HOLLY BOURNE - MITÄ TYTÖN TÄYTYY TEHDÄ?

Nämä ovat niitä haikeita hetkiä, kun suljet kannet trilogian viimeisestä osasta. Se oli sitten siinä. Holly Bourne ja hänen vanhatpiikansa Evie, Amber ja Lottie. Voi kuinka kaipaankin teitä jo nyt. Jos joku ei vielä tiedä mistä tämä Holly Bournen Normaali -trilogia kertoo, niin aiempien osien postaukset löydät tästä.

Trilogian viimeinen osa Mitä tytön täytyy tehdä? kertoo Lottiesta. Tytöillä on viimeinen vuosi lukiota käynnissä ja Lottie yrittää suoriutua edelleen kaikista aineistaan kiitettävästi sekä samalla valmistautua Cambridgen yliopiston haastatteluun. Tuo haastattelu täytyisi onnistua, sillä Lottien ja hänen vanhempiensa unelma on se, että Lottiesta tulee vielä jotain suurta. Pääministeri esimerkiksi. Ja hyvään yliopistoon pääseminen on tämän päämäärän tavoittelemisessa kaikista tärkeintä. 

Evie, Amber ja Lottie perustivat keskenään Vanhojenpiikojen kerhon, jossa keskustellaan feminismistä ja siitä mitä epätasa-arvoa maailmassa onkaan. Tyttöjen kerho on laajentunut koulussa suuremmaksi parinkymmenen tytön FemSoc kerhoksi. Lottie on kyllästynyt siihen, miten seksismiä esiintyy kaikkialla ja se tuntuu olevan kaikista ihan fine. Ja eräänä päivänä Lottie haluaa sytyttää jotain suurta. Niinpä Lottie päättää aloittaa kuukauden mittaisen projektin, jossa hän aikoo tuoda esille kaiken epäreiluuden mitä tahansa sukupuolta kohtaan. 

Ihailen edelleen Bournen taitoa kirjoittaa ja sitä kuinka aikuinenkin voi viihtyä tämän sarjan parissa. Kirjat sisältävät huumoria ja vakavia asioita sopivissa määrin. Mä en todellakaan itke aina kirjoja lukiessa, mutta Bourne kyllä saa itkemään ja nauramaan ääneen. Ja kuinka vahvoja hahmoja hän onkaan luonut. Toivoisin, että olisin saanut tutustua jo 10 vuotta sitten näihin hahmoihin. Ja toivon, että mahdollisimman moni nuori näitä nyt lukisi.. eikä tekisi pahaa aikuisillekaan. 

Onneksi Gummerus kuuli hiljaisen toiveeni. Eli juuri kun voivottelin tämän kirjan päätyttyä Goodreadsissa, että suomennettaisiinpa Bournea lisää, niin tuli ensi kevään katalogista tieto. Bournea saadaan lisää, mutta tällä kertaa aikuisille suunnattua kirjallisuutta! JEEE! Ja onhan mulla vielä lukematta Bournen ns. "minijatko" tälle trilogialle ...Ja onnellista uutta vuotta?. Mutta tälle mulla ei ole suuria odotuksia. Ihan vain koska se on niin lyhyt. 

He antoivat minun itkeä kaiken ulos. Koska he tiesivät, että sitä minä tarvitsin. Koska he ovat niin mahtavia siinä suhteessa.

Siskoni jotka eivät ole siskojani.

Vereni joka ei ole vertani.

Valintani, ystäväni.

He odottivat, kunnes olin valmis. Kunnes pitsineulettani pitkin valui niin ylenpalttinen määrä räkää, että se näytti etanoiden orgiapaikalta.

Lopulta Evie sanoi sanat, jotka minun tarvitsi kuulla.

"Me tarvitaan juustonaksuja. Tulkaa mun luo?"s.32

Teos: Mitä tytön täytyy tehdä?

Alkuperäinen nimi: What's a Girl Gotta Do?

Ilmestynyt: 2016 | Suomennos: 2018

Kirjailija: Holly Bourne

Sivuja: 400

Kustantaja: Gummerus

Takakannesta:

Lottie on tympääntynyt. Hän on saanut tarpeekseen vanhempiensa painostuksesta Cambridge-opintoihin, huonojen asioiden tapahtumisesta hyville ihmisille ja ennen kaikkea siitä, mitä täytyy kestää vain siksi, että on tyttö. Niinpä Lottie aloittaa kuukauden mittaisen projektin, jossa tekee näkyväksi jokaisen kohtaamansa seksismin ilmentymän. Nettivideokampanjan suosion kasvaessa Lottie joutuu kuitenkin huomaamaan, miten raskasta voi olla taistella niiden asioiden puolesta, joihin uskoo. Ja jos hän ei saa edes projektin (ärsyttävän kuumaa) kuvaajaa uskomaan feminismiin, kuinka hän muka saisi vakuutettua muun maailman? Mitä tytön täytyy tehdä muuttaakseen sen, mitä tyttöydellä tarkoitetaan?

Muissa blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Sivutiellä, bookishteaparty

HOLLY BOURNE - MIKÄ KAIKKI VOI MENNÄ PIELEEN?

Mikä on mulle se täydellinen kesäkirja? Hyvää fiilistä, onnellisia loppuja, mielellään kesään liittyviä tapahtumia sekä ripaus romantiikkaa. Tänä kesänä tätä tarjosi Holly Bournen Mikä kaikki voi mennä pieleen? Kyseessä on siis Bournen Normaali-trilogian toinen osa. Ensimmäisen osan Oonko ihan normaali? luin viime vuonna ja pidin siitä. Odotin innolla tähän toiseen osaan tarttumista, mutta samalla jännitin, että mitä jos en pidäkään tästä. Mutta siis, rakastin tätä osaa vielä enemmän kuin edellistä! Tämä on juuri sitä helppoa luettavaa, mutta samalla kirja sisältää oikein oivallisia ajatuksia feminismistä, aikuistumisesta, äiti-tytär-suhteesta, alkoholismista... tässä nyt kirjan aiheita näin esimerkkinä.

