tiistai 10. tammikuuta 2017

VUODEN 2016 KOOSTE & TAVOITTEET ALKANEELLE VUODELLE!


Viime viikon lenkkeily maisemat. Ihan vain koska en tykkää postauksista ilman kuvia.

















Aluksi haluan kertoa teille, että rakastan tilastoja.

2016 LUIN

- 34 teosta (+ kaksi kirjaa kaksi kertaa, eli yhteensä 36) eli 11 211 sivua. Sivumääriä tuli siis noin 1000 enemmän kuin vuosi sitten.
- 3 kirjaa englanniksi, mikä on sama kuin vuosi sitten. (Ensi vuonna lupaan, että määrä vähintään tuplaantuu)
- 9 (+2) kotimaista teosta
- 22 käännöskirjaa
- 6 sarjakuvaa 
- 8 oli uudelleen luettuja, kun lasken mukaan Kepler62-sarjan kaksi ensimmäistä osaa jotka luin kahteen kertaan vuoden aikana.
- 10 oman hyllyn kirjaa (lukemiani kirjoja ostin omaan hyllyyni lukemisen jälkeen)
- Eniten kirjoja luin joulukuussa (8) ja vähiten kesäkuussa (1)
- 13 miehen kirjoittamaa ja 21 naisen kirjoittamaa teosta
- Unohdin kirjata montako kirjaa ostin vuoden aikana tai montako sain lahjaksi. Mutta en usko valehtelevani jos väitän ostaneeni noin 120 kirjaa (e-kirjat mukaan lukien) vuoden aikana. Järkyttävä määrä!!


2016 TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN

- Goodreadsin lukutavoite oli taas 50 kirjaa koko vuodelta, mutta jouduin laskemaan sitä joulukuun alussa. Laskin määrän 36 kirjaa, mikä on sama määrä mitä luin viime vuonna. Sekään ei täyttynyt, sillä jäin 34 kirjaan. Goodreads kun ei osaa laskea samaa kirjaa kahta kertaa vuodessa.

- Tavoitteena oli 8 kotimaista kirjaa, joka oli tuplasti viime vuoteen nähden. Luin 9!

- Tavoitteena oli saada loppuun ainakin 3 kirjasarjaa. En saanut yhtään. :D

- Tavoitteena oli lukea 3 klassikkoa. En lukenut yhtään.....

TOP 5

Tähän listaan ei pääse kirjoja, jotka oli uudelleen luvussa! Pottereita olisi nimittäin vaikea päihittää, ja tämä on muutenkin liian vaikeaa!


Kirja oli niin ällöromanttinen, mutta niin täydellinen. Luin sen hyvään aikaan ja kirja vain kasvatti Lontoon kaipuutani. Haluaisin jo palata tähän teokseen uudestaan.


Syksyllä elokuviinkin ilmestynyt teos aloittaa mielenkiintoisen jännittävän trilogian. Toinen osa on suomennettu nyt, joten odotan innolla siihen tarttumista (kirjastolla vain tuppaa kestämään kirjan hankinnassa). Suosittelen kokeilemaan!


Kun virtuaalimaailma on suuri osa omaa todellisuutta. Huikean koukuttava teos!

2. Kiera Cass - Valinta

Luin teoksen juuri uudestaan, joten ehkä senkin puolesta tämä nousi näin korkealle listalla. Valinta viihdytti ja melkein pakotti ahmimaan kirjan kerralla. Ihanaa hömppää, mutta myös asiaa!

1. Becky Albertalli - Simon vs. The Homo Sapiens Agenda

Hyvän mielen kirja! Haluaisin jo lukea uudestaan. En osaa sanoa tästä mitään viisasta, siksi postauksen tekeminenkin on kestänyt! Ihan vain, lukekaa tämä niin tiedätte


Voin kertoa, että TOP 5 tekeminen oli älyttömän vaikeaa, enkä tiedä olenko vieläkään tyytyväinen siihen lopputulokseen mihin päädyin. Luin paljon kirjoja, jotka olisi voinut laittaa samalle viivalle. Pakko siis mainita vielä muutama teos, jotka olisi hyvin voineet olla TOP-listallani.
Kerstin Gier: Rakkaus ei katso aikaa -trilogia
Kepler62-sarja
Rainbow Rowell: Fangirl


Olen tyytyväinen kirjavuoteeni. Toivon vain, että alkaneesta vuodesta tulee vieläkin parempi!

