keskiviikko 9. joulukuuta 2015

SUZANNE COLLINS - NÄLKÄPELI


Nälkäpeli #1




Kuva täältä

TÄLTÄKÖ NÄYTTÄÄ TULEVAISUUDEN MAAILMA?

Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistuksesi kehitettiin nälkäpeli. Siinä nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on pelin voittaja.

Nälkäpeli-trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katniss Everdeenin kyvyt joutuvat koetukselle. Hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa...

Tämä oli kolmas kerta minulle kun luin kyseisen kirjan. Nyt voin vain ajatella, että saisinpa takaisin sen hetken kun luin tämän kirjan ensimmäisen kerran. En tule ikinä unohtamaan sitä fiilistä, kun olin saanut luettua tämän kirjan loppuun. En nimittäin laskenut kirjaa hetkeksikään kädestäni ennen kuin viimeinen sivu oli käännetty ja muistan vieläkin järkytykseni kun viimeinen lause kirjassa oli "Ensimmäisen kirjan loppu." En ollenkaan tiennyt kyseessä olevan trilogia. Jouduin elämään tuskalliset pari kuukautta kun odotin seuraavan osan suomennosta...Tämä nyt kumminkin riittää ensimmäisestä lukukerrasta.

Omistan Nälkäpelin pokkarina, joten se mahtui mukavasti laukkuuni lentokoneessa. Tarkoituksena on ollut lukea trilogia pitkään uudestaan, joten ajattelin nyt olevan sopiva hetki virkistää muistia ennen kuin menen katsomaan Matkijanärhi osa 2 elokuviin. Tosin tämän tavoitteen saan kyllä unohtaa, sillä en mitenkään ehdi lukea kahta seuraavaa osaa kuukauden sisällä.

Ensimmäiset ajatukset 10 sivun jälkeen lentokoneessa minulla olivat "Mitä minä oikein luen!?". Tuntui, että teksti vain töksähteli eteenpäin ja oli täynnä kirjoitusvirheitä. Minulla meinasi iskeä paniikki siitä, mitä yhdelle kaikkien aikojen suosikilleni on tapahtunut parissa vuodessa. Ja paniikki siitä, että tämänkö kökkö kirjan kanssa minä nyt sitten Lontoon reissuni vietän. Pohdin tämän töksähtelevyyden johtuvan siitä, että olin viimeisimmäksi lukenut Potteria englanniksi. Minulla kesti ensimmäisen osion verran tottua kirjan kirjoitustyyliin, mutta toisen osion alussa aloin taas muistamaan miksi nautin kyseisestä kirjasta. Onko joku lukenut tämän suomeksi ja englanniksi? Kumpi oli parempi?

Nälkäpelin maailma sijoittuu diktatuuriseen Panemiin, luonnonkatastrofien hävittämään entiseen Pohjois-Amerikkaan. Panemiin kuului alunperin pääkaupunki Capitol ja sen kolmetoista vyöhykettä. Vyöhykkeet järjestivät kapinan pääkaupunkia vastaan jonka seurauksena vyöhyke 13 tuhottiin ja Capitol järjesti vyöhykkeille rangaistukseksi raa'an Nälkäpelin.
Joka vuosi järjestetään uusi Nälkäpeli. Jokaiselta vyöhykkeeltä valitaan Tribuuteiksi yksi tyttö ja yksi poika. 24 osallistujaa sysätään areenalle vaativiin olosuhteisiin, missä nuoret/lapset tappavat toisiaan ja viimeinen hengissä selviytyjä on voittaja. Koko Panem seuraa Nälkäpeliä Tv:stä, eli tämä on "viihdyttävää" tosi-TV:tä.

Päähenkilönä toimii 16-vuotias Katniss Everdeen vyöhykkeeltä 12. Ja ah, ennen niin rohkea ja upea Katniss olikin muuttunut mielestäni ärsyttäväksi ja itsepäiseksi. Okei, oli minulla hyviäkin hetkiä Katnissin kanssa, varsinkin itse nälkäpelin aikana. Mutta välillä teki mieli heittää kirja seinään, niin kovin ärsytti ihastuttava päähenkilömme ajatuksineen ja tekoineen. Peeta taas (toinen hyvin tärkeä henkilö kirjassamme) oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Oikeasti molemmat päähenkilömme ovat hyvin onnistuneita. Kumpikin heistä on aidon oloisia, he tekevät virheitä, ovat pelokkaita ja haavoittuvaisia.

Nautin eniten tässä kirjassa siitä kun ollaan Nälkäpelissä, eli osiot 2 ja 3. Se mitä kaikkea ihminen keksii selviytyäkseen hengissä vaikeissa olosuhteissa on minusta hyvin kiehtovaa. Ja luinkin taas yhdessä hujauksessa areenasta kertovan osion. Monen mielestä kirja on varmasti hyvin ennalta arvattava, mutta minulle se ei sitä ollut ensimmäisellä lukukerralla. Okei varmasti tajusin sen, että kuka sinne Nälkäpeliin joutuu, mutta melkeinpä kaikki muu loppuratkaisua myöten tulivat aivan puskista. Ehkä siksi tämä onkin noussut suureksi suosikikseni. Voi kun vieläkin pystyisin lukemaan kirjoja niin, etten koko ajan arvailisi mitä tuleman pitää ja saisin kokea yllätyksellisiä loppuratkaisuja.
Minusta Collins on luonut upean maailman. Hyvin erilainen kuin esim. Rowlingin Potter maailma, mutta samalla tavalla hyvin kiehtova. Nälkäpelin maailma on vain paljon julmempi ja raakamaisempi. 

Muutama vuosi sitten kun olin aivan Nälkäpelin lumoissa, pakotin ystäviäni lukemaan Nälkäpelin ja vertasin tätä jopa Harry Pottereihin. Nyt tietysti olen sitä mieltä, ettei tämä millään voi voittaa Pottereita, sillä Potter huumani ei ole ikinä laskenut. Olen aina ennen arvostellut tämän kirjan 5 tähdellä,  joten tämä raastoi hieman sydäntäni kun jouduin antamaan 4 tähteä. Huomasin kolmannella lukukerralla paljon sellaista kirjasta mitä en ennen ollut ajatellut. Hieno teos tämä on edelleenkin ja suosittelen oikeasti kaikkia lukemaan tämän trilogian.. Tai ainakin tämän ensimmäisen osan. :)

Arvosana: 
Teos: Nälkäpeli
Kirjailija: Suzanne Collins
Sivuja: 389 (pokkari)
Kirjasarja/Trilogia: Nälkäpeli #1
Kustantaja: WSOY pokkari
Mistä: Oma kirjahylly


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ! :)