Kirja keskittyy tällä kertaa tyttökolmikosta Amberiin ja hänen kesälomaansa. Kesälomaan, jonka hän aikoo viettää Yhdysvalloissa äitinsä luona. Äidin, joka on omien sanojensa mukaan raitistunut ja mennyt uusiin naimisiin perseleuka-Kevinin kanssa. En muistanut Amberista juuri mitään edellisestä kirjasta, mutta nyt musta tuntuu, että rakastuin häneen hahmona! Amber ei ole nähnyt äitiään yli kahteen vuoteen ja nyt hän vihdoin voisi viettää hänen kanssaan koko kesän. Vaikkakin samalla töitä tehden, sillä Amber on menossa äidin ja Kevinin järjestämälle kesäleirille ohjaajaksi. Mutta näin Amberin ei tarvitse nähdä raivostuttavaa velipuoltaan ja sietämätöntä äitipuolta koko kesänä, ainoa jota hän joutuu sietämään on perseleuka-Kevin, joka vei häneltä äidin toiselle mantereelle.

Leirillä on paljon muitakin ohjaajia joihin Amber pääsee tutustumaan, mm. Nalle Puhia rakastava Whinnie, ärsyttävä cheerleader Melody sekä hyvännäköinen prom king Kyle. Ah, mitä ihania jenkkien kliseitä tässä kirjassa oli. Myönnetään, olen aina ollut kiinnostunut Yhdysvalloista, sekä heidän opiskelukulttuuristaan. Ja sain makoisat naurut, kun Amber oli ajatellut cheerleadereiden ja prom kingien olevan vain elokuvien ja sarjojen tuottoa. Kesäleiristä lukiessa tuli mieleen oma lapsuus ja oman lapsuuden kesäleirit. Uskottavasti on Bourne siis onnistunut leiristä kertomaan.

Kirjan parasta antia olivat Amberin Skype-keskustelut Evien ja Lottien kanssa. Heidän vanhojenpiikojen kerhonsa kokoontumiset onnistuivat näin kesälläkin. Kolmikon keskustelua on mainio lukea ja kirjaa lukiessa sai oikeasti nauraa ääneen (ja jopa itkeä). 

Aivan järkyttävän hyvää nuortenkirjallisuutta tämä kirjailija meille tarjoaa. Ajankohtaisia ajatuksia, feminismiä, perhesuhteita. Kaikki tässä sarjassa vain klikkaa juuri oikein. Ja mun mielestä on mahtavaa, että niin moni nuori on löytänyt tämän kirjasarjan. Harvoin tästä on kirjaston nuortenhyllyssä montaa kappaletta paikalla. Itselläni kyllä menee automaattisesti tästä lähtien kaikki Bournen kirjat omalle lukulistalle. 

Jos jotain miinusta annan kirjalle, tulee se kirjan lopusta. Ihan vain, sillä mä olisin voinut lukea vielä 100 sivua lisää. Nyt jäi hieman tunne, että loppu kurottiin kasaan vähän liian nopeasti. Toivon, että saan vastauksia kysymyksiini viimeistään syksyllä ilmestyvässä ...ja hyvää uutta vuotta? -kirjassa.

Mutta kun astuimme lehvästön alle, pimeys nielaisi kuunvalon kokonaan, enkä nähnyt mitään.

"Kyle, mä en tykkää olla täällä."

Hän nauroi ja laittoi käsivartensa hartioilleni. Ei epäilyttävällä tavalla vaan suojelevais-amerikkalaisella tavalla.

"VALOIS",  huusin suoristaen käteni ilmaan. "ODOTUM SUOJELIUUUUUUS."

"Ööö, tiedäthän sä, ettei Harry Potter ole totta?" Kyle sanoi, kun katselin pettyneenä taikavoimieni puutetta.

"Kuraverinen", mutisin, ja hän nauroi taas.

"Onko kaikki brittitytöt yhtä hauskoja kuin sä?" hän kysyi.

Teos: Mikä kaikki voi mennä pieleen?

Alkuperäinen nimi: How Had Can Love Be?

Ilmestynyt: 2016 | Suomennos: 2017

Kirjailija: Holly Bourne

Sivuja: 448

Kustantaja: Gummerus

Arvostelukappale - Kiitos kustantajalle!

Takakannesta:

Amber kaipaa edes ripausta rakkautta. Hänen äitinsä ei vain ole koskaan ollut lämminsydäminen tapaus, ei edes kun jätti perheensä ja muutti Amerikkaan. Amber kuitenkin toivoo, että kesä hänen kanssaan voisi muuttaa kaiken.

Samalla kesäleirillä Amberin ja hänen äitinsä kanssa työskentelee myös fiksu, hauska ja suosittu Kyle, sydänten sarjamurskaaja. Voiko Amber, varsinainen cheerleaderin vastakohta, TODELLA ihastua prom kingiin? Moisesta ei ainakaan voi seurata mitään hyvää, kun kaikki muukin menee aina pieleen.

Muissa blogeissa: Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, bookishteaparty, Carry On Reading

JENNY HAN - TO ALL THE BOYS I'VE LOVED BEFORE

Lara Jean's love life is about to go from imaginary to out of control.

Lara Jean Song keeps love letters in a hatbox her mother gave to her -  one for every boy she's ever loved. She can say anything she wants, because the letters are her eyes only. Until the day they're sent out.

♦♦♦

Lara Jean viihdytti mua kirjan päähenkilönä Kyproksen auringon alla. Kirja oli nappivalinta lomalle mukaan, sillä se ei vaatinut liikaa aivotoimintaa. Loman tarkoitushan mulla oli vain rentoutua. Olen aiemmin lukenut Jenny Hanilta yhden kirjan The summer i turned pretty. Pidin tästä paljon enemmän, mutta jotenkin tuli into lukea tuo toinenkin uudestaan ja samalla lukea koko trilogia. Molemmat trilogiat löytyisi kokonaisuudessaan hyllyistäni, joten ehkäpä mä niihin tartun syksyn mittaan vaikka enemmän nämä kyllä kesälukemiseksi sopisi.

Lara Jeanilla on kaksi siskoa. Isosisko Margot on muuttamassa toiselle puolelle Atlanttia opiskelemaan ja Lara Jeanin pitäisi alkaa huolehtia pikkusisko Kittystä ja kodista muutenkin. On tytöillä isäkin, mutta isä on paljon töissä ja Margot on äidin kuoleman jälkeen pitänyt talon kasassa. Lara Jean on ollut ihastunut Margotin poikaystävään Joshiin koko heidän seurustelun ajan ja nyt kun Margot muuttaa ja jättää Joshin, Lara Jeanin ja Joshin suhde syvenee. 

