kippurassa joka jaksossa. Nyt on ollut kumminkin pakko hiljentää tahtia, sillä 7 kausi jo menossa enkä halua sarjan loppuvan! Aloitin myös Gleen alusta, sillä en ole aikaisemmin nähnyt kuin 2 kauden puoleenväliin? Olen kyllä hyvin koukuttunut siihenkin! :D

Harry Potter elokuvat tuli aloitettua alusta ja nyt on enään viimeinen jäljellä! Poikaystävälläni on mennyt ehkä hieman hermot kun hihkun joka välissä "Tiedän miten tämä kohtaus on tehty! Hei mie oon oikeesti koskenu toho! Muistatko ku näytin siulle sen kuvan tuosta?" .. heh. Nyt odottelen sopivaa iltaa milloin pääsisin katsomaan Nälkäpelin viimeisen osan. Pahasti kyllä näyttää siltä etten ehdi koko sarjaa lukea uudestaan ennen leffan katsomista.

Mutta takaisin kirjoihin, katsotaan mitä tuli luettua.

Marraskuussa luetut kirjat:

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa (Neiti Etsivä #3)
Nora Roberts: Ovi sydämeen (Majatalo #3)
J.K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone (Harry Potter #1)
Suzanne Collins: Nälkäpeli (Nälkäpeli #1) uusinta
Rick Riordan: Salamavaras (Percy Jackson #1) uusinta

Yhteensä: 5 kirjaa / 1416 sivua

Olen kyllä tyytyväinen, sillä normaalisti lukutahtini on ollut n. 2 kirjaa kuukaudessa. Ehkä joulukuussa pystyisin vielä parempaan! Katsotaan jaksanko tehdä bloggausta Nälkäpelistä ja Salamavarkaasta, sillä tällä hetkellä mieleni tekee enemmän lukea kuin jyyrätä koneella. Nämä ovat myös kirjoja jotka olen aikaisemmin lukenut joten .. hmm ehkä.. ehkä.

Minulle ensimmäinen Nora Robertsin sarja tuli päätökseen. Tuli haikea fiilis kirjan loputtua (tästä tiedän onko jokin kolahtanut vai ei), mutta on olo jo hieman helpottanut. Katsotaan milloin pääsen uuden Robertsin sarjan kimppuun.. kaksi odottaisi jo hyllyssä.

Harry Potter täytyi lukea Lontoon takia. Ja ah, oli taas niin ihanaa palata rakkaaseen Tylypahkaan. Haluaisin jo aloittaa Salaisuuksien kammion, mutta pakko malttaa vielä hetki! Tämä oli varmasti se paras kirja tässä kuussa luetuista, koska Potter<3. Positiivista myöskin se, että sain innostuksen alkaa lukea englanniksi.

Nälkäpeli töksähteli näin kolmannella lukukerralla, mutta on se silti edelleen yksi suosikeistani. Odottelenkin milloin pääsen seuraavien osien pariin.

Suurin yllätykseni oli kyllä Rick Riordanin Salamavaras. Onneksi annoin tälle sarjalle uuden mahdollisuuden. Tämä oli paljon parempi kuin ensimmäisellä lukukerralla. Odotan seuraavilta osilta paljon ja nekin jo odottelevat minua hyllyssä! Tämän kirjan lukutahti meinasi vain kärsiä, sillä luin tätä enimmäkseen vain sängyssä puhelimen pieneltä ruudulta juuri ennen kuin nukahdin, eli usein max. 10 sivua kerrallaan. Tosin lopun 100 sivua kahlasinkin yhdeltä istumalta. Positiivinen yllätys siis tämä tapaus!

Joulukuulle ei ole kummempia lukusuunnitelmia. Ehkä jatkan kolmea edellä mainitsemaani sarjaa sekä pienennän suurta kirjakasaa jonka olen lainannut kirjastosta. Positiivista olisi myös jos saisin luettua oman hyllyni lukemattomia kirjoja. :)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ! :)