maanantai 31. lokakuuta 2016

OKKLUMEUS-LUKUHAASTEEN KOONTI


Sain oikeastaan tasan vuosi sitten ajatuksen ottaa Potterit lukuun uudestaan (taas kerran). Luinkin kaksi ensimmistä osaa vuoden 2015 lopussa. Sain vielä suuremman syyn jatkaa projektiani, kun 14. tammikuuta Britanniasta kantautui suru-uutisia. Alan Rickman, joka näytteli Harry Potter-elokuvissa professori Kalkarosta oli kuollut. Rickmanin muistoa kunnioittaen Hyllytontun höpinöitä-blogissa järjestettiin Okklumeus-lukuhaaste.

Tarkoituksenani oli tietenkin lukea sarja loppuun ja muutama kirja liittyen Potterin maailmaan, jotta saavutan haasteen viimeisen tason. Tähän tavoitteeseen en päässyt, mutta se ei haittaa minua. Jatkan Pottereiden lukemista silti, vaikka haaste päättyykin tänään 31.10 kun Lily ja James Potterin kuolemasta on kulunut 35 vuotta.

Lukutasot olivat seuraavat:

0 kirjaa: Ankeuttaja. (Ankeuttajat eivät osallistu arvontaan.)
1 kirja: Jästi.
2 kirjaa: Surkki.
3 kirjaa: Kotitonttu.
4 kirjaa: Huispaaja.
5 kirjaa: Aurori.
6 kirjaa: Albuksen kaartilainen,
7 kirjaa: Tylypahkan rehtori.
8 kirjaa tai enemmän: Taikaministeri

TASO JONKA SAAVUTIN:

HUISPAAJA

KIRJAT JOTKA LUIN:

Harry Potter ja Feeniksin kilta

Olen ihan tyytyväinen tulokseeni ja nautin joka hetkestä Pottereiden parissa. Tosin Huispaus kautta aikojen oli hieman tylsää luettavaa, enkä siitä ikinä jaksanut edes blogata kun sanottavaa olisi ollut hyvin vähän. Feeniksin killasta tulen tekemään oman postauksen vielä lähiaikoina. Nyt jätän Potterit noin kuukaudeksi tauolle (ehkä) ja jatkan niiden parissa taas joulukuussa! Kiitos vielä haasteen järjestäjälle! Tämän tyylisiä haasteita lisää! :)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ! :)