Lara Jean on elämänsä aikana rakastanut 5 poikaa. Hän on jokaiselle pojalle kirjoittanut rakkauskirjeen (jonka jälkeen mukamas lopettanut rakastamisen) näitä kuitenkaan lähettämättä. Hän on piilottanut kirjeet hattulaatikkoon, jonka hän on lapsena äidiltään saanut. Jotain kamalaa kuitenkin tapahtuu ja kirjeet päätyvät hattulaatikosta pojille. Tämän seurauksena Laraa hävettää, eikä hän halua Joshin tietävän hänen tunteistaan jotka vieläkin ovat olemassa. Lara ryhtyy feikki suhteeseen Peterin kanssa, joka myös on Laran entinen ihastus ja näin esittää Joshille olevansa onnellinen toisen kanssa. Peter haluaa tehdä ex-tyttöystävänsä mustasukkaiseksi ja on siksi valmis tähän tekaistuun suhteeseen.

Laran ja Peterin feikkisuhdetta oli hauska seurata ja pidin kirjan tyypeistä älyttömästi! Muutamaa poikkeusta tosin lukuunottamatta.. Margot siskosta en pitänyt ja Peterin ex-tyttöystävä oli raivostuttava. Kirja on totaalisesti YA:ta, mutta hyvää sellaista. Uskoisin, että vanhemmatkin ihmiset tämän kanssa viihtyisivät. Olenhan itsekin päähenkilöä jo aika paljonkin vanhempi.. En vain ikinä meinaa muistaa omaa oikeaa ikää. :D Arvasin kirjassa kyllä heti kuka oli Laran kirjeet lähettänyt, mutta se ei oikeastaan häirinnyt mua yhtään. Kirjan luettua tosin taas mietin, että olisinko pitänyt tästä näin paljon jos olisin lukenut tämän suomeksi. Tässä oli taas oma viehätyksensä kun kirjan sai lukea englanniksi. Joo tiedän oon varmaan vähän outo, mutta mietin monien tämän tyylisten YA kirjojen kohdalla, että pitäisinkö näistä näin paljon käännettynä suomeksi. :D Silti toivoisin, että tämäkin trilogia suomennettaisiin, jotta te ketkä ette englanniksi lue pääsisitte tutustumaan tähän! :) Pakko kyllä päästä Lara Jeanin pariin pian, ennen kuin ekan osan ihanuus haihtuu päästä pois!

Teos: To All the Boys I've Loved Before

Kirjailija: Jenny Han

Sivuja: 422

Kustantaja: Scholastic

Mistä: Omasta hyllystä

HOLLY BOURNE - OONKO IHAN NORMAALI?

Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun OCD:tä vastaan hän aloittaa uudessa koulussa, jossa häntä ei tunneta "tyttönä joka sekosi" (vaan korkeintaan leffahulluna).

Viimein Evie uskaltautuu myös deittailemaan. Ihmissuhteet voivat kuitenkin sotkea kenen tahansa pään, ja hän alkaa ajautua takaisin pakkomielteiden maailmaan. Mutta kuinka uudet ystävät, taiteellinen Amber ja räväkkä feministi Lottie, voisivat auttaa, kun Evie ei suostu kertomaan ongelmistaan kenellekkään?

♦♦♦

"Huomaatteko miten se tekee pahaa kaikille. Kuinka se, että meitä käsketään käyttäytymään kuin pojat ja tytöt, rikkoo meidät kaikki. Tytöt ovat äärimmäisen paineen alla ja tulevat todennäköisemmin diagnosoiduiksi ja leimatuksi hulluiksi. Kun taas poikien ei ole lupa avautua ja puhua tunteistaan, koska se ei ole 'miehekästä', joten he pitävät kaiken sisällään, kunnes eivät kestä enää. Jonkin on muututtava." s.400

Bournen uutuus oli mulla yksi kevään odotetuimmista nuortenkirjoista. Kirjan takakansi tosin sai mut hieman epäilemään, oonko jo liian vanha tälle 16-vuotiaasta kertovalle kirjalle. Kuitenkin kiinnostuksen kirjassa herätti sen aihepiirit mielenterveys ja feminismi. Ja siis tämähän oli ihan mahtava! Ihanaa, että tällaisia vähän erilaisia nuortenkirjoja tehdään ja vielä suomennetaan! Loistavana esimerkkinä tämän lisäksi vasta suomennettu Minä, Simon, Homo Sapiens (jonka muuten luin jo toistamiseen puolen vuoden sisään).

Eviellä on takana kolmen vuoden sairastelu pakko-oireisen häiriön kanssa (OCD). Nyt olisi aika palata kouluun ja siihen "normaaliin" elämään. Evie ei halua kenenkään tietävän menneisyydestään ja sairastelustaan, sillä hän ei halua olla se friikki tyttö vaan ihan normaali lukiolainen. Evie on melkein onnistunut vähentämään lääkityksensä kokonaan pois, mutta vaarana on sairastua uudelleen. Niinpä saadaan lukijana jännittää, miten Evie tulee pärjäämään ja pääseekö hän irti lääkityksestään vai uusiutuuko sairaus. 

En edes tiedä mistä aloittaa. Aloitetaan vaikkapa siitä, että ihanaa ettei tässä pelkästään keskitytty tyttö- ja poikaystäviin ja perus instaloveen, vaikka alunperin sitä pelkäsinkin. Vaan ihan ykkösenä tässä oli se YSTÄVYYS. Evien, Lottien ja Amberin ystävyys oli virkistävää luettavaa. Tyttöjen perustama vanhojenpiikojen kerho on aivan loistava! Aihepiirit mistä tytöt keskustelevat, ovat oikeasti tärkeitä ja saivat jopa minut kiinnostumaan enemmän feminismistä. En olekaan aiemmin mielestäni lukenut mitään feminististä kirjallisuutta ja tämä oli tällainen kevyt kosketus sitä. Feminismi on muutenkin mielestäni pinnalla enemmän tällä hetkellä, joten on helppo löytää lisää aihepiiriin kuuluvia kirjoja.

