perjantai 4. marraskuuta 2016

VINOPINO KIRJOJA TÄYTTÄÄ 1V!



Vuosi sitten kun ulkona oli kylmää ja pimeää minä linnottauduin kotiini lueskelemaan kirjablogeja. Hetken mielijohteesta päätin kyhätä itsekin sellaisen kasaan. En ikinä ajatellut, että tätä kukaan oikeasti jää lukemaan. Pääpointti oli, että teen blogia vain itselleni. Halusin paikan missä voin höpötellä kirjoista (ja kaikesta muusta), sillä pelkkä Goodreads ei tuntunut riittävän. Näin lyhyesti sanottuna, onneksi päätin tehdä tämän!

Oikeasti blogisynttärit olivat toissapäivänä 2.11, mutta aina arki ei anna periksi ja koneelle pääseminen on mahdotonta. Olen muutenkin hyvin vaihtelevasti postaillut tänne. Kesällä blogi oli ihan kuihtumisen partaalla, kun sisältöä ei meinannut tulla. Nyt olen taas hieman ottanut itseäni niskasta kiinni! Kertaakaan en ole blogia mielestäni unohtanut ja tästä on tullut niin rakas harrastus, josta en aio luopua!

Se miksi olen varmasti jaksanut ehkä näinkin pitkälle, on ihan teidän lukijoiden ansiota! Uskoisin, että into bloggaamiseen olisi lopahtanut jos teitä ei olisi. Sillä ollaan nyt ihan rehellisiä, kyllähän se lämmittää mieltä kun saa kommenttia blogiinsa. Tai näkee, että tätä oikeasti luetaan! Joten KIITOSKIITOSKIITOS teille kaikille lukijoilleni ja kommentoijille! En ikinä uskonut, että teitä olisi noinkin paljon

Tein itselleni blogin perustamisen jälkeen Twitter-tilin. Siellä höpöttelen niitä lyhyempiä juttuja mitä lukemiseen ja muuhun elämääni kuuluu. Se on paikka johon kirjoitan silloin kun pitkän blogitekstin väsääminen ei onnistu.

Seuraavaksi vähän tilastoja!

  • Rekisteröityneitä lukijoita on bloggerin puolella 47. wau!
  • Kirjoitin vuoden aikana 50 postausta, joista 23 oli kirja-arvioita ja loput koosteita, maratooneja ym. höpinöitä.
  • Sivujen katseluja on tällä hetkellä kertynyt 4 917.
  • Julkaistuja kommentteja (joista osa tietenkin minun) 184

5 luetuinta postausta:

Listasin minua kiinnostavat kirjat tulevalta vuodelta. 

Tein muissakin blogeissa liikkuneen TOP10-listan omista lukemattomista kirjoista, mitkä kiinnosti sillä hetkellä eniten lukea.

Kyselin e-kirjoista teiltä lukijoilta vinkkejä ja mielipiteitä.

Kerroin mitä kirjoja olin hommannut. Tämä bloggaus sai myös ehkä hieman huomiota, kun kerroin kaltoinkohdeltujen kirjojen saapumisesta.

Tämä bloggaus oli kauan viimeisin bloggaukseni, kun elelin hiljaiseloa kesällä.


Blogiini ei olla päädytty mitenkään hassuilla tai oudoilla hakusanoilla. Pääasiassa tänne on päädytty muiden blogien kautta. :D

Ajattelin aiemmin, että blogisynttäreiden kunniaksi muokkaisin blogini ulkoasua. Olen itse NIIN kyllästynyt tähän. Ulkoasun vaihtaminen vie vain suunnattomasti aikaa. Pieni pelko myös elää minussa, että onnistun vain pilaamaan kaiken. :D Katsotaan jos kuitenkin löytäisin jostain motivaatiota ja aikaa ryhtyä tähän urakkaan. 

Lopuksi haluan vielä kerran kiittää teitä lukijoita. Tiedän, etteivät kirja-arvosteluni ole mistään upeimmasta päästä ja tavallaan ehkä etsin vieläkin sitä omaa luontaista tapaa kirjoittaa. Ihan hävettää lukea joitain vanhempia (ja ei niin vanhoja) omia postauksia. :D Bloggaustahtini on ollut hyvin epämääräinen ja blogi ainakin kesällä kärsi hiljaiseloa. Kesällä myös kaikki saamani haasteet ja palkinnot jäivät tekemättä, joten ANTEEKSI kaikille ketkä minut haastoi enkä niihin ikinä vastannut vaikka lupailin. Lupaan parantaa tapani tässä! Mutta silti, te lukijat jaksatte edelleen lueskella minun jorinoitani ja jaksatte jopa kommentoida! Joten suuri kiitos<3




28 kommenttia :

  1. Paljon onnea blogillesi! Tuo ulkoasuun kyllästyminen on niin tuttua ja sitä haluaa muuttaa vähän liiankin usein: tälläkin hetkellä teen pieniä muutoksia:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja niinpä! Tosin nyt kyllästymistä itselläni kestänyt jo varmaan lähemmäs puoli vuotta :D Joten kohta on jo aika tehdä jotain!

