perjantai 6. heinäkuuta 2018

VUODEN TOISEN NELJÄNNEKSEN LUETUT

Nyt ollaan jo niin pitkällä kesässä, että ollaan jo käännetty kalenterin sivu heinäkuulle. Edessä häämöttää Ruisrock viikonloppu, jonka jälkeen koittaa paluu töihin. Viimeeksi kun listailin vuoden ensimmäisen neljänneksen luettuja, olin aloittamassa työharjoittelua kirjastossa. Nyt sekin ihana kymmenen viikkoa on takanapäin ja kaipuu oman alan töihin on suuri. Olin harjoittelun jälkeen kotikotona reilu pari viikkoa ja tarkoituksena oli lukea paljon kirjoja. Kirjaimellisesti kannoin mukanani yhden Ikean kassin kirjoja, sillä vaihtoehtoja  piti olla ja aikaa lukemiselle riittämättömiin. Tosiasiassa olin unohtanut tulevat jalkapallon MM-kisat, ja monta tuntia päivistä menikin jalkapalloa katsoessa. Enimmäkseen tuli luettua mangaa siinä ohessa (koska kyllä, sain itseni silloin keväällä innostumaan mangasta). Nyt on kuitenkin hieman levätty ja jaksaa loppukesän toivottavasti touhuta ja tehdä töitä. Toivon mukaan aikaa lukemisellekin jää töistä ja muista menoista huolimatta.

Katsotaan mitä tuli luettua huhti-kesäkuussa.

10-21. Kanata Konami: Chi's Sweet Home: Oma koti kullan kallis, osat 1-12
23. Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta 1
24-31. Kaoru Mori: Emma, osat 1-8
32. J.K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone
34. Hiromu Arakawa: Fullmetal Alchemist 1
35. Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja
39. J.K. Rowling: Tästä alkaa elämä
40. Maria Veitola: Veitola
42. Matthew Sturges: Thor - Season One
43. Hoshino Natsumi: Neiti Koume, tiikeriraita 2
45. Vesa Sisättö: Ulkomaisia nuorten tieteis- ja fantasiakirjailijoita
46. Mira Mallius - Mutzi

Tämä toinen neljännes oli paljon parempi kuin ensimmäinen, vaikka en vieläkään ole täysin tyytyväinen omaan lukemiseen. Sarjakuvat ja mangat houkuttelevat tällä hetkellä todella paljon ja viihdyinkin älyttömän hyvin Chi kissan parissa 12 osaisen mangasarjan verran. Emma-sarja on vielä hieman kesken, mutta olen nauttinut siitäkin ja niiden kirjojen tunnelmasta. Rainbow Rowell ja Sarah J. Maas taitavat olla ainoat ketkä ansaitsevat tästä sakista täydet 5 tähteä. Mutta heti perässä tulee Veitolan kirja, joka oli muuten aivan mahtava äänikirjana kuunneltuna! Lämmin suositus vielä Nevermoorille, huikea sarjan avaus! Joukon perää pitävät Thor sekä Mutzi, enkä niistä taida saada edes postausta aikaiseksi.
Koska mangaa ja sarjakuvia tulee luettua todella paljon, saan ensimmäistä kertaa ikinä 50 luettua kirjaa vuodessa. Nostin Goodreadsin tavoitteen nyt 60 kirjaan, mutta voi olla, että joudun vielä syksyllä uudestaan nostamaan sitä.

Katsotaan vielä lopuksi etenemistä lukuhaasteissa..

SARJAKUVA HAASTE: 31 LUETTUA

YA-LUKUHAASTE: 5 LUETTUA (Bingo taitaa silti jäädä saamatta)

JATKUMO: 5 LUETTUA

PRINSESSOJA JA ASTRONAUTTEJA: 30 LUETTUA (jos lasken mangat mukaan)

HYLLYNLÄMMITTÄJÄ: 0 HAHA EI VOI KUIN NAURAA :DDD

HELMET-LUKUHAASTE: 18/50

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ! :)