Toinen asia mikä on hyvin tärkeässä roolissa tässä kirjassa on mielenterveys. Mielenterveyteen liittyvää kirjallisuutta on paljon mm. masennukseen ja syömishäiriöihin liittyviä kirjoja. Mutta että OCD:stä kertovaa kirjallisuutta? En ole törmännyt vielä kertaakaan aiemmin kirjaan joka käsittelisi tätä sairautta. Itselläni ei ole kokemusta OCD:stä, mutta silti Evien tarina tuo mielestäni aidon tuntuisen kosketuksen sairauteen. Kirjan loppukin on mielestäni ihanan lohdullinen.

Pidin kirjasta siis ihan älyttömästi! Ja oon ihan fiiliksissä, että tästä tulee jatkoa jo kesällä. Tämä on tietääkseni trilogia? Ja seuraavassa osassa keskitytään Amberiin? Ihanaa! 

Arvosana: ♥♥♥♥

Teos: Oonko ihan normaali

Kirjailija: Holly Bourne

Sivuja: 412

Kustantaja: Gummerus (2017)

Kirjasarja/Trilogia: The Spinster Club #1

Mistä minulle: Kirjastosta

KERSTIN GIER - SAFIIRINSINI

Rakkaus ei katso aikaa

Menneisyyteen rakastuminen ei ehkä ole lainkaan hyvä ajatus. Sen huomaa 16-vuotias Gwendolyn, jonka elämä on ollut yhtä vuoristorataa sen jälkeen, kun hänestä tuli perheensä aikamatkaaja. Gwendolynilla ja Gideonilla on kuitenkin muita ongelmia, kuten vaikkapa maailman pelastaminen. Kaiken lisäksi Gideon alkaa käyttäytyä arvoituksellisesti. Gwendolyn ei ole enää varma, mistä kaikessa on kyse, mutta hän aikoo ottaa siitä selvää.


Safiirinsini jatkaa suoraan siitä mihin edellinen osa Rubiininpuna jäi. Onneksi! Sillä ensimmäinen osa jäi hyvin koukuttavaan kohtaan.

Gwendolyn ei ole vieläkään ehtinyt tottua aikamatkustamiseen. Miten olisikaan? Siitä ei ole kuin muutama päivä kun hän ensimmäisen kerran matkusti ajassa. Ja silti, jo nyt Gwendolynilta vaaditaan osaamista 1700-luvun käytöstavoissa ja sanoissa. Gwen saa paljon paheksuvia katseita ja puheita, kun ei heti opi kaikkea. Sääliksi käy tyttöä, sillä kateellisella Charlotte serkulla oli näiden asioiden opetteluun aikaa yli 10 vuotta. Reilua? Ei.

Gwendolyn on aivan hurmaava tyttönen. Niin hauska kuin viisaskin. Päähenkilö kenen kanssa ei tule tylsää. Mielestäni Gier on luonut aivan loistavan hahmokaartin tähän sarjaan. Kaikissa hahmoissa on jotain mistä pidän. Uutena hahmona kirjassa on vesinokkaeläin demoni (haluaisin nähdä kuvan tästä:D?) Xavier, kenet vain Gwen voi nähdä. Xavier on ihanan ärsyttävä ja loppujen lopuksi ihanan avulias. Hän vakoilee Gwenin puolesta ja auttaa häntä kaikessa missä vain tarvitsee apua. Eikä pidä unohtaa luottoystävä Leslietä, siinä vasta onkin tosiystävä ja ihana hahmo!

Kirja sisältää ensimmäistä osaa huomattavasti enemmän "tykkää-ei tykkää-tykkää" keskusteluja ja mietteitä. Välillä meinasi mennä hermot, mutta onneksi vain meinasi. Kahden ensimmäisen kirjan tapahtumat sijoittuvat noin yhden viikon sisälle, joten vähän jäi mietittyttämään tämä Gwenin rakastuminen hurmaavaan Gideoniin. Selkeä insta-love... kyllä. Tätä kirjaa lukiessa voi varmasti tuntua siltä, että juoni ei etene mihinkään. Jostain kumman syystä minua se ei edes haitannut, sillä kirja oli silti niin täynnä tapahtumia ja sivut kääntyivät kuin itsestään!

Tosiaan, tässä osassa jää edelleen moni asia auki. Viimeisen osan varaan on siis jätetty paljon. Olen toki iloinen, että kaikkea ei paljasteta kerralla. Samalla olen myös hieman peloissani, että mitä jos viimeisessä osassa kaikki ei selviä ja asioita jää roikkumaan ilmaan. Joudunkin tarttumaan seuraavaan osaan hieman pelonsekaisin tuntein.

Aikamatkailu meinaa saada oman pääni hieman sekaisin. Välillä olisi vaatinut ehkä enempää aivokapasiteettia kirjan lukuun. Aikamatkailu on silti minulle hyvin raikas ja uusi juttu, sillä en ole paljon kyseisestä aiheesta lukenut. Pidän sarjan ideasta älyttömästi! Safiirinsini on toiseksi osaksi mielestäni varsin eheä kokonaisuus. Viimeiselle osalle on siis kovat odotukset näiden kahden ensimmäisen osan jäljiltä!

On toki totta, että tämä on hieman nuoremmille suunnattu. Mutta minä en jostain syystä vaatinut tältä paljon. (Oikeasti olen edelleen 15v tasolla, joten siksi tämä nappasi :DD). Ei vaan, lukekaa tämä trilogia ihmeessä, jos ette ole vielä lukeneet! Taidan tosin itse olla niitä harvoja blogimaailmassa, ketkä eivät ole tätä sarjaa lukeneet. Mutta niin hyvä tämä on, että haluaisin trilogian koristamaan omaakin hyllyä.

Arvosana: ♥♥♥♥

Teos: Safiirinsini

Kirjailija: Kerstin Gier

Sivuja: 360

Kustantaja: Gummerus

Kirjasarja/Trilogia: Rakkaus ei katso aikaa #2

Mistä: Kirjastosta

Onko teillä antaa vinkkejä kirjoista, joissa on aikamatkustusta (ja tietenkin hyvistä sellaisista)?! Ja mistä ihmeestä tästä sarjasta tehdyt elokuvat voisi nähdä, vinkkejä? kiitos♥

RANSOM RIGGS - NEITI PEREGRINEN KOTI ERISKUMMALLISILLE LAPSILLE

Viisitoistavuotias Jacob on kasvanut kuunnellen erikoisen isoisänsä kummitusjuttuja eriskummallisista orpolapsista ja hirviöistä. Jacob lähtee perhetragedian seurauksena isoisän tarinoissa esiintyneelle kaukaiselle saarelle Walesin edustalla. Hän löytää saarelta Neiti Peregrinen lastenkodin rauniot. Jacob tutkii merkillisen talon hylättyjä makuuhuoneita ja käytäviä, ja vähitellen käy selväksi, että taloon aikoinaan majoitetut lapset olivat vähintäänkin eriskummallisia: he saattoivat olla myös vaarallisia. Lapset oli ehkä viety kaukaiselle saarelle karanteeniin, mutta miksi? Ja jotenkin - niin mahdotonta kuin se onkin - lapset tuntuvat olevan yhä elossa...