      Poista
  2. Superonnittelut 1-vuotiaalle blogillesi ja tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon onnea! Sinulla on kiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! Lämmittää aina mieltä kuulla, että joku tykkää siitä mitä teen :)

      Poista
  4. Onnea yksivuotiaalle myös tuleville vuosille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! :) Toivotaan, että tulevia vuosia on paljon!

      Poista
  5. Onnittelut 1-vuotiaalle blogille. :)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea yksivuotiaalle! Blogimme ovat miltei samanikäiset, omani on muutaman kuukauden vanhempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomasin itsekin tämän kun sinun blogisi täytti vuoden! :D

      Poista
  7. Huisisti synttärionnea! Mä tunnustan tässä heti, että blogisi on yksi mun suosikeista <3 :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja ää, ihana kuulla<3 Tosin samat sanat voin sanoa siulle ja siun blogille ;)

      Poista
  8. Onnea! ♥ Ensimmäinen vuosi on blogin kanssa vaikein, sen jälkeen ainakin itselläni tuntunut paljon helpommalta. Toivon monia kirjallisia vuosia sinulle ja blogillesi. Minun blogini on ollut nyt parin vuoden ajan muutumaton ulkoasultaan, mutta alussa kyllästyin ulkoasuun ja vaihdoin sitä monta kertaa lyhyelläkin aikavälillä. Muutos on välillä ihan hyvästäkin ja jos tuntuu, että kaipaa jotain uutta, kannattaa testailla, muutoksia ei kuitenkaan tarvitse tallentaa jos jokin ei tunnukaan omalta. Nykyään on niin ihania valmiita blogipohjia ja ohjelmia, joilla voi itsekin luoda helposti omannäköistä. Tsemppiä, jos päätät laittaa blogin remonttiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Näin olen kuullut.. Nyt on se ensimmäinen vuosi selätetty! Toki varmasti riippuu elämäntilanteestakin, että milloin blogin on kyhännyt kasaan. Itselläni onneksi sama tilanne kuin vuosi sitten, joten ei tästä bloggaustahdista ainakaan toivottavasti taantumassa olla. :D
      Tuntuu, että olen nykyään ihan surkea tietotekniikan kanssa. Ja minulle ei olisi mahdottomuus onnistua hävittämään nykyinen ulkoasu uusia testaillessa :D Toivottavasti remontti saapuisi pian!

      Poista
  9. Onnea yhdestä vuodesta - siitä se lähtee ;)

    VastaaPoista
  10. Onnea ensimmäisestä vuodesta! :) Mullakin on jo kahtena kesänä käynyt kuihtuminen blogin suhteen, mutta into on hommaan on tullut takaisin. Näin syksyisin on ihana käpertyä vilttiin hyvän kirjan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Niinpä! Itse en paljoa ehtinyt olla kotona kesällä, enkä osaa blogata muun kuin oman läppärin kanssa. :D Katsotaan kuinka käy ensi kesänä!

      Poista
  11. Onnea yksivuotiaalle ^^ Btw, uteliaana otuksena oli pakko käydä kurkkaamassa tuo "kaltoinkohdeltujen kirjojen tapaus". Itse tilaan kirjat oikeastaan aina Suomalaisesta (varmaan ne bonukset motivoivat vähän liiankin innokkaaseen osteluun) enkä ole onneksi saanut yhtäkään pahoinpideltyä opusta. Tosin kerran ne yrittivät lähettää jonkun Marimekon historiikin vaikka olin tilannut ihan kunnon fantasiaa - asia ratkesi silloin parilla puhelinsoitolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsehän en ole tuon episodin jälkeen sieltä tilannut :D Johtunee nimenomaa tuosta, että tulevat kirjekuoreen pakattuna.. Tai minulle ainakin tuli. Ja samoin suomalainen on myös mielestäni kallein :D Bookdepository ja Adlibris ovat kyllä kovassa käytössä! :D

      Poista
  12. Paljon onnea blogisynttäreiden johdosta! <3 Älä turhaan ota paineita kirjoittamisesta, jokaisen blogi on omannäköisensä ja sehän se rikkaus tässä hommassa on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Sitä vaan tuppaa olemaan välillä vähän ankara itselleen :D mutta olet kyllä oikeassa, jokaisella on se oma tyyli ja tapansa ja se on se rikkaus :)

      Poista

Kiitos kommentista ! :)