perjantai 18. maaliskuuta 2016

SUZANNE COLLINS - VIHAN LIEKIT

Nälkäpeli #2
Sisältää spoilereita edellisistä osista.


kuva täältä
EDESSÄ ON KAIKKIEN AIKOJEN PELI...

Nälkäpeli on ohi, mutta kärsimys ei. Juuri ennen koko maan kattavaa voitonkiertuetta, jolle voittajapari pakotetaan, presidentti Snow tekee epämiellyttävän vierailun Katnissin kotiin. Hän syyttää tyttöä siitä, että tämän käytös pelissä yllyttää ihmisiä kapinaan. Lisäksi hän on saanut vihiä, että Katnissin ja Peetan suhde olikin tekaistu. Voiko heidän kihlautumisensa yleisön edessä vielä pelastaa tilanteen?

Mikä loistava kirja! Luin ensimmäisen osan Nälkäpelistä viime vuoden lopussa ja tämä on kolmas kerta kun luen kyseistä sarjaa. Voi kun olisinkin ensimmäisen lukukerran jälkeen kirjoittanut sarjan herättämiä ajatuksia ylös, sillä tottakai tämän hetkiset fiilikset ovat paljon laimeammat. Ensimmäisen osan lukeminen tökki kolmannella lukukerralla ja annoin sille siksi neljä tähteä. Nyt voin vain todeta, että en ollut Nälkäpelille sopivalla fiiliksellä ensimmäisen osan parissa. Tämä toinen taas.. noh, nautin tästä täysin rinnoin! Tämä ei tökkinyt sitten lainkaan. En menettänyt hermoja Katnissiin kertojana Vihan liekeissä kertaakaan. Tämä vain oli pelkkää mahtavuutta koko kirja.

Nälkäpeli ei lopu koskaan. Painajaiset Nälkäpelistä seuraavat Katnissia kotivyöhykkeelle, eikä hän siksi saa nukuttua. Melkeinpä heti kotiutumisen jälkeen on alettava valmistautumaan voittajien kiertueelle vyöhykkeiden läpi. Katniss ja Peeta joutuvat kohtaamaan kuolleiden tribuuttien perheet ja surun. Joudutaan myös elämään jatkuvassa pelossa. Pelko kapinan kasvamisesta, pelko presidentistä ja hänen teoistaan, pelko siitä onko kukaan koskaan turvassa. Ja miten ihmeessä presidentti voi tietää kaiken? Kun voittajakiertue on ohi, Nälkäpelin ei silti anneta unohtua. Kiertueen jälkeen koko Panemille paljastetaan 75. Nälkäpelin (eli neljännesjuhlan) erikoisuus. Edellisessä neljännesjuhlassa osallistujia oli 24 sijaan 48, joten jotain erikoista on luvassa tässäkin juhlavuodessa.

Peeta on kyllä ehdoton lempparini tässä kirjassa. En meinannut kestää Katnissin ja Peetan viileitä välejä kirjan alussa. Meinasin tulla hulluksi. Tosin Gale sai minut hermostumaan vielä enemmän. Gale voisi painua hitoille ja jättää Katnissin rauhaan.. tätä mieltä minä olen (koska Peeta <3). Ja jos nyt puhutaan kirjan aiheuttamista tuntemuksista, niin pakko mainita presidentti Snowsta. Presidentin julmuus tulee entistä enemmän esille tässä osassa sekä presidentti aiheuttaa minussa vielä näin kolmannellakin lukukerralla kylmät väreet. Harmittaa tosin, että oman mieleni tuottaman hirvittävän presidentin tilalle on nykyään tullut elokuvissa Snowta näyttelevä Donald Sutherland.

Tässä on dystopia jota suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan. Tätä parempaan dystopiaan en ole törmännyt. Tosin eipä ole dystopiaa hirveästi tullut edes luettua (vielä). Mutta Divergentin eli Outolinnun tämä ainakin voittaa 6-0. Minulla olisi toki enemmänkin sanottavaa tästä kirjasta, mutta en halua spoilata teitä ketkä ette ole kirjaa lukeneet tai elokuvaa nähneet (Onko teitä vielä?!).


Arvosana: 
Teos: Vihan liekit
Kirjailija: Suzanne Collins
Sivuja: 412 (pokkarissa)
Kustantaja: WSOY
Kirjasarja/Trilogia: Nälkäpeli #2
Mistä: Omasta hyllystä


2 kommenttia :

  1. Tämä on ehdottomasti yksi lempikirjoistani. Pidän myös Peetan hahmosta, koska hän on niin fiksu ja sydämellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hyvä kirja! Yksi omista lempikirjoistani myös :)

      Poista

Kiitos kommentista ! :)