Luin tämän joskus pari kuukautta sitten, joten olen edelleen jäljessä bloggaustahdissani. Yritän kovin saada lukutahtini kiinni. Onneksi syksy on minulle sisällä jumittamisen aikaa, joten saatan tässä ehkä onnistuakkin.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille oli jo hetken roikkunut lukulistallani. Halusin lukea kirjan ennen elokuvan ilmestymistä ja siinä onnistuin. Suurta ennakkokäsitystä kirjasta minulla ei ollut, vain se mitä olin leffan trailerin katsomalla saanut selville. Ajattelin tämän olevan fantasian ja kauhun sekoitus. Täytyy sanoa, että ei tässä paljon kauhua ollut, kerta minä pystyin tämän lukemaan pelkäämättä. Sillä itsehän en uskalla lukea mitään kauhukirjallisuutta ja kauhuleffat ahdistavat. 

Kirjan alku lähti hieman hitaasti liikkeelle tai sitten minä vain sytyin tälle hitaamman puoleisesti. Jacobin isoisä on kertonut kummitusjuttuja koko Jacobin lapsuuden ajan. Jacob ei ole ikinä uskonut todeksi isoisänsä tarinoita, sillä kukapa uskoisi tarinoita hirviöistä ja lapsista erikoisilla kyvyillä. Kun Jacobin perheessä tapahtuu tragedia, lähtee hän isänsä kanssa kaukaiselle saarelle joka esiintyi isoisän tarinoissa. Jacob lähtee etsimään saarelta lastenkotia, jossa Jacobin isoisä tarinoiden mukaan eli lapsena seuranaan mitä eriskummallisimpia lapsia, sekä johtajatar Neiti Peregrine. Jacob löytää vain lasten turvakodin rauniot, mutta jotain kummallista talossa silti edelleen on.

Kirja sisältää aitoja vintagekuvia, jotka olivat mielestäni upea lisä tarinaan. Kuvat auttoivat uppoutumaan kirjan tunnelmaan paremmin. Ja kun kirjassa päästiin vauhtiin, ei sitä olisi malttanut laskea kädestä. Minuun tämä teos iski, vaikkei mikään mestariteos olekaan. Hyvä ja virkistävän erilainen idea.

Kirjan hirviöit eli ns. "pahikset", jättivät vähän oudon vaikutelman. En ehkä osannut kuvitella niitä oikein, joten vika taisi olla vain minussa. Olisin kuitenkin kaivannut vähän jotain muuta (esim. ne lonkerot pois naamasta). Myös juonessa oli muutama aukko (silmukka), mutta ei se loppupeleissä minua haitannut. Myönnettäköön myös, etten älyttömästi pitänyt kirjan lopusta. Se oli niin selkeä "jatkoa luvassa"-loppu. Pakko silti lukea seuraavatkin osat. :D

En ollut asettanut odotuksiani kovinkaan korkealle, joten ehkä siksi yllätyin kirjasta niin positiivisesti. Haluan ehdottomasti lukea ne seuraavatkin osat. Mitkä ikävä kyllä eivät ole ilmestyneet Suomeksi. Toivottavasti leffateattereissa pyörivä elokuvasovitus kirjasta saisi jatkon käännöksille uuden päätöksen. Tätä ensimmäistä osaa suosittelen kaikille kokeiltavaksi!

TÄSTÄ pääset katsomaan leffan trailerin!

Arvosana: ♥♥♥♥

Teos: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Kirjailija: Ransom Riggs

Sivuja: 350

Kustantaja: S&S

Kirjasarja/Trilogia: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille #1

Mistä: Kirjastosta

KERSTIN GIER - RUBIININPUNA

Rakkaus ei katso aikaa #1

kuva täältä

Gwendolyn on tuiki tavallinen 16-vuotias lontoolaistyttö, mutta hänen perhetaustansa on jotakin aivan muuta. Joillakin Gwenin sukulaisista on aikamatkaajan geeni, ja hänen sukupolvessaan geeni on hänen nirppanokkaisella serkullaan Charlottella. Koko suku odottaa herkeämättä, koska Charlotten ensimmäinen matka menneisyyteen koittaa. Gwendolynin arki on Charlotten tarkoin vartioidun elämän rinnalla melko tavallista, kunnes hän yhtenä päivänä saa huimauskohtauksen ja hetken päästä huomaa olevansa entisaikojen Lontoossa. Aikamatkageeni onkin piillyt Gwendolynin perimässä! 

Osa kateellisista sukulaisista ei tahdo uskoa, että Gwendolyn on valittu osaksi vuosisataista kohtalonyhteyttä, kahdentoista jalokiven ketjua, mutta yhtä kaikki häntä aletaan salaisen veljeskunnan toimesta valmistella tuleviin aikamatkoihin, joilla hän täyttää mystistä tehtävää ikätoverinsa, samaista aikamatkageeniä kantavan komean mutta raivostuttavan Gideonin kanssa.

Niin... minulla on edelleen Lontooseen jokin kumma kaipuu. Tai ei se niin kumma ole, sillä onhan kyseessä aivan mahtava kaupunki! Joten vieläkin kirjat, joiden tapahtumat sijoittuvat Lontooseen, herättävät kiinnostukseni. Näin ollen tartun kirjaan herkemmin kuin johonkin toiseen. Kirjan lukemisesta on taas vierähtänyt melkein kaksi kuukautta, mutta mielummin kirjoitan tämän myöhään kuin en milloinkaan.

