keskiviikko 24. tammikuuta 2018

KATHARINE MCGEE - TUHAT KERROSTA: PUDOTUS

Ihan luvattoman kauan taas tämäkin kirja sai hyllyssäni pölyttyä. Rehellisesti vuoden päivät. Luin Otavan katalogista silloin reilu vuosi sitten tästä kirjasta ja kiinnostuin älyttömästi. Sitten tein suuren virheen, nimittäin luin muutaman kirja-arvostelun (en sanatarkasti, hieman silmäillen) ja odotukset kirjaa kohtaa lässähtivät. Mitä tästä opimme... En enää lue kirjojen arvosteluja siinä vaiheessa, jos ne odottavat lukemattomana jo omassa hyllyssä. Koska vaarana on se, että lukemattomaksi ne myös jäävät.

Eletään vuotta 2118 Manhattanilla New Yorkissa. 25 vuotta aiemmin New Yorkiin rakentui ensimmäinen Torni, Torni joka on tuhat kerrosta korkea (4 kilometriä). Ylimmässä kerroksessa asuvat kaikista rikkaimmat ja lellityimmät nuoret vanhempiensa kanssa (tai ilman heitä), kun taas alimmissa kerroksissa asuu kaikista köyhimmät asukkaat. Torni ei ole vain pelkästään asuintaloja täynnä vaan Tornin sisältä löytyy niin kouluja, sairaaloita, keinotekoisia puistoja, kauppoja, hotelleja kuin ravintoloitakin. Eli käytännössä tuhanteen kerrokseen mahtuu kokonainen kaupunki. Kirja seuraa erilaisten nuorten elämää Tornissa ja ääneen pääsee yhteensä viisi henkilöä. Näiden viiden nuoren tarinan mukana lukijalle avautuu käsitys siitä, millaista on elää tornissa, jossa asuinkerroksesi määrittelee sosiaalisen statuksesi.

Avery on ylimmän kerroksen tyttö, jolla on kaikkea mistä muut saattavat vain uneksia. Avery on geneettisesti täydelliseksi suunniteltu vanhempiensa DNA:sta ja hänellä on rakastavat vanhemmat sekä adoptoitu veli Atlas. Leda taas on Averyn paras kaveri, joka on ollut koko kesän katkaisuhoidossa pahan lääkeaddiktion takia. Leda ei ole kertonut ystävälleen katkaisuhoidosta mitään, eikä myöskään sitä, että on vaarallisesti ihastunut hänen veljeensä Atlasiin.

Rylin asuu 32. kerroksessa pikkusiskonsa kanssa ja heidän äitinsä on kuollut vuosi aiemmin. Rylin on jättänyt koulunsa kesken ja tekee kokopäiväisesti töitä mahdollistaakseen siskonsa koulunkäynnin ja huoltajuuden. Vuokrat ovat rästissä ja Rylin tekee epätoivoisia siirtoja elämässään yrittäessään hallita kaaosta. Watt taas on ainut poika, jonka näkökulmasta tarinaa päästään seuraamaan. Watt on keskikerroksen asukas, joka tekee hakkerin hommia tienatakseen rahaa itselleen ja perheelleen. Watt on luonut laittoman kvanttitietokoneen ja jos hän jää siitä kiinni, hän voi unohtaa mahdollisuutensa yliopistossa opiskelusta ja edessä häämöttäisi vankila.

Eris on yksi Averyn hyvistä ystävistä ja asuu ylimmissä kerroksissa. Hänen vanhempiensa tiet kuitenkin erkanevat ison salaisuuden paljastuttua ja Eris joutuu muuttamaan äitinsä kanssa 103. kerrokseen. Eris joutuu opettelemaan pois tuhlailevasta ja glamouria täynnä olevasta elämäntyylistä, mutta samalla hän oppii itsestään paljon ja tapaa rakkauden. Eris oli yksi suosikeistani, kenen lukuja oli mielekästä lukea!

