torstai 10. elokuuta 2017

MEG CABOT - PRINSESSAPÄIVÄKIRJAT 1 & 2


Mia Thermopoliksen elämä muuttuu kertaheitolla kun hän saa kuulla olevansa Genovian prinsessa. Tämän luulisi olevan jokaisen nuoren tytön unelma, mutta Mialle tämä ei ole mieluinen yllätys. Prinsessana oleminen tietää prinsessatunteja ankaran isoäidin kanssa. Asian salassapito parhaalta ystävältäkin voi osoittautua haasteelliseksi, eikä juttua helpota yhtään ihastuminen parhaan ystävän isoveljeen. Kaiken tämän lisäksi Mialla menee koulussa huonosti Algebrassa ja aineen opettaja seurustelee Mian äidin kanssa. Kuulostaa aika sopalta, mutta juuri tämän takia sarja onkin aivan hulvaton!

Aloitin tämän kirjasarjan joskus ala-asteella ja viihdyin Mian matkassa aina neljänteen kirjaan asti. Sitten se taas vaan jotenkin jäi? Niin kuin mulla usein sattuu tapahtumaan kirjasarjojen kanssa.. tai ainakin sattui ennen. Yritin aloittaa sarjaa uudelleen vuonna 2012, mutta silloinkin se unohtui ekan osan jälkeen. Kirjasarjaa on tehty 11 osaa, joista viimeisin julkaistiin kaksi vuotta sitten. Sitä edellinen osa julkaistiin 2008, joten näiden välissä on monta vuotta vierähtänyt aikaa. Tuo viimeisin osa kertoo Miasta aikuisena, eikä sitä ole saatavilla (vielä ainakaan) suomennettuna. Mutta juuri tämän uusimman kirjan takia innostuin tämän sarjan lukemisesta uudelleen. Ja okei, ihan ekaks ajatus lähti siitä kun Milka instagramissaan kertoi lukevansa sarjan uudelleen. Kiitos Milkan, kuulin tästä uusimmasta aikuisille suunnatusta osasta! Nyt oon hulluna metsästänyt kirppareilta ja kirjastojen poistoista näitä kirjasarjan puuttuvia osia itselleni.

Kirjat lukee todella nopeasti, ne imaisevat mukanaan ja kappaleet ovat sopivan lyhyitä päiväkirjamerkintöjä. Kuten aina, suosin lyhyempiä kappaleita. Päähenkilönä Mia on aivan mahtava! Tavallinen tyttö jolla on hyvä huumorintaju ja tämä loistaa kirjoista. Mian suhde isoäitiinsä on realistinen. Omaan itsekin isoäidin jolla on kovin kärkkäät mielipiteet, mutta joka silti on hyvin rakas. Oikeastaan Mian suhteet kaikkiin henkilöihin ovat jotenkin todella luontevia ja todentuntuisia. Niin äiti-tytär-suhde kuin isä-tytär-suhdekin.

Ja sitä tunteiden määrää mitä nämä kirjat voivat saada aikaiseksi. Naurua ääneen, kyyneleitä poskilla sekä kutkutuksia mahan pohjassa.. koska ah, ihana Michael Moscovitz .

Nyt tää sarja saa hetken olla tauolla. Pakko lukea muutama kiinnostava uutuus välissä, mutta varmasti palaan tämän pariin syksyllä. Onko täällä muita, ketkä fanittaa prinsessapäiväkirjoja?


Teos: Prinsessapäiväkirjat, Prinsessa parrasvaloissa
Kirjailija: Meg Cabot
Sivuja: 215 & 195
Kustantaja: WSOY
Mistä: Omasta hyllystä

Helmet lukuhaaste 2017: 37. Kirja kirjailijalta jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
Popsugar reading challenge: 25. A book you loved as a child

8 kommenttia :

  1. Ah, tämän näkeminen tuotti mulle niin paljon iloa, koska Prinsessapäiväkirjat 4ever :DDD
    Oon itsekin laittanut näiden lukemisen tauolle hetkeksi, mutta tunnen että palaan niiden pariin hyvin pian. Ekan leffan katsoin viime lauantaina, kakkonen pakko katsoo varmaan huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha arvasin, että tää tuottaa sulle iloa ;)
      Joo, pakko lukee muutamat postissa tulleet uutuudet tähän väliin. Mutta jatkan tätä varmasti kohta :)
      ÄÄ, pakko katsoo leffat ! Näkisköhän Netflixistä tai Viaplaylta :)

      Poista
  2. En ollutkaan kuullut tuosta uusimmasta osasta, kuulostaa kovin kiinnostavalta! Luin näitä myös joskus pienempänä, muistan vieläkin mistä hyllystä nämä löytyivät kirjastosta :D Ihana kuulla, että nämä viihdyttävät edelleen. Täytyy ehkä itsekin ottaa lukuun taas joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis yllätyin ihan kuinka paljon viihdyin näiden parissa vieläkin, melkein enemmän kuin aiemmin! :D Ton uusimman haluan itsekin lukea, joten siksi pakko lukea koko sarja läpi!

      Poista
  3. Minä luin näitä joskus teini-ikäisenä koko siihen asti ilmestyneen sarjan, eli suunnilleen puoli tusinaa kirjaa. Jostain syystä en silti juurikaan muista, mitä näissä oikein tapahtuu. Mutta hauskaa taisi tuolloin olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin hieman hämärät muistikuvat! Hauskaa näiden lukeminen on kuitenkin edelleen! :)

      Poista
  4. Mä en oo ikinä lukenut näitä :O Joskus kyllä tullut kirppiksellä vastaan, mutta olen jostain syystä jättänyt väliin. Pitänee ehkä antaa näille tilaisuus! Ensimmäisen elokuvan olen tainnut joskus nähdä... Muistikuvat siitä kyllä aika hämärät. :D /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, anna vain tilaisuus! En kyllä tiedä miten iskevät tässä iässä jos ei ole aiempia nostalgisia muistoja :DDD toivottavasti iskee <3

      Poista

Kiitos kommentista ! :)