HEI 2017!

Muutama tavoite alkaneelle vuodelle.

❥Enemmän kotimaisia -> tavoitteena 15.
❥Luen omasta hyllystä enemmän kirjoja!!
❥Uskallan jättää kirjoja/sarjoja kesken, jos ne eivät nappaa yhtään.
❥Saan loppuun ainakin 3 kirjasarjaa!!
❥Luen vähintään 6 kirjaa englanniksi.
❥Luen vähintään 50 kirjaa! (kolmas kerta toden sanoo)
❥Tavoitteena 3 klassikkoa!!
❥Ostan vähemmän kirjoja ja kirjaan ostokseni ylös.
❥Pyrin bloggaamaan kaikista lukemistani kirjoista.
❥Popsugarin tai Helmet-lukuhaasteen suorittaminen.





6 kommenttia :

  1. Tosi kiva kooste ja näyttää, että kirjavuosi oli kohdallasi oikein hyvä. Hyviä tavoitteitakin oot ottanut. Ajattelin itsekin pyrkiä bloggaamaan kaikista luetuista kirjoista - joulukuun kohdalla jo kokeilin ja onnistuin. Kaksi oli sellaisia, jotka Tommi oli jo aiemmin lukenut, joten niistä en blogannut. Mainitsin kuitenkin minikoosteessa.
    Muuten tuo ostamiesi kirjojen määrä...Se on kyllä tosi iso, mutta varmaan samaa tasoa kuin meillä, tai siis me maksetaan kirjat puoliksi ja ollaan ostettu joku tuplat varmaan tohon, eli per naama varmaan sama määrä. :D Et oo siis ainoa! Nyt kyllä päätettiin tämä vuosi kirjaostolakkoilla, sillä kissan hoitoon tulee menemään nyt luultavasti todella paljon rahaa.
    Kotimaiset, oman hyllyn kirjat ja Helmet on tavoitteena meilläkin.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tyytyväinen kirjavuoteeni.. Goodreadsin tavoite jäi vain hieman kaivertamaan. :D Itse en tiedä miten pystyn toteuttamaan tuon, että bloggaan kaikista. En ole tähän mennessä ainakaan blogannut ikinä sarjakuvista, enkä myöskään muutaman kymmenen sivun mittaisista lasten kirjoista :D. Sekä myös sarjojen osat jätän varmaan bloggaamatta jos en aikaisemmista osista ole maininnut sanallakaan.. saa nähdä!
      Ja joo.. ihan hirvittää tuo määrä mitä tuli ostettua. Aion nyt oikeasti lakkoilla ja hyödyntää kirjastoa jos jotain pitää saada käsiin. :D Olen kyllä sanonut tämän sata kertaa, mutta oikeasti yritän! Olisi kiva saada rahaa taas säätöön ja lähteä reissuun :)
      Toivottavasti me onnistumme tavotteissamme! :D

      Poista
  2. Ihanaa tilastointia! :) Ja vau mitkä lenkkimaisemat! Tuo jäikin itseltäni puuttumaan ihan totaalisesti, että milloin olen lukenut eniten ja milloin vähiten. Nyt nopeasti katsottuna luin kesä- ja marraskuussa molemmissa vain 2 kirjaa, ja tammi- ja helmikuussa molemmissa 11 :D Minulla ei oikeastaan ole sen kummempia tavoitteita vuodelle, mitä nyt yritän tuota Helmet-haastetta myös suorittaa.

    Hyvää uutta lukuvuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Saimaan rannalla on kiva lenkkeillä! :) Mahtavaa, että meitä on lähtenyt niin moni suorittamaan Helmet-lukuhaastetta!

      Poista
  3. Allekirjoitan myös kotimaiset ja oman hyllyn kirjat. Siinä onkin sitten tavoitetta kerrakseen. Minä en edes uskalla laskea kuinka paljon vuosittain ostan kirjoja. Nykyään vähemmän, mutta jääköön luvut salaisuudeksi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, on siinäkin tavoitetta riittävästi!
      En tiedä miten uskalsin laskea.. Nyt kyllä pyrin pitämään tänä vuonna kirjaa ostamistani kirjoista :D Jos se vähän vaikka rajottaisi.. :D

      Poista

Kiitos kommentista ! :)