Minua jännitti tarttua tähän kirjaan, sillä niin moni on tätä sarjaa kehunut muutamaa negatiivista palautetta lukuun ottamatta. Minulla käy usein niin, että nostan odotukset liian korkealle ja niiden kanssa tullaan sitten ryminällä alas. Aikamatkailu ei muutenkaan ole minulle kovin tuttu aihe. Harry Potter ja Azkabanin vanki näin äkkiseltään mietittynä taitaa olla ainut kirja, jossa olen aikamatkustamisesta lukenut. Onneksi jännitin turhaan.. Sillä ai että, mie tykkäsin tästä!

Gwendolyn on aina tiennyt, että hänen serkullaan Charlottella on aikamatkaajan geeni. Sillä miten tätä voisikaan unohtaa, kun kaikki muistuttavat asiasta jatkuvasti. Kun eräänä päivänä Gwen matkaa yllättäen ajassa taaksepäin, kukaan ei meinaa uskoa asiaa todeksi. Miten Gwen tulee pärjäämään, sillä ei häntä ole syntymästä alkaen koulutettu kohtaamaan entisaikojen vaaroja ja käytöstapoja. Onneksi hänellä on Gideon, toinen samaista aikamatkageeniä kantava ikätoveri seuranaan.

Pelkäsin aluksi, että Gwendolyn on ärsyttävä ja lapsellinen päähenkilö jonka kanssa minulla menee hermot. Mutta yllätyin suuresti, sillä en menettänyt hänen kanssa kertaakaan hermoja (tämä on hyvin outoa, sillä menetän usein hermot kirjojen päähenkilöiden kanssa). Gwen on omaperäinen haamuille jutteleva teinityttö, jonka menoa jaksaa seurata. Hänen paras ystävänsä Leslie on ihastuttava ja hauska persoona. Nauroin hänen sutjautuksilleen muutamankin kerran.

Gideonin ja Gwenin tehtävä on mystinen ja vaarallinen. Se selviää vain lukemalla! Kun kirjan aloittaa, sitä ei malttaisi lopettaa. Muistan kuinka paljon harmitti lopettaa kirjan lukeminen illalla, kun silmät eivät yksinkertaisesti pysyneet enää auki. Olisin halunnut tietää kaiken nyt ja heti. Kävin jo lainaamassa trilogian toisen ja kolmannenkin osan itselleni. Nyt ne huutelevat nimeäni tuolta yöpöydältä. Toivottavasti pääsen pian jatkamaan tämän sarjan parissa. Ja tässä on taas kirja jota suosittelen mielelläni kaikille! Tosin.. taidan olla viimeinen ihminen planeetalla joka luki tämän vasta nyt! :D

Arvosana: ♥♥♥♥

Teos: Rubiininpuna

Kirjailija: Kerstin Gier

Sivuja: 344

Kustantaja: Gummerus

Kirjasarja/Trilogia: Rakkaus ei katso aikaa #1

Mistä: Kirjastosta

SUZANNE COLLINS - VIHAN LIEKIT

Nälkäpeli #2
Sisältää spoilereita edellisistä osista.

kuva täältä

EDESSÄ ON KAIKKIEN AIKOJEN PELI...

Nälkäpeli on ohi, mutta kärsimys ei. Juuri ennen koko maan kattavaa voitonkiertuetta, jolle voittajapari pakotetaan, presidentti Snow tekee epämiellyttävän vierailun Katnissin kotiin. Hän syyttää tyttöä siitä, että tämän käytös pelissä yllyttää ihmisiä kapinaan. Lisäksi hän on saanut vihiä, että Katnissin ja Peetan suhde olikin tekaistu. Voiko heidän kihlautumisensa yleisön edessä vielä pelastaa tilanteen?

Mikä loistava kirja! Luin ensimmäisen osan Nälkäpelistä viime vuoden lopussa ja tämä on kolmas kerta kun luen kyseistä sarjaa. Voi kun olisinkin ensimmäisen lukukerran jälkeen kirjoittanut sarjan herättämiä ajatuksia ylös, sillä tottakai tämän hetkiset fiilikset ovat paljon laimeammat. Ensimmäisen osan lukeminen tökki kolmannella lukukerralla ja annoin sille siksi neljä tähteä. Nyt voin vain todeta, että en ollut Nälkäpelille sopivalla fiiliksellä ensimmäisen osan parissa. Tämä toinen taas.. noh, nautin tästä täysin rinnoin! Tämä ei tökkinyt sitten lainkaan. En menettänyt hermoja Katnissiin kertojana Vihan liekeissä kertaakaan. Tämä vain oli pelkkää mahtavuutta koko kirja.

Nälkäpeli ei lopu koskaan. Painajaiset Nälkäpelistä seuraavat Katnissia kotivyöhykkeelle, eikä hän siksi saa nukuttua. Melkeinpä heti kotiutumisen jälkeen on alettava valmistautumaan voittajien kiertueelle vyöhykkeiden läpi. Katniss ja Peeta joutuvat kohtaamaan kuolleiden tribuuttien perheet ja surun. Joudutaan myös elämään jatkuvassa pelossa. Pelko kapinan kasvamisesta, pelko presidentistä ja hänen teoistaan, pelko siitä onko kukaan koskaan turvassa. Ja miten ihmeessä presidentti voi tietää kaiken? Kun voittajakiertue on ohi, Nälkäpelin ei silti anneta unohtua. Kiertueen jälkeen koko Panemille paljastetaan 75. Nälkäpelin (eli neljännesjuhlan) erikoisuus. Edellisessä neljännesjuhlassa osallistujia oli 24 sijaan 48, joten jotain erikoista on luvassa tässäkin juhlavuodessa.

Peeta on kyllä ehdoton lempparini tässä kirjassa. En meinannut kestää Katnissin ja Peetan viileitä välejä kirjan alussa. Meinasin tulla hulluksi. Tosin Gale sai minut hermostumaan vielä enemmän. Gale voisi painua hitoille ja jättää Katnissin rauhaan.. tätä mieltä minä olen (koska Peeta <3). Ja jos nyt puhutaan kirjan aiheuttamista tuntemuksista, niin pakko mainita presidentti Snowsta. Presidentin julmuus tulee entistä enemmän esille tässä osassa sekä presidentti aiheuttaa minussa vielä näin kolmannellakin lukukerralla kylmät väreet. Harmittaa tosin, että oman mieleni tuottaman hirvittävän presidentin tilalle on nykyään tullut elokuvissa Snowta näyttelevä Donald Sutherland.