Pidin kirjan ideasta ja siitä, kuinka nuorten tarinat punoutuvat yhteen. Odotin kuitenkin hieman enemmän dystooppisen maailman kuvailua ja elementtejä, sillä nyt kaikki tiedonmuruset jäivät vain pintaraapaisuiksi. Olisin kaivannut vielä enemmän mm. sitä, että nuoret käyttäisivät tulevaisuuden laitteita. Kirja keskittyi pääsääntöisesti nuorten väliseen draamaan ja sen ylläpitämiseen. Mutta ei siinä, oli kirja ihan älyttömän koukuttava silti!

Näen kyllä kirjan viat ja heikkoudet, mutta mun mittapuulla kirja on hyvä silloin kun se jaksaa pitää otteessaan eikä sen lukemista malttaisi lopettaa. Eikä tämä kirja saanut ärsyyntymään... paitsi ehkä Averyn ja Ledan kappaleet. Varsinkin Ledan. Leda oli super ärsyttävä ja Avery jäi mielestäni liian pinnalliseksi hahmoksi. Yksi suosikki TV-sarjoistani tuli myös mieleeni tätä lukiessa, nimittäin Gossip Girl. En siis ihmettele, miksi tämäkin sai koukuttumaan ja jatkoa en malttaisi odottaa ollenkaan! Onneksi sitä on kuulemani mukaan huhtikuussa saatavilla suomeksi. Ja mikä parasta, tästä ollaan tekemässä TV-sarjaa (en tosin saanut selville, onko tekeminen pistetty jäihin tai milloin ensimmäisen kauden pitäisi ilmestyä).

Teos: Tuhat kerrosta: Pudotus
Alkuperäinen nimi: The Thousandth Floor
Ilmestynyt: 2016 | Suomennos: 2016
Kirjailija: Katharine McGee
Sivuja: 446
Kustantaja: Otava
Arvostelukappale

Takakannesta:

Manhattan vuonna 2118:
taivaita tavoitteleva
1000-kerroksinen pilvenpiirtäjä

Tulevaisuuden New York on uutta luova, unelmia toteuttava kaupunki jota sävyttävät rakkaus, valheet, luksus ja skandaalit. Maailman kuuluisimmassa supertornissa asuvat nuoret navigoivat läpi julkisuudenhuuruisen elämän. Pilvenpiirtäjän huipulla, kaikkien yläpuolella asuu nuori nainen, joka on geneettisesti suunniteltu täydelliseksi. Hänellä on kaikki - paitsi juuri se mitä hän eniten haluaisi.

Koukuttava trilogian avaus on energinen ja elämää sykkivä, säkenöivä visio tulevaisuudesta, jossa kaikki on mahdollista - jos tahtoo tarpeeksi.

10 kommenttia :

  1. Hitsi sentäääääään, pitäisköhän tää hakee kirjastosta * __ *

    VastaaPoista
  2. Mulla tuli myös Gossip Girl -fiilikset niistä nuorten sankareiden touhuista <3

    VastaaPoista
  3. Mitenkäs tällänen on mennyt multa ihan kokonaan ohi. Pakko kai hakea kirjastosta kuulostaa sen verran kivalta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tämä kyllä koukuttavaa luettavaa, joten suosittelen lämpimästi :)!

      Poista
  4. Normaalisti en tämänkaltaisesta kirjasta innostu, mutta jostain syystä odotan jo toisen osan ilmestymistä suomeksi:'D

    VastaaPoista
  5. Luin tän kirjan suunnilleen vuosi sitten ja tykkäsin kyllä tosi paljon! :) Mua kans ärsytti tuo Leda tosi paljon, en varmana tulis toimeen sen kanssa oikeassa elämässä :D Mun pitää varmaan lukea tää vielä uusiks ennen toisen osan ilmestymistä, koska joitakin yksityiskohtia multa on tässä vuoden aikana päässyt unohtumaan. Mä niin toivon, että tästä tulee myös tv-sarja, koska tätä kirjasarjaa olis tosi mielenkiintoista päästä seuraamaan myös tv:n välityksellä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen uudelleen lukua! Musta tuntuu, että alan jo nyt itse unohtamaan osan asioista ja vasta luin tämän. :D Ja Leda oli kunnon hirviö muija.. Tosin hyvin tyypillinen YA-kirjojen inhokki hahmo.

      Poista

Kiitos kommentista ! :)