keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

10 OMAN HYLLYN ODOTETUINTA 2017


Mitäpä sitä vitkuttelemaan tämän postauksen kanssa, vapaapäivät ovat harvassa ja nyt oli sopivasti aikaa valita nämä kirjat. Tässä siis hyllyni 10 sellaista kirjaa, joihin tekisi mieli tarttua nyt ja heti. Palaan tähän listaan sitten ensi vuoden huhtikuussa ja katson montako näistä tuli oikeasti luettua! Oli taas älyttömän vaikeaa valita vain 10 kirjaa, kun hyllyssä n. 200 lukematonta.... i know, ihan järkyttävä määrä.

 J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia
Luin Sormuksen ritarit muutama vuosi sitten ja olen halunnut jatkaa tätä sarjaa siitä lähtien. Elokuvatrilogia on yksi suosikeistani, joten odotan tätä älyttömästi! Ja löysin vasta tämän toisen osan 3 eurolla hyllyyni. Nyt kun vielä näillä kansilla löytäisi jostain 1 ja 3 osat.

Stephanie Garber: Caraval
Tämä kirja on pyörinyt alkuvuodesta lähtien kaikkialla ja aihekin vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Elina Pitkäkangas: Kuura
Hävettää ihan etten vieläkään ole tarttunut tähän! Voitin kirjan arvonnasta viime vuoden puolella ja oon himoinnut tätä siitä lähtien. Kirjan kansikin on niin sanoinkuvaamattoman kaunis! Kirja on myös mukana #hyllynlämmittäjä-haasteessa joten toivon todella, että tartun tähän pian.

Marissa Meyer: Cinder
Tää oli mukana viime listauksessakin. Luin tätä viime kesänä n. 100 sivua ja nyt on ollut jo hetken fiilis, että haluan yrittää uudelleen!

Neal Shusterman: Unwind
Tämä saapui hyllyyni muutama viikko sitten. En ole aivan rakastunut tuohon kirjan ulkonäköön, mutta itse tarina vaikutta hyvin mielenkiintoiselta!

V.E. Shwab: A Darker Shade of Magic
Viime Lontoon reissun ostos! Tämänkin lukemista olen odotellut jo kaaauan! Ja en ole lukenut tästä melkein mitään negatiivista!

Jenny Han: To All the Boys I've Loved Before
Kyseinen kirja on oleillut hyllyssäni jo yli vuoden. Sarjan kolmas osa ilmestyy pian (ellei jo ilmestynyt?) ja näin ollen kirja on ollut mielessäni paljon. Haluan jo lukea tämänkin!

Nicola Yoon: The Sun Is Also a Star
Tämäkin tarttui mukaan ihanasta Lontoolaisesta kirjakaupasta viime marraskuussa. Tämän kansi on taas ihan super ihana.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Aloitin tätä jo vähän aikaa sitten yhden kappaleen verran, mutta kirjaston kirjat kiilasivat edelle. Tämä pääsi jo toistamiseen listalle mukaan, mutta toivottavasti ensi listalta tätä ei enää löydy ja olen onnellisesti tämän lukenut!

Becky Albertalli: The Upside of Unrequited
Noh.. tätähän ei koko kuvasta edes löydy kun tää on vasta postissa matkalla mun luo. Mutta heti kun se tuosta luukusta tipahtaa niin haluan tän luvun alle! Albertallin aiempi kirja oli nimittäin viime vuoden lemppari.

Ehdotuksia mihin tarttua seuraavaksi? Mitä kirjaa itse odotat tällä hetkellä kaikista eniten?

6 kommenttia :

  1. Kannatan A Darker Shade of Magicia! Itse odottelen juuri parhaillaan viimeistä osaa saapuvaksi postista. Omasta mielestäni ainakin ihan älyttömän hyvä, ja viihdytävä sarja, jonka lukee vauhtiin päästyään tosi nopeesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en meinaa malttaa odottaa et pääsen tarttumaan tähän. :DD

      Poista
  2. Pitäisi kyllä itsekin ehkä katsastaa miten tuli luettua omalta listalta ja tehdä sitten uusi :) Listaltasi olen lukenut ainoastaan Kaksi tornia joskus aikoinaan. Minä jouduin metästämään noilla kansilla ekaa osaa vuosia, ennenkuin vihdoin tärppäsi :'D Nyt on vihdoin koko sarja koossa! Kuura ja Unwind on sellaiset jotka kovasti kiinnostaa noista muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee vaa! Näitä on hauska lukea :) Haluaisin Sormusten Herrasta -trilogian erillisinä kirjoina, kun se kaiken kattava painos on kunnon järkäle, ettei sitä jaksa pitää edes kädessä. :D

      Poista
  3. Just tänään tilasin A Darker Shade Of Magicin! Se kiinnostaa kyllä tosi paljon. Näistä en ole lukenut kuin tuon Kaksi tornia ja siitäkin on jo yli 10 vuotta aikaa, pitäisi lukea jo uudelleen... Mä tein tällaisen vastaavan koosteen alkuvuodesta, mutta just nyt odotan eniten, että pääsen lukemaan Margaret Atwoodin The Handmaid's Talen!

    Haastoin sut muuten tägiin :)
    http://bookishteaparty.blogspot.fi/2017/04/thrice-read-tagi-ja-hieman-kuulumisia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A Darker Shade Of Magic kiinnostaa kyllä ihan älyttömästi muakin! Aika kärkipäässä näistä kymmenestä kirjasta. :D Pitääkin käydä tsekkaa se sun kooste, kun en enää muista mitä siinä oli, vaikka varmasti oon sen kyllä lukenut. :D
      Atwoodin kirjan pitäisi itsekin lukea!! Kiitos muistutuksesta!

      Ja kiitos haasteesta. Yritän tässä joku kaunis päivä pohtia vastauksia noihin kysymyksiin. :D

      Poista

Kiitos kommentista ! :)