Tässä on dystopia jota suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan. Tätä parempaan dystopiaan en ole törmännyt. Tosin eipä ole dystopiaa hirveästi tullut edes luettua (vielä). Mutta Divergentin eli Outolinnun tämä ainakin voittaa 6-0. Minulla olisi toki enemmänkin sanottavaa tästä kirjasta, mutta en halua spoilata teitä ketkä ette ole kirjaa lukeneet tai elokuvaa nähneet (Onko teitä vielä?!).

Arvosana: ♥♥♥♥♥

Teos: Vihan liekit

Kirjailija: Suzanne Collins

Sivuja: 412 (pokkarissa)

Kustantaja: WSOY

Kirjasarja/Trilogia: Nälkäpeli #2

Mistä: Omasta hyllystä

SUZANNE COLLINS - NÄLKÄPELI

Nälkäpeli #1

Kuva täältä

TÄLTÄKÖ NÄYTTÄÄ TULEVAISUUDEN MAAILMA?

Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistuksesi kehitettiin nälkäpeli. Siinä nuoret pakotetaan vaativiin olosuhteisiin luonnonalueelle, jossa heidän on tapettava toisensa. Viimeinen hengissä selviytyjä on pelin voittaja.

Nälkäpeli-trilogian ensimmäisessä osassa 16-vuotiaan Katniss Everdeenin kyvyt joutuvat koetukselle. Hän ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa, jonka epäonneksi arpa lankeaa...

Tämä oli kolmas kerta minulle kun luin kyseisen kirjan. Nyt voin vain ajatella, että saisinpa takaisin sen hetken kun luin tämän kirjan ensimmäisen kerran. En tule ikinä unohtamaan sitä fiilistä, kun olin saanut luettua tämän kirjan loppuun. En nimittäin laskenut kirjaa hetkeksikään kädestäni ennen kuin viimeinen sivu oli käännetty ja muistan vieläkin järkytykseni kun viimeinen lause kirjassa oli "Ensimmäisen kirjan loppu." En ollenkaan tiennyt kyseessä olevan trilogia. Jouduin elämään tuskalliset pari kuukautta kun odotin seuraavan osan suomennosta...Tämä nyt kumminkin riittää ensimmäisestä lukukerrasta.

Omistan Nälkäpelin pokkarina, joten se mahtui mukavasti laukkuuni lentokoneessa. Tarkoituksena on ollut lukea trilogia pitkään uudestaan, joten ajattelin nyt olevan sopiva hetki virkistää muistia ennen kuin menen katsomaan Matkijanärhi osa 2 elokuviin. Tosin tämän tavoitteen saan kyllä unohtaa, sillä en mitenkään ehdi lukea kahta seuraavaa osaa kuukauden sisällä.

Ensimmäiset ajatukset 10 sivun jälkeen lentokoneessa minulla olivat "Mitä minä oikein luen!?". Tuntui, että teksti vain töksähteli eteenpäin ja oli täynnä kirjoitusvirheitä. Minulla meinasi iskeä paniikki siitä, mitä yhdelle kaikkien aikojen suosikilleni on tapahtunut parissa vuodessa. Ja paniikki siitä, että tämänkö kökkö kirjan kanssa minä nyt sitten Lontoon reissuni vietän. Pohdin tämän töksähtelevyyden johtuvan siitä, että olin viimeisimmäksi lukenut Potteria englanniksi. Minulla kesti ensimmäisen osion verran tottua kirjan kirjoitustyyliin, mutta toisen osion alussa aloin taas muistamaan miksi nautin kyseisestä kirjasta. Onko joku lukenut tämän suomeksi ja englanniksi? Kumpi oli parempi?

Nälkäpelin maailma sijoittuu diktatuuriseen Panemiin, luonnonkatastrofien hävittämään entiseen Pohjois-Amerikkaan. Panemiin kuului alunperin pääkaupunki Capitol ja sen kolmetoista vyöhykettä. Vyöhykkeet järjestivät kapinan pääkaupunkia vastaan jonka seurauksena vyöhyke 13 tuhottiin ja Capitol järjesti vyöhykkeille rangaistukseksi raa'an Nälkäpelin.

Joka vuosi järjestetään uusi Nälkäpeli. Jokaiselta vyöhykkeeltä valitaan Tribuuteiksi yksi tyttö ja yksi poika. 24 osallistujaa sysätään areenalle vaativiin olosuhteisiin, missä nuoret/lapset tappavat toisiaan ja viimeinen hengissä selviytyjä on voittaja. Koko Panem seuraa Nälkäpeliä Tv:stä, eli tämä on "viihdyttävää" tosi-TV:tä.

Päähenkilönä toimii 16-vuotias Katniss Everdeen vyöhykkeeltä 12. Ja ah, ennen niin rohkea ja upea Katniss olikin muuttunut mielestäni ärsyttäväksi ja itsepäiseksi. Okei, oli minulla hyviäkin hetkiä Katnissin kanssa, varsinkin itse nälkäpelin aikana. Mutta välillä teki mieli heittää kirja seinään, niin kovin ärsytti ihastuttava päähenkilömme ajatuksineen ja tekoineen. Peeta taas (toinen hyvin tärkeä henkilö kirjassamme) oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Oikeasti molemmat päähenkilömme ovat hyvin onnistuneita. Kumpikin heistä on aidon oloisia, he tekevät virheitä, ovat pelokkaita ja haavoittuvaisia.

Nautin eniten tässä kirjassa siitä kun ollaan Nälkäpelissä, eli osiot 2 ja 3. Se mitä kaikkea ihminen keksii selviytyäkseen hengissä vaikeissa olosuhteissa on minusta hyvin kiehtovaa. Ja luinkin taas yhdessä hujauksessa areenasta kertovan osion. Monen mielestä kirja on varmasti hyvin ennalta arvattava, mutta minulle se ei sitä ollut ensimmäisellä lukukerralla. Okei varmasti tajusin sen, että kuka sinne Nälkäpeliin joutuu, mutta melkeinpä kaikki muu loppuratkaisua myöten tulivat aivan puskista. Ehkä siksi tämä onkin noussut suureksi suosikikseni. Voi kun vieläkin pystyisin lukemaan kirjoja niin, etten koko ajan arvailisi mitä tuleman pitää ja saisin kokea yllätyksellisiä loppuratkaisuja.

Minusta Collins on luonut upean maailman. Hyvin erilainen kuin esim. Rowlingin Potter maailma, mutta samalla tavalla hyvin kiehtova. Nälkäpelin maailma on vain paljon julmempi ja raakamaisempi. 

Muutama vuosi sitten kun olin aivan Nälkäpelin lumoissa, pakotin ystäviäni lukemaan Nälkäpelin ja vertasin tätä jopa Harry Pottereihin. Nyt tietysti olen sitä mieltä, ettei tämä millään voi voittaa Pottereita, sillä Potter huumani ei ole ikinä laskenut. Olen aina ennen arvostellut tämän kirjan 5 tähdellä,  joten tämä raastoi hieman sydäntäni kun jouduin antamaan 4 tähteä. Huomasin kolmannella lukukerralla paljon sellaista kirjasta mitä en ennen ollut ajatellut. Hieno teos tämä on edelleenkin ja suosittelen oikeasti kaikkia lukemaan tämän trilogian.. Tai ainakin tämän ensimmäisen osan. :)

Arvosana: ♥♥♥♥

Teos: Nälkäpeli

Kirjailija: Suzanne Collins

Sivuja: 389 (pokkari)

Kirjasarja/Trilogia: Nälkäpeli #1

Kustantaja: WSOY pokkari

Mistä: Oma kirjahylly

NORA ROBERTS - OVI SYDÄMEEN

Ovi Sydämeen on Nora Robertsin Majatalo -Trilogian kolmas osa.

Montgomeryn veljeksistä Ryder on kovapintaisin ja epäsosiaalisin, mutta vastustamattoman seksikäs. Ei kuitenkaan yhtään majatalonpitäjä Hope Beaumontin tyyppiä - tai niin hän ainakin luulee. Aina niin tehokas ja suloinen Hope on jättänyt taakseen suurkaupungin glamourin täyttämän elämän ja löytänyt Boonsborosta uuden alun - paitsi rakkauden suhteen. Vähitellen käy yhä selvemmäksi, että Ryderin ja Hopen välillä on kuin onkin kipinää, mutta mystinen menneisyys ei jätä Hopea rauhaan. Ehkä Ryder voi auttaa häntä karkottamaan vanhat aaveet ja pystyy löytämään oven hänen sydämeensä... Nora Robertsin suositun Majatalo-trilogian kolmas osa vie lukijan jälleen Boonsboron herttaiseen pikkukaupunkiin.

Voi Montgomeryn veljekset minkä teitte. Voi Nora Roberts minkä teit. Nyt on suuri aukko sydämessäni. Ja koko Boonsboron kaupunki. Haluan vain takaisin! Miksi, voi miksi en sinne enää pääse.

Tämä oli ensimmäinen sarja mitä Robertsilta luin. En siis osaa verrata tätä hänen muuhun tuotantoon. Selailin muutamia arvosteluja Majatalo-sarjasta ennen kirjan lukua, mutta ne ovat olleet suurimmaksi osaksi negatiivisia ja niissä ollaan oltu pettyneitä Robertsiin. Joku sanoi, että tämä on riman alitus häneltä. En kyllä antanut tämän vaikuttaa omaan lukukokemukseeni sillä nautin tästä todellatodellatodella paljon! Välttelinkin hieman tämän viimeisen osan lukemista sillä tiesin, että tämän jälkeen kaikki olisi ohi. Luin vain pieniä pätkiä kerrallaan iloisesti hymähdellen vaikka olisin toki voinut ahmaista tämän yhdeltä istumalta :D.

Trilogia siis kertoo kolmesta veljeksestä pienessä Boonsboryn kaupungissa. Ovi sydämeen kertoo veljistä vanhimmasta Ryderista. Ryder olikin oma suosikkini omassa jääräpäisyydessään ja seksikkyydessään, joten siksi ehkä nautinkin tästä eniten! Oli ihanaa kuvitella Boonsboron kaupunki pala palalta, sekä rakennukset kaikkia yksityiskohtia myöten. Oma suosikkini oli tottakai Majatalo. Sitä haluaisi itsekin asua kyseisessä kaupungissa ja toimia Majatalonpitäjänä.. Tai ehkä kumminkin kirjakaupan omistajana kadun toisella puolella. :D Kirjassa on hieman sama tunnelma kuin TV-sarjassa Gilmoren tytöt (♥).

Tämä kirja ilahdutti, itketti sekä sai minut nauramaan. Ehkä siksi kirjan loputtua tunnekuohuissa arvioin Goodreadsissa kirjan viidellä tähdellä.. Nyt pari päivää sulateltua tämä saa minulta neljä tähteä. En pitänyt kirjan Epilogista, enkä muutenkaan ollut tyytyväinen siihen miten kirja loppui. Tuntui että viimeiset sivut oli hutaisulla kirjoitettu ja kirjailija halunnut vain nopean lopun kirjalle. Noh, tämä on minun mielipiteeni. Ja sitten vielä suuri miinus mikä suututti minua niin paljon, että hetkellisesti teki mieli heittää kirja seinään! Luulin koko ajan, että Roberts on itse kehitellyt päässään Boonsboron ja Majatalon, mutta ei. Kyseinen Majatalo on oikeasti olemassa ja huoneet samoilla nimillä kuin kirjassa. Roberts itse vielä omistaa majatalon (en ole varma tästä, korjatkaa jos olen väärässä). En tiedä onko hän kaiken kopioinut oikeasta majatalosta ja keksinyt mitään itse, mutta erehdyin katsomaan kuvan yhdestä huoneesta. Se ei ollut yhtään sellainen miksi olin kyseisen huoneen kuvitellut (eli ei läheskään niin ihana ja hieno). En uskaltanut katsoa enempää, jottei kyseinen upeaksi loihdittu kaupunki päässäni katoaisi.

Kirja kumminkin lämmitti mieltäni suuresti ja luen varmasti Robertsilta muutakin. Hänen Bride Quartet -sarja on jo odottamassa hyllyssäni. :) Suosittelen tätä kirjaa kaikille jotka vähäkin pitävät hömpästä ja romantiikasta!

Arvosana: ♥♥♥♥

Teos: Ovi sydämeen

Kirjailija: Nora Roberts

Sivuja: 326
Kirjasarja/Trilogia: Majatalo #3

Mistä: